Kahdeksanvuotiaana professoriperheen kotiorjaksi pakotettu nainen pelastettiin lähes 40 vuoden ahdingon jälkeen Brasiliassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kahdeksanvuotiaana professoriperheen kotiorjaksi pakotettu nainen pelastettiin lähes 40 vuoden ahdingon jälkeen Brasiliassa

Viranomaisten mukaan nainen oli jossakin vaiheessa vuosien kuluessa pakotettu myös naimisiin isäntäperheen iäkkään sukulaisen kanssa.

Avioliittoon pakotettu nainen löydettiin kotiorjuuteen liittyvän poliisioperaation yhteydessä Patos de Minasin kaupungissa sijaitsevasta asunnosta marraskuussa.­

22.12.2020 20:04

Brasilian viranomaiset kertoivat maanantaina pelastaneensa 46-vuotiaan naisen, joka oli pakotettu työskentelemään orjuutettuna kotiapulaisena 8-vuotiaasta lähtien. Lähes neljän vuosikymmenen kuluessa myös avioliittoon pakotettu nainen löydettiin kotiorjuuteen liittyvän poliisioperaation yhteydessä Patos de Minasissa sijaitsevasta asunnosta marraskuussa.

Tapauksesta uutisoivat paikallisten tiedotusvälineiden mukaan muun muassa Reuters ja Guardian. Rikostutkijoiden mukaan nainen oli työskennellyt samalle perheelle suurimman osan elämästään ilman palkkaa ja vapaa-aikaa.

Tutkinnassa on käynyt ilmi, että vanhemmat luovuttivat köyhään perheeseen syntyneen naisen tämän lapsuudessa Patos de Minasin yliopiston professorin Dalton Cesar Milagres Rigueiran perheeseen. Kasvattajana toimi miehen äiti.

– He antoivat hänelle ruokaa, kun hän oli nälkäinen. Mutta häneltä vietiin kaikki muut oikeudet, pelastusoperaatiosta vastannut työsuojelututkija Humberto Camasmie kertoi Reutersille.

Jossakin vaiheessa nainen pakotettiin avioitumaan perheen iäkkään sukulaismiehen, jotta perhe pystyisi nostamaan tämän eläkkeet myös tämän kuoleman jälkeen lesken avulla.

Naisen ahdingosta ilmoittivat viranomaisille perheen naapurit. He olivat saaneet naiselta viestejä, joissa tämä pyysi heitä ostamaan hänelle ruokaa ja hygieniatarvikkeita, koska hänellä itsellään ei ollut niihin varaa.

Marraskuussa tapahtuneen pelastumisensa jälkeen nainen on toipunut turvakodissa, jossa häntä auttavat psykologit sekä sosiaalityöntekijät. Naista yritetään myös yhdistää uudelleen biologiseen perheeseensä.

Camasmien mukaan naisella ei ollut minkäänlaista tietoa Brasiliassa maksettavasta minimipalkasta. Nyt hän saa moninkertaisesti korkeampaa eläkettä 8 000 realin eli vajaan 1 300 euron edestä.

– Nyt hän opettelee luottokortin käyttöä. Hän tietää, että hänelle maksetaan joka kuukausi tuntuva summa, Camasmie kertoi.

Kotiapulaisten orjuuttaminen jää Brasiliassa usein piiloon, sillä viranomaisten mukaan uhrit eivät välttämättä koe olevansa modernin ajan orjia. Vuosina 2017–2019 Brasiliassa löydettiin kaikkiaan reilut 3 500 orjuuden kaltaisissa oloissa työskentelevää ihmistä, ja heistä vain 21 työskenteli kotiapulaisina.

46-vuotiaan naisen orjuuttamisesta syytetyn Rigueiran perheen asianajajan mukaan perhe leimattiin syylliseksi jo ennen oikeudenkäyntiä esitetyssä tv:n uutisohjelmassa. Patos de Minasin yliopisto puolestaan kertoi erottaneensa professori Rigueiran ja ryhtyvänsä ”kaikkiin mahdollisiin oikeustoimiin”.

Työoikeuden syyttäjät kertoivat yrittävänsä saada aikaan sopimusta, jonka myötä perhe joutuisi maksamaan uhrille tämän saatavat. Muussa tapauksessa tapaus menee oikeuteen, ja Rigueirat saattavat päätyä vankilaan enimmillään kahdeksaksi vuodeksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?