Valko-Venäjän Lukashenka ilmoitti luopuvansa vallasta, kun uusi perustuslaki tulee voimaan

Lukashenka ilmoitti kannattavansa perustuslain uudistamista.

Lukashenka sanoi kannattavansa perustuslain uudistuksia.

Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenka sanoo luopuvansa vallasta uuden perustuslain hyväksymisen jälkeen, maan virallinen uutistoimisto Belta kertoo.

– En jatka presidenttinä, kun uusi perustuslaki on voimassa, minskiläisen sairaalan työntekijöitä tavannut Lukashenka sanoi.

Hän ei täsmentänyt, milloin uusi perustuslaki voisi tulla voimaan.

Lukashenka sanoi kannattavansa perustuslain uudistamista ja sitä, että presidentin valtaoikeuksia rajoitetaan.

– Olen uuden perustuslain kannattaja. En siksi, että maamme tarvitsisi demokratiaa, Lukashenka sanoi Beltan mukaan.

– Tässä tilanteessa olen huolissani jostakin muusta: emme voi antaa tätä perustuslakia tuntemattomalle presidentille. Se olisi katastrofi.

Lukashenka lupasi syyskuun puolivälissä Venäjän presidentille Vladimir Putinille uudistavansa perustuslakia. Lukashenka on riippuvainen Venäjän tuesta.

Myöhemmin Lukashenka sanoi, että uudistuksen jälkeen maassa voitaisiin järjestää uudet presidentinvaalit.

Valko-Venäjällä on osoitettu mieltä hallintoa vastaan siitä lähtien, kun maata vuodesta 1994 johtanut Lukashenka julistautui elokuussa presidentinvaalien voittajaksi. Sekä Valko-Venäjän opposition että länsimaiden mukaan vaalit olivat vilpilliset.

Oppositio on pitänyt Lukashenkon puheita perustuslain uudistuksesta viivytystaisteluna.

Reutersin mukaan Minskissä eilen torstaina vieraillut Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov kehotti Lukashenkaa edistämään uudistusta, jotta maan poliittinen kriisi saataisiin raukeamaan.

Lavrov ei tarkentanut julkisuudessa sitä, millaisia uudistuksia Venäjä toivoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?