Mediatiedot: Trump aikoo armahtaa ex-neuvon­antaja Michael Flynnin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mediatiedot: Trump aikoo armahtaa ex-neuvon­antaja Michael Flynnin

Flynn myönsi vuonna 2017 valehdelleensa FBI:lle Venäjä-tutkinnan yhteydessä.

Michael Flynn puhui Valkoisessa talossa 1. helmikuuta 2017.­

25.11.2020 5:36

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo mediatietojen mukaan armahtaa entisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajansa Michael Flynnin.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Axios. Sisäpiirilähteen mukaan Trump saattaa kuitenkin vielä muuttaa mielensä armahduksen suhteen.

Eläköitynyt armeijan kenraali Flynn myönsi vuonna 2017 valehdelleensa liittovaltion keskusrikospoliisille FBI:lle tutkinnassa Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Flynn valehteli kanssakäymisestään Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettilään kanssa ennen Trumpin virkakautta. Myöhemmin Flynn on kuitenkin väittänyt syyttäjien laiminlyöneen hänen oikeuksiaan ja huiputtaneen hänet sopimukseen alempaa rangaistusta vastaan.

Asiantuntijoiden mukaan Trump saattaa tehdä virkakautensa lopulla melkein mitä tahansa. Esimerkiksi Politico-lehden artikkelissa väläytellään, että Trump voisi jaella armahduksia tai syytesuojia useille ystävilleen, sukulaisilleen tai jopa itselleen.

Lähde: Reuters

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?