Mika Aaltolan kolumni: Surkea vuosi 2021 ei ole vääjäämätöntä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mika Aaltolan kolumni: Surkea vuosi 2021 ei ole vääjäämätöntä

On jopa todennäköistä, että huonoa vuotta 2020 seuraa vielä huonompi vuosi 2021. Mutta viisaimmat meistä tietävät, ettei tarina toivosta lopu edes muutamaan huonoon vuoteen, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

26.12.2020 8:00

Kristillisen jouluperinteen keskeisin sanoma on, ettei kohtalo ole tähtiin kirjoitettu tai kiveen hakattu. On toivoa, uskoa ja rakkautta, joka voi voittaa kohtalon vetovoiman ja mahdollistaa paon kohti valoisampaa aikaa. Toivon sammumista vastaa voi kamppailla, vaikka kyynisyys valtaa mieltä pandemiavuoden jälkeen.

Kirjoitin Ilta-Sanomien uudenvuoden kolumnissani vuosi sitten tulevaisuudesta aiempien kauhuskenaarioiden pohjalta: ”Tauti kuvasi globalisoivan maailman uusia kuumeita. Viidakossa piileksinyt tauti kykeni teiden ja lentoyhteyksien kehittymisen kautta hyppäämään mantereelta toiselle. Viidakko ja metropolis olivat lähempänä toisiaan kuin koskaan aikaisemmin. Kyse ei enää ollut vuosista ja kuukausista, vaan tunneista.”

Kun Maailman terveysjärjestö sai kuulla uutisia Kiinan Wuhanissa leviävästä kenties tarttuvasta keuhkokuumeesta, päivämäärä oli 31.12.2019. Kuumeisesti globalisoituvan maailman pandemiahaavoittuvuus alkoi muuttua kauhukuvasta todellisuudeksi.

On turha voivotella asioita, jotka vain kulkevat omaa rataansa. Pandemia on yksi näistä. Pahimmat niistä tulevat aalloissa. Ihmettely taudin tulosta ja sitten taas paluusta ilman määrätietoisia tekoja oli turhaa. Taudinaiheuttajat osaavat nyt käyttää lentokoneita. Siinä ei ole mitään kummallista. Sen aprikoiminen olisi kuin Auringon taivaalla kulun pähkäilyä.

 Taudinaiheuttajat osaavat nyt käyttää lentokoneita. Siinä ei ole mitään kummallista.

Sama koskee muuten suurvaltoja. Ei Putinin Krimin valtaamisessa mitään ihmeellistä ollut. Ei olisi kannattanut olla äimän käkenä, kun omat odotusarvot maailman parantumisesta eivät pitäneet paikkaansa. Samaa ihmettelyä liittyi Trumpin ehdotukseen ostaa Tanskalle kuuluva Grönlanti. Kannattaako pöyrääntyä maailman asioiden suurvalloista tauteihin vain kulkiessa radallaan?

Ylevimmät ja moraalisimmat meistä kärsivät siitä, että hyvät teot eivät usein johda hyviin seurauksiin. Obama tullessaan valituksi USA:n presidentiksi vuonna 2008 sai saman tien Nobelin rauhanpalkinnon. Oli kuin olisi ennakoitu sitä, kuinka hyvän valtiojohtajan teot voisivat kaunistaa muuten ruman valtapolitiikan täyteistä maailmaa.

Luulen, että Obaman silmässä oli suuttumuksen kyynel, kun Trump voitti vuoden 2016 vaalit. Tie helvettiin on usein päällystetty hyvillä mutta ponnettomilla aikomuksilla. Asiat menevät ja tulevat aalloissa. Hyvät ja pahat. Ei siinä sinällään ole mitään kauhean tyrmistyttävää.

Kyynelten sijasta moni kyynistyy ajankulkua kommentoidessaan. Arviot menevät väärin. Tulee temmatuksi mukaan hetkeen ja sen huumaan. Demokratian pyyhkäistessä ylitse Euroopan Berliinin muurin sortuessa moni uneksi, kuinka maailma normalisoituisi, vapautuisi ja yhdentyisi.

Mutta tapahtumia Berliinissä seurasivat heti sota Persianlahdella, Balkanin sodat, Ruandan kansanmurha, Somalian luhistuminen, syyskuun 11. päivä, Irakin sodat ja Ukrainan sota. Asiantuntijasta saattaa lopulta tuntua, että maailma onkin vajoamassa ja hajoamassa.

Muttei se tarkoita, ettei toivoa olisi.

Kyynikot tuntuvat näkevän ilman että katsovat. He usein aavistavat asioiden ottavan huonoja käänteitä. Huonoa vuotta 2020 saattaa seurata vielä huonompi vuosi 2021. Tämä on jopa todennäköistä. Mutta viisaimmat meistä tietävät, ettei tarina toivosta lopu edes muutamaan huonoon vuoteen.

Runoilija Dylan Thomas toisti kuuluisimmassa runossaan: ”raivoa, raivoa valon kuolemista vastaan”.

Ehkäpä juuri haudan partaalla ja surkeuden toteutuessa voisi tehdä parhaita itseä ja yhteisöä parantavia tekoja, saada oivalluksia sekä lausua toivolle tietä raivaavia sanoja.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?