90-luvun poikabänditähti luki ensimmäisen kirjansa 50-vuotiaana ja jäi saman tien koukkuun – ”Se saa huolesi katoamaan!” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

90-luvun poikabänditähti luki ensimmäisen kirjansa 50-vuotiaana ja jäi saman tien koukkuun – ”Se saa huolesi katoamaan!”

Aiemmin Tony Mortimerillä, 50, ei ollut koskaan aikaa tai keskittymiskykyä lukemiseen. Koronan mullistettua arjen hän on ehtinyt kahlata läpi jo 70 kirjaa.

90-luvulla suosionsa huipulla ollut East 17 -yhtye myi maailmalla yli 18 miljoonaa levyä. Tony Mortimer kuvan vasemmassa yläkulmassa.­

11.1. 12:25

Lukemisen tiedetään kehittävän ihmisen sosiaalisia taitoja, sanavarastoa sekä empatiakykyä. Viihdearvon lisäksi kirjoihin uppoutuminen parantaa keskittymiskykyä, ja ikääntyvien kohdalla se tukee myös muistin säilymistä. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että lukeminen kannattaa.

Eikä lukemisen aloittaminen ole koskaan myöhäistä. Sen tietää myös Tony Mortimer, 50, joka muistetaan Suomessakin 1990-luvulla suosiota niittäneen brittipoikabändin East 17:n jäsenenä ja lauluntekijänä.

Mortimer kertoi joulukuun lopulla Guardianille lukeneensa elämänsä ensimmäisen kokonaisen kirjan vasta viime maaliskuussa, muutamaa kuukautta ennen 50-vuotispäiviään. Tilanteesta tekee poikkeuksellisen sekin, että Mortimer itsekin on palkittu sanankäyttäjä. Britannian lauluntekijöiden ja säveltäjien akatemia Basca palkitsi hänet nimittäin 90-luvulla East 17:n hittiballadin Stay Another Day sanoituksesta ja sävellyksestä.

Käännekohta Mortimerin ja kirjojen suhteelle tuli koronapandemiasta, joka mullisti kevättalvella myös hänen arkensa. Mortimer kertoi Guardianille, että ennen koronaa hänestä ei oikeastaan koskaan tuntunut siltä, että hänen aikansa tai keskittymiskykynsä olisi riittänyt kirjojen lukemiseen.

Nyt tilanne oli toinen, ja Mortimer päätti antaa lukemiselle mahdollisuuden. Ensimmäinen Mortimerin kokonaan lukema kirja oli Eva Pohlerin kirjoittama jännitystarina Secrets of the Greek Revival.

Sen jälkeen kirjallisuus on todella imaissut miehen mukanaan, sillä sitten maaliskuun hän on ehtinyt kahlata läpi jo peräti 70 teosta. Niihin kuuluvat muun muassa Charles Dickensin klassikko Joulukertomus, J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia sekä useita osia J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjasta.

Erityisesti Mortimer kertoo mieltyneensä Agatha Christien dekkareihin. Tuoreinta lukukokemustaan hän kuvaa “nuorten aikuisten kirjaksi aikamatkustamisesta”.

East 17 eli John Hendy, Tony Mortimer, Terry Coldwell ja Blair Dreelan kuvattuna kesällä 2011.­

Nyt Mortimer toivoo vain, että olisi löytänyt lukemisen aiemmin.

– Kirjat ovat vain puhdasta eskapismia, eikö niin? Juonenkäänteet, kuvaukset, metaforat. Se vangitsee mielikuvituksen paremmin kuin mikään muu väline. Se saa huolesi katoamaan! Mortimer ylistää lukemisen etuja haastattelussa.

Eikä Mortimerin kirjainnostus ole jäänyt pelkkään lukemiseen, sillä hän paljastaa myös alkaneensa kirjoittaa ensimmäistä omaa romaaniaan, nuorille aikuisille suunnattua seikkailukirjaa.

– Minulla on kymmeniätuhansia sanoja, mutta tällä hetkellä ne ovat kaikki levällään siellä sun täällä. Joten yritän saada ne jonkinlaiseen järjestykseen, Mortimer kertoo.

Hän kertoo myös olevansa ylpeä saavutuksistaan, sillä itälontoolaisen työläisperheen kasvatille lukeminen ei ollut aikoinaan itsestään selvä harrastus, etenkin kuin ryhmäpaine kaveriporukoissa vei toiseen suuntaan. Mortimer pitää myös ironisena kirjailijaksi ryhtymistään, sillä vasenkätisestä pojasta tehtiin lapsena väkisin oikeakätinen.

– Minun oli opittava kontrolloimaan kirjaimiani ja kirjoittamaan kokonaan uudelleen. Se oli sotkuista. Toivon toimivani esimerkkinä: älä anna kenenkään sanoa sinulle koskaan, että et osaisi kirjoittaa, hän sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?