Ruotsin pandemialaki voimaan: hallitus voi määrätä kauppoja kiinni - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ruotsin pandemialaki voimaan: hallitus voi määrätä kauppoja kiinni

Laki antaa hallitukselle myös valtuudet pysäyttää julkinen liikenne.

Moni käytti kavomaskia Malmön rautatieasemalla torstaina.­

10.1. 1:51

Ruotsin tilapäinen pandemialaki astuu voimaan tänään. Valtiopäivät hyväksyi lain perjantaina.

Uusi laki antaa hallitukselle ja viranomaisille oikeuden määrätä esimerkiksi kauppoja suljettaviksi tai niiden aukioloa rajoitettaviksi aiempien pelkkien suositusten sijaan. Myös asiakas- ja osallistujamäärille voidaan määrätä tiukkoja rajoituksia.

Laki antaa hallitukselle myös valtuudet pysäyttää julkinen liikenne sekä määrätä, kuinka monta ihmistä saa kerääntyä julkisille paikoille.

Sääntöjä rikkovia yrityksiä tai yksityishenkilöitä voidaan rangaista sakolla. Uuden lain on määrä olla voimassa syyskuun loppuun saakka.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?