Brittihallitusta neuvovat asiantuntijat kehottivat jo syyskuussa hallitusta määräämään kahdeksi viikoksi tiukat koronarajoitukset, niin sanotun lockdownin, hidastamaan viruksen leviämistä. Britannian pääministeri Boris Johnson päätti kuitenkin olla määräämättä lockdownia puhuttuaan Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnellin ja kahden muun tiukkoja rajoituksia vastustavan asiantuntijan kanssa, The Times uutisoi.
Brittilehden mukaan Johnson oli jo vastentahtoisesti suostunut siihen, että 21. syyskuuta alkaen käyttöön otettaisiin tiukat rajoitukset kahdeksi viikoksi. Näiden rajoitusten tarkoituksena oli estää taloudellisesti haitallisemmat rajoitukset myöhemmin.
Lehden mukaan Britannian valtiovarainministeri Rishi Sunak halusi kuitenkin erilaisen strategian, peläten rajoitusten tiukentamisen haavoittavan entisestään Britannian ontuvaa taloutta. Tämän takia kolme tiukkoja rajoitustoimia vastustavaa asiantuntijaa pyydettiin puhumaan Johnsonin ja Sunakin kanssa sunnuntaina 20. syyskuuta.
Tegnell ei kommentoinut The Timesille, mitä hän sanoi etätapaamisessa. Tegnell on kuitenkin vastannut Ruotsin koronastrategiasta, joka pitkään pohjautui lähinnä vapaaehtoisiin suosituksiin.
The Timesin mukaan Tegnellin osallistuminen keskusteluun oli ristiriitainen veto, sillä Ruotsissa on kuollut suhteellisesti huomattavasti enemmän ihmisiä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuin esimerkiksi Suomessa tai Tanskassa.
Lopuksi hallitusta neuvovan asiantuntijaryhmän edustaja professori John Edmunds yritti puhua kahden viikon tiukkojen rajoitusten puolesta, The Times kertoo. Edmunds ei kommentoinut lehdelle, mitä kertoi tapaamisessa. Hän kuitenkin oli yksi kirjoittajista samoihin aikoihin julkaistussa artikkelissa, jossa vaadittiin nopeita toimia epidemian hillitsemiseksi.
Asiantuntijoiden kanssa käydyn keskustelun jälkeen Johnson muutti mieltään tiukoista rajoituksista eikä toista lockdownia tuolloin tullut.
Britanniassa on kuitenkin syksyn aikana jouduttu palaamaan tiukempiin rajoituksiin, joskin rajoituksia on määrätty kohdennetusti alueilla, joissa tartunnat ovat olleet kasvussa. Brittihallitus vastaa Englannin rajoituksista, mutta myös muissa maissa rajoituksia on tiukennettu.
Marraskuun alussa Englannissa alkoi lopulta neljä viikkoa kestänyt toinen lockdown. Tuona aikana kaikki paitsi välttämättömät kaupat suljettiin. Myös ravintolat ja baarit joutuivat sulkemaan ovensa. Toisin kuin keväällä ensimmäisen lockdownin aikaan, koulut pidettiin kuitenkin auki.
Ihmisiä kehotettiin pysymään kotona, ellei heillä ollut hyvää syytä poistua sieltä kuten työ, jota ei etänä voinut tehdä. Ihmiset eivät saaneet kokoontua muihin kotitalouksiin kuuluvien kanssa sisällä tai yksityisissä puutarhoissa ja esimerkiksi kuntosalit ja teatterit suljettiin.
BBC uutisoi maanantaina, että Lontoossa todennäköisesti tiukennetaan rajoituksia entisestään keskiviikkona, kun metropolin tilannetta arvioidaan uudelleen.
Britanniassa on todettu yhteensä yli 1,8 miljoonaa koronavirustartuntaa. 28 päivän sisällä positiivisen koronavirustestin tuloksen saaneista on kuollut yli 64 000 ihmistä. Koronavirus mainitaan yli 73 000 ihmisen kuolintodistuksessa.