Moskovassa alkoivat koronarokotukset Sputnikilla - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Moskovassa alkoivat koronarokotukset Sputnikilla

Rokotuksia suoritetaan 70 valtiollisella klinikalla.

Sputnik-rokote on otettu käyttöön Venäjällä.

5.12.2020 11:56 | Päivitetty 5.12.2020 12:27

Venäjällä on todettu liki 29 000 uutta koronavirustartuntaa ja 508 virukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Moscow Times -lehti. Tartuntojen määrä on jälleen uusi päivittäinen ennätys.

Samaan aikaan Moskovassa on aloitettu rokotukset Venäjällä kehitetyllä Sputnik-koronarokotteella, kertovat viranomaiset. Riskiryhmiin kuuluvia rokotetaan noin 70 valtiollisella klinikalla eri puolilla pääkaupunkia.

Kazakstanin presidentin mukaan maa aloittaa Sputnik-rokotteen valmistamisen vielä ennen joulua. Sen sijaan Ukraina ei hanki rokotetta, koska sitä ei maan terveysministerin mukaan ole testattu riittävästi.

– Tärkeimpiin riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, jotka ammattinsa puolesta ovat tekemisissä suurten ihmismäärien kanssa, voivat saada rokotteen, viranomaiset sanoivat.

Venäjä ilmoitti jo elokuussa rokotteen olevan valmis, vaikka sitä ei ollut silloin vielä juurikaan testattu. Rokotetta testataan parhaillaan viimeisen, kolmannen vaiheen testeissä. Testeissä on mukana noin 40 000 vapaaehtoista.

Sputnikin kehittäjät kertoivat viime kuussa, että alustavien testien perusteella rokotteen teho on noin 95 prosenttia eli sama kuin parhaiden valmistuneiden länsimaisten rokotteiden. Sputnik on kuitenkin kehittäjiensä mukaan halvempi kuin länsirokotteet ja sen varastointi on helpompaa.

Sputnik-rokote annetaan kahtena annoksena. Rokotusten välillä on kolmen viikon tauko. Kaikki Venäjän kansalaiset saavat rokotteen ilmaiseksi. Rokotteen ottaminen on vapaaehtoista.

”Haluan päästä elämään elämääni normaalisti”

Uutistoimisto AFP:n paikan päällä olevan toimittajan mukaan rokotekeskuksiin jonotettiin heti aamusta. Moskovan pormestari Sergei Sobjanin kertoi jo perjantaina, että noin 5 000 ihmistä oli ilmoittanut halukkuudestaan tulla rokotetuksi heti sen jälkeen kun verkkorekisteröityminen aloitettiin.

Haluan olla varma, etten minä tai rakkaani tule saamaan koronavirusta. Haluan myös käydä vapaasti kuntosalilla ja päästä elämään elämääni normaalisti, perusteli rokotukseen jonottanut vakuutusyhtiön työntekijä Sergei Buslajev, 42.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan rokotetta on jo valmiina liki kaksi miljoonaa annosta. Venäjä suunnittelee myös laajaa sotilaiden rokotuskampanjaa. Siinä rokotettaisiin 400 000 armeijassa olevaa, heistä 80 000 vielä tänä vuonna.

Levada-mielipidemittauslaitoksen taannoisen kyselyn mukaan vain 36 prosenttia kyselyyn vastanneista halusi ottaa koronarokotteen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?