WP: Trump painosti lauantaina Georgian vaaliviranomaista tunnin puhelussa – vaatii nauhalla ”löytämään” lisää ääniä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

WP: Trump painosti lauantaina Georgian vaaliviranomaista tunnin puhelussa – vaatii nauhalla ”löytämään” lisää ääniä

Washington Postin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltain presidentin puheet ovat laillisesti kyseenalaisia, mutta ennen kaikkea moraalisesti ongelmallisia.

3.1. 23:24

Sanomalehti Washington Post julkaisi sunnuntaina puhelunauhoitteen, jolla Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kuullaan esittävän vaatimuksia Georgian osavaltion ylimmälle vaaliviranomaiselle Brad Raffenspergerille.

Nauhalla Trump vaatii Raffenspergeriä – joka on myös republikaani – ”löytämään” tarpeeksi ääniä, jotta hän voittaisi äänienemmistön Georgiassa demokraattien Joe Bidenin sijaan. Lehden mukaan lauantaina käyty, noin tunnin mittainen puhelinkeskustelu on herättänyt vaaliasiantuntijoiden keskuudessa laillisuuteen liittyviä kysymyksiä.

  • Washington Post on julkaissut haltuunsa saamastaan nauhoitteesta reilun neljän minuutin pituisen otteen. YouTubessa julkaistu ote on kuunneltavissa alla:

Puhelun aikana Trump sekä sättii että imartelee Raffenspergeriä. Hän myös anelee Raffenspergeriä toimimaan ja uhkailee tätä epämääräisillä rikosoikeudellisilla seurauksilla, mikäli tämä kieltäytyisi tukemasta hänen esittämiään väitteitä vaalivilpistä.

Raffensperger puolestaan torjuu läpi puhelun Trumpin väitteitä. Hän myös selittää presidentille, että tämä nojaa jo kertaalleen kumottuihin salaliittoteorioihin ja että Bidenin niukka, noin 12 000 äänen voitto oli reilu ja paikkansapitävä.

– Georgialaiset ovat vihaisia, ihmiset tässä maassa ovat vihaisia. Eikä siinä ole mitään vikaa, jos sanoo, tiedäthän, että on laskenut äänet uudelleen, Trump sanoo yhdessä vaiheessa.

– No, herra presidentti, teidän haasteenne on se, että tietonne ovat vääriä, Raffensperger vastaa hänelle.

Brad Raffensperger on Georgian osavaltion ylin vaaliviranomainen.­

Trump vaikuttaa puhelun perusteella olevan vakuuttunut siitä, että hän oli Georgiassa todellinen vaalivoittaja.

– En halua tehdä muuta kuin tämän. Haluan vain löytää 11 780 ääntä, mikä on yksi enemmän kuin meillä on. Koska me voitimme osavaltion, Trump sanoo.

– Ei ole mitenkään mahdollista, että olisin hävinnyt Georgiassa. Ei mitään mahdollisuutta. Me voitimme sadoilla tuhansilla äänillä, hän sanoo myös.

Trump hävisi Bidenille virallisten tulosten mukaan Georgiassa 11 779 äänellä.

Puhelun aikana Trump uhkailee Raffenspergerin lisäksi myös toista osavaltion viranomaista Ryan Germanya. Trump antaa ymmärtää, että kaksikkoa saattaa odottaa rikosoikeudellinen vastuu, mikäli he eivät ilmoittaisi, että Fultonin piirikunnan ääniä on tuhottu tuhansittain tutkijoiden työn estämiseksi.

Washington Postin haastattelemien lakiasiantuntijoiden mukaan Trump liikkuu laillisesti kyseenalaisella maaperällä, kun hän vaikuttaa rohkaisevan Raffenspergeriä vaalituloksen peukaloimiseen. Asiantuntijoiden mukaan kyse on kuitenkin enemmän moraalisesta rikkeestä.

Puhelun aikana Trump latelee myös suuren määrän väitettyyn vaalihuijaukseen liittyvää disinformaatiota sekä salaliittoteorioita. Raffensperger muistuttaa presidenttiä myös, että sosiaalisen median ongelma on se, että kuka tahansa voi sanoa siellä mitä tahansa.

– Voi, ei tämä ole sosiaalinen media. Tämä on Trump-media. Ei sosiaalinen media todellakaan. En välitä sosiaalisesta mediasta. En voisi vähempää välittää, Trump vastaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?