Donald Trump pyrkii kumoamaan vaali­tuloksen nyt uudella taktiikalla – mutta tuskin onnistuu - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Donald Trump pyrkii kumoamaan vaali­tuloksen nyt uudella taktiikalla – mutta tuskin onnistuu

Yhdysvaltalaismedioiden mukaan asiantuntijat ovat lähes yksimielisiä siitä, etteivät Trumpin pyrkimykset kumota vaalitulos voi onnistua.

Donald Trump kuvattuna syyskuussa Floridassa.­

20.11. 18:45

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on pysynyt kiivasta Twitterin päivittämistä lukuun ottamatta pääosin hiljaa vaalitappionsa jälkeen. Tappiotaan hän ei tosin ole edelleenkään myöntänyt, vaan hän on kaikin keinoin pyrkinyt kääntämään tilanteen edukseen ennen kuin valitsijamiehet kokoontuvat joulukuussa sinetöimään vaalien tuloksen.

Aiemmin tällä viikolla yhdysvaltalaismediat kertoivat Trumpin kutsuneen ainakin Michiganin osavaltion republikaanipäättäjiä luokseen Valkoiseen taloon keskustelemaan vaalituloksesta. Esimerkiksi CNN:n mukaan asiaa tuntevat lähteet ovat kertoneet presidentin suunnitelleen kutsuvan republikaanipäättäjiä myös muista osavaltioista estääkseen demokraattien Joe Bidenin voiton tai viivyttääkseen sitä.

Medioiden mukaan Trump pyrkii taivuttamaan osavaltioiden päättäjiä puuttumaan valitsijamiesten valintaan lähettämällä valitsijamieskokoukseen itselleen myönteisiä ehdokkaita tai estämään vaalituloksen vahvistamisen.

New York Times kuvailee Trumpin toimintaa istuvalta presidentiltä poikkeukselliseksi ja huomattavaksi sekaantumiseksi osavaltion ja paikallistason politiikkaan, sillä yleensä osavaltion päättäjien rooli valitsijamiesten valinnassa on pieni ja näkymätön osa rutiiniprosessia.

Valkoiseen taloon perjantaiksi kutsuttu, Michiganin osavaltion republikaanijohtoisen senaatin enemmistöjohtaja Mike Shirkey sanoi jo alkuviikosta michiganilaiselle Bridge-julkaisulle, etteivät Trumpin käännytysyritykset tule onnistumaan. Shirkey totesi myös, ettei hän usko Trumpin kampanjan oikeusjuttujen muuttavan vaalitulosta.

Normaalisti rutiinia, nyt tarkassa syynissä

Myös Politico huomauttaa jutussaan, että yleensä valitsijoiden työ on suhteellisen huomaamatonta. Tänä vuonna tilanteesta tekee poikkeuksellisen se, että hävinnyt ehdokas eli Trump ei ole edelleenkään myöntänyt tappiotaan, joten prosessin seuraavia vaiheita seurataan erityisellä tarkkuudella.

Vaaliasiantuntija Adav Noti sanoo Politicolle, että laillisesti päättäjät eivät käytännössä edes voi jättää äänestäjien tahtoa huomioimatta. Noti myös huomauttaa, ettei valitsijoiden valintamenetelmää voi enää vaalien jälkeen muuttaa koskemaan jo menneitä vaaleja.

Trump tukijoineen on pyrkinyt myös estämään useissa osavaltioissa vaalituloksen sertifioinnin, jolla vahvistetaan osavaltion ääntenlaskennan tulos. Politicon mukaan lakiasiantuntijat ovat kuitenkin olleet arvioissaan likipitäen yksimielisiä, että oikeusjutut eivät tule menemään läpi.

– Vaikka huomattavia laillisia esteitä ei huomioitaisi, monet vaaliasiantuntijat eivät usko, että republikaanijohtoiset osavaltiot suostuisivat mukaan mihinkään suunnitelmaan kaataa oma presidentinvaalituloksensa, Politicossa kirjoitetaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?