Viron sisäministeri eroaa kyseen­alaistettuaan Joe Bidenin vaalivoiton – syyttää mediaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Viron sisäministeri eroaa kyseen­alaistettuaan Joe Bidenin vaalivoiton – syyttää mediaa

Helme sanoi eronsa syyksi virolaisten tiedotusvälineiden panettelun ja valehtelun.

Mart Helme vaaliväittelyssä Viron tv:ssä maaliskuussa 2019.­

9.11. 11:52 | Päivitetty 9.11. 12:45

Viron sisäministeri Mart Helme ilmoittaa eroavansa tehtävästään. Oikeistopopulistiseen Ekre-puolueeseen kuuluva Helme kyseenalaisti eilen Joe Bidenin voiton Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja sai vastaansa valtavan arvosteluryöpyn.

Helme sanoi eronsa syyksi virolaisten tiedotusvälineiden panettelun ja valehtelun. Hän kiisti vaarantaneensa Viron kansallista turvallisuutta puheillaan.

Helmen mukaan häntä ei voi vaientaa eikä hän ole sanonut mitään, mistä ei olisi puhuttu myös amerikkalaisessa mediassa. Ministeri kertoi kuitenkin eroavansa, jotta hallituksen työ voi jatkua.

Mart Helme kutsui Joe Bidenia ja hänen poikaansa Hunter Bidenia korruptoituneiksi hahmoiksi ja kertoi radio-ohjelmassaan nähneensä unta verisestä sisällissodasta Yhdysvalloissa, raportoi Viron yleisradio EER.

– Trump voittaa lopulta. Se tapahtuu valtavan kamppailun päätteeksi ja voi tarkoittaa jopa verilöylyä, mutta lopussa oikeus toteutuu, Helme sanoi radio-ohjelmassaan sunnuntaina.

Mart Helmen ohella samanlaisia ajatuksia Yhdysvaltain presidentinvaaleista ohjelmassa esitti myös hänen poikansa, valtiovarainministeri Martin Helme. Valtiovarainministeri ja Ekre-puolueen puheenjohtaja Martin Helme jatkaa toistaiseksi virassaan. Hänen mukaansa puolue päättää, kuka valitaan hänen isänsä ministeripestin jatkajaksi.

Presidentti Kersti Kaljulaid, pääministeri Jüri Ratas ja ulkoministeri Urmas Reinsalu ovat jo onnitelleet Bidenia vaalivoitosta ja tuominneet Ekre-ministereiden puheet.

Presidentti Kaljulaid on kutsunut kommentteja hyökkäykseksi Viron demokratiaa ja maan turvallisuudelle tärkeintä liittolaissuhdetta vastaan. Hän ilmoitti eilen kutsuvansa kansallisen puolustuksen neuvoston koolle tällä viikolla pohtimaan ministereiden puheiden seurauksia. Kaljulaid sanoi olevansa ”surullinen ja häpeissään” ministereiden puheista.

Mart Helmen kommentit ovat nostattaneet kohua monesti aiemminkin. Suomessa hän nousi otsikoihin aiemmin tänä vuonna, kun hän kutsui pääministeri Sanna Marinia vähättelevästi ”myyjätyttöseksi.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?