Macron ja Merkel raivoissaan EU:n rokotus­strategiasta – tästä syystä se petti - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Macron ja Merkel raivoissaan EU:n rokotus­strategiasta – tästä syystä se petti

Koronarokotteiden antaminen on jo täydessä käynnissä mutta ei samassa tahdissa. Useat eurooppalaisjohtajat vaativat pikaisia muutoksia.

4.1. 16:15

Euroopassa nopeimmin ovat toimineet EU:n ulkopuoliset maat, kuten Britannia ja Islanti. Esimerkiksi Suomen on tilastoitu antaneen noin 1 700 rokotetta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Mia Kontio kertoi lauantaina Ylelle, että Suomessa on kuitenkin tähän mennessä annettu noin 5 000 rokoteannosta

Pfizer-Biontech on toistaiseksi ainoa hyväksynnän EU-maissa saanut rokote. Nyt ihmetelläänkin, miksi EU ei ollut varautunut hankkimaan riittävästi juuri sitä rokotetta, jonka se ainoana hyväksyi.

EU on tilannut Pfizer-Biontechin rokotteita 300 miljoonaa annosta, mikä riittää vain kolmasosan rokottamiseen EU-maiden 450 miljoonasta asukkaasta.

Pfizer-Biontech on toistaiseksi ainoa hyväksynnän EU-maissa saanut rokote.­

Der Spiegelin mukaan johtavat rokotevalmistajat Pfizer-Biontech ja Moderna olisivat tarjonneet jo alkuvaiheessa satoja miljoonia rokotteita lisää EU:n alkuperäisen tilauksen päälle, mutta tarjous ei jostain syystä kelvannut komissiolle.

Maanantaina komissiosta kerrottiin sen nyt neuvottelevan Pfizer-Biontechin kanssa mahdollisesta lisätilauksesta.

Jäsenmaiden puolesta hankintasopimuksia neuvotellut EU-komissio on perustellut rokotestrategiaa hajauttamisella. Sopimukset oli joulukuun alkuun mennessä tehty jo yhtiöiden Moderna, AstraZeneca, Sanofi-GSK, Janssen Pharmaceutica NV (Johnson & Johnson), Biontech-Pfizer ja Curevac kanssa.

– Hajautettu rokotesalkku varmistaa, että Eurooppa on hyvin valmistautunut rokotuksiin heti, kun rokotteiden turvallisuus ja teho on osoitettu, kertoi komissio joulukuun alussa.

EU:n suunnitelmat menivät kuitenkin sekaisin kun rokotteet eivät valmistuneetkaan samaan aikaan. Ranskalainen Sanofi joutui vaikeuksiin ja sen rokotteen valmistuminen lykkääntyi loppuvuoteen. Myös Curevacin rokotetta odotetaan aikaisintaan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

– Komission oletus oli, että useat lääkeyhtiöt saavat rokotteensa valmiiksi samaan aikaan. Siksi sieltä vakuuteltiin, että ”kyllä niitä riittää, ei tämä pahalta näyttä, tilanne on hallinnassa”. Tällainen asenne yllätti minut, kritisoi saksalaisen Biontechin perustaja Uğur Şahin Der Spiegelille.

Britanniassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa on hyväksytty Biontech-Pfizerin lisäksi myös Modernan rokote. Britanniassa on kolmantena käytössä Oxfordin yliopiston ja AstraZenecan rokote. Maanantaina sen sai ensimmäisenä brittinä 82-vuotias eläkeläinen Brian Pinker Oxfordissa.

Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan EU olisi hyväksymässä AstraZenecan rokotteen vasta helmikuussa, mutta tällä viikolla EU hyväksyisi Modernan rokotteen.

Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan EU olisi hyväksymässä AstraZenecan rokotteen vasta helmikuussa.­

Biontechin toinen perustaja Özlem Türeci totesi Spiegelille, että EU-komissio oli olettanut tarjolle tulevan korillisen eri valmistajien rokotteita joista valita.

– Lähestymistavassa on järkeä, mutta jossain vaiheessa kuitenkin ilmeni, etteivät kaikki pysty toimittamaan rokotteita yhtä nopeasti. Siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä paikata alimitoitettua tilausta.

Yhdysvallat oli heinäkuussa tilannut 600 miljoonaa annosta Biontech-Pfizerin rokotteita kun EU odotti marraskuuhun saakka tilaten puolet vähemmän.

Biontechin mukaan he yrittävät tehostaa tuotantoaan paikatakseen muiden jättämää aukkoa.

EU-maiden välille on ehtinyt tulla nopeasti suuri ero myös annettujen rokotteiden määrissä. Suuret maat ovat ääripäinä: Saksassa rokotteita on pistetty liki 200 000 annosta, mutta Ranskassa vain muutama sata.

Presidentti Emmanuel Macron on ollut raivoissaan tilanteesta ja vaatinut siihen parannusta. Vuodenvaihteeseen mennessä Pfizer-Biontechin rokotteita oli pistetty vasta reilulle 500 ihmiselle.

Ranskan presidentti on ollut raivoissaan rokottamisen hitaudesta.­

Maanantaina uutisoitiin, että kohderyhmää ollaan Ranskassa ilmeisesti laajentamassa yli 50-vuotiaisiin terveydenhuollon työntekijöihin, mikä saattaa nopeuttaa rokotustahtia.

Ranska aloitti rokotukset vanhusten hoivakotien asukkaista, mikä on ollut hidasta, koska jokaiselta rokotettavalta on pitänyt varmistaa suostumus.

Macronin kerrottiin höykyttäneen terveysministeri Olivier Vérania ja muita virkamiehiä uudenvuodenaattona vaatien ”asioiden muuttamista nopeasti ja paljon”.

Hidasta vauhtia on osin selitetty ranskalaisen rokotusvastaisuudella, sillä mielipidemittausten mukaan jopa 60 prosenttia aikoo kieltäytyä rokotteesta.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkelin sanotaan olevan raivoissaan, koska rokotteita on hankittu liian vähän ja liian myöhään.

Saksassa rokotukset etenevät silti Ranskaan verrattuna huimasti nopeammin.

Saksan liittokansleri Angela Merkelin on kerrottu olevan raivoissaan, koska rokotteita on hankittu liian vähän ja liian myöhään.­

Uudenvuodenaattoon mennessä Saksaan oli toimitettu 1,3 miljoonaa Pfizer-Biontechin rokoteannosta ja kuun loppuun mennessä ainakin 2,7 miljoonaa lisää, ilmoittaa liittovaltion terveysministeriö.

Italiassa oli vuoden vaihteessa rokotettu vasta 8 300 ihmistä. Italiassa onkin ihmetelty miten Saksa näyttää saaneen jo ensimmäisessä erässä enemmän rokotteita kuin mitä olisi pitänyt olla.

– Lukemat eivät täsmää, huomautti italialainen virologi Roberto Burioni viitaten siihen, että Saksaan toimitettiin ensimmäisenä päivänä yli 150 000 rokoteannosta kun muuta EU-maat saivat vain 10 000.

Italialaistoimittaja kysyi asiasta Saksan hallituksen tiedotustilaisuudessa, jolloin terveysministeriön edustaja vastasi Berliinin tehneen 30 miljoonan ylimääräisen rokoteannoksen tilauksen Pfizerilta, kertoo Reuters.

EU:n suunnitelmat hajautetusta rokotteiden ostosta menivät sekaisin, kun rokotteet eivät valmistuneetkaan samaan aikaan.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?