Koronavirus on levinnyt koko maailmaan – 36 sairastunut Etelämantereella - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Koronavirus on levinnyt koko maailmaan – 36 sairastunut Etelämantereella

Chilen asevoimat kertoo Reutersille, että ainakin 36 ihmistä oli saanut koronavirustartunnan Etelämantereella.

Arkistokuva alueelta, jolla Chilen ilmoittamat sairastuneet ovat työskennelleet Etelämantereella.­

22.12.2020 22:47

Chilen armeija kertoo, että uusi koronavirus on edennyt Etelämantereelle, joka oli tähän saakka ainoa maanosa, jolle uusi koronavirus ei ollut vielä levinnyt.

Etelämanner on etelänavan ympärillä sijaitseva manner. 98 prosenttia Etelä­mantereesta on jäätikön peitossa.

Chilen asevoimat kertoo Reutersille, että ainakin 36 ihmistä oli saanut tartunnan Bernardo O'Higginsin tukikohdassa.

Covid-19-tautiin sairastuneiden joukossa on 26 armeijan henkilökuntaan kuuluvaa ja 10 siviiliä. Sairastuneet on eristetty.

Armeijan lehdistövirkailijan mukaan ensimmäiset covid-19 -tapaukset oli raportoitu joulukuun puolivälissä, kun kaksi sotilasta sairastui.

Yhtenä syynä tartunnoille pidetään sitä, että keväällä tällä syrjäisellä alueella vieraili aiempaa enemmän tutkijoita eri maista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?