Tällainen on seuraava Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Jill Biden – kasvatustieteen tohtori aikoo jatkaa palkkatöissä presidentin puolisonakin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tällainen on seuraava Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Jill Biden – kasvatustieteen tohtori aikoo jatkaa palkkatöissä presidentin puolisonakin

Kaikki edeltäjät ovat jättäneet palkkatyönsä.

Jill Biden on pitänyt kiinni myös omasta urastaan aviomiehensä rinnalla.­

8.11.2020 14:27

Yhdysvaltain ensimmäiseksi naiseksi nousevat Jill Biden aikoo tehdä poikkeuksen presidentin puolisona.

Jill Biden, 69, on kasvatustieteiden tohtori, joka on tehnyt pitkän uran opettajana. Hän ilmoitti ennen vaaleja, että jos Joe Biden valitaan presidentiksi, hän jatkaa työtään.

– Jos pääsemme Valkoiseen taloon, aion jatkaa opettamista. Haluan ihmisten arvostavan opettajia, tuntevan heidän panoksensa ja nostavan ammatin arvostusta, Jill Biden sanoi elokuussa tv-kanava CBS:n haastattelussa.

Tätä ei ole yksikään ensimmäinen nainen aiemmin tehnyt. He ovat jättäneet palkkatyönsä, kun heidän puolisonsa on valittu presidentiksi.

– Opettaminen ei ole jotain, mitä teen. Se on, kuka olen, Jill Biden twiittasi vaalikampanjan aikana.

Pariskunta otti vastaan suosionosoituksia Joe Bidenin otettua vastaan demokraattien presidenttiehdokkuuden.­

Tuleva presidenttipari on jännittänyt vaalitulosta Joe Bidenin kotikaupungissa Wilmingtonissa.­

Jill Biden ei joudu ensimmäistä kertaa elämässään tasapainoilemaan uran ja virallisten tehtävien välillä. Hän toimi englanninkielen opettajana niinä vuosina, kun hänen miehensä toimi maan varapresidenttinä 2009–2017.

Jill Bidenilla on kasvatustieteiden tohtorin tutkinto. Hän on toivonut, että hänestä käytettäisiin akateemiseen arvoon liitettävää titteliä Dr. Biden.

Opettajana hän on toiminut yli 30 vuotta. Tämän vuoden alussa hän otti ensimmäistä kertaa sitten tyttärensä syntymän vapaata työstään. Hän halusi auttaa miestään voittamaan presidentin vaalit.

– Hän on aina tukenut minun uraani. Ja nyt on minun kannalta kriittinen aika tukea häntä, koska tiedätkö, myös minä haluan muutosta, Jill Biden kertoi CNN:lle tammikuussa.

Joe Biden on kehunut julkisuudessa, että hänen vaimonsa on hänen paras tukijansa.

Jill Biden ei aio jättää omaa uraansa, vaikka hänestä tuleekin presidentin rouva.­

Jill Biden puhumassa kampanjatilaisuudessa marraskuun alussa.­

Bidenit kannustivat toisiaan kampanjapolulla Pennsylvaniassa lokakuussa.­

Julkisuudessa on kerrottu heidän rakkaustarinastaan, joka on kestänyt yli 40 vuotta.

Jill ja Joe Biden tapasivat sokkotreffeillä vuonna 1975. Treffit oli järjestänyt Joen veli Frank.

Molemmilla oli takanaan kiperiä elämänvaiheita.

Jill oli eronnut vuotta aiemmin. Hän oli ollut naimisissa nuoruuden rakkautensa kanssa.

Joe Biden oli kokenut kovia. Hänet valittiin senaattoriksi vuonna 1972. Muutamaa viikkoa myöhemmin hänen vaimonsa Neilia ja perheen 1-vuotias tytär Naomi kuolivat kolarissa.

Kolarista selvisivät hengissä perheen pojat Beau ja Hunter.

Jill Biden vuonna 1978.­

Joe Biden jäi syksyllä 1987 kiinni plagioinnista useissa puheissaan, ja joutui jättäytymään pois kilvasta presidenttiehdokkuudesta.­

Joe ja Jill Biden vuonna 1994.­

Muotilehti Voguessa Jill on kertonut parin ensitapaamisesta.

Jill ajatteli alussa, ettei seurustelusta tule mitään. Hän oli aiemmin tavannut kavereita, joilla oli farkut, t-paita ja puukengät.

Joe Biden ilmestyi ovelle urheilupusakassa ja mokkasiineissa. Hän oli yhdeksän vuotta vanhempi.

He menivät elokuviin ja huomasivat viihtyvänsä yhdessä. Joe Biden saattoi Jillin kotiin, kätteli ja toivotti hyvää yötä.

– Menin yläkertaan ja soitin äidilleni kello yhdeltä yöllä ja sanoin: Äiti, olen vihdoinkin tavannut herrasmiehen.

Jill ja Joe menivät naimisiin vuonna 1977.

Joe Biden oli kosinut puolisoaan viisi kertaa ennen kuin tämä lopulta suostui.

– Siihen mennessä olin tietysti rakastunut poikiin ja minusta tuntui siltä, että tämän avioliiton oli toimittava. Koska he olivat jo menettäneet äitinsä enkä kestänyt sitä, että he menettäisivät toisen äitinsä. Joten minun piti olla 100-prosenttisen varma, Jill Biden tilitti Voguessa.

Perheonnea täydensi Ashley-tyttären syntymä vuonna 1981.

Jill Biden opiskeli Delawaren yliopistossa englannin kieltä. Hän suoritti kandidaatin tutkinnon 1975. Hän toimi opettajana ja jatkoi opintoja. Toisen yliopistotutkinnon hän suoritti vuonna 1981. Vuonna 2007 hän sai tohtorin arvon kasvatustieteistä.

Perhettä kohtasi uusi tragedia 2015.

46-vuotias poika Beau menehtyi syöpään. Hänellä oli vaimo ja kaksi lasta.

Isänsä tavoin hän oli ammatiltaan lakimies ja oli ollut Delawaren osavaltion oikeusministeri.

Joe Biden pohti vuoden 2016 presidentinvaaleihin osallistumista. Perhe teki surutyötä eikä Joe Biden lähtenyt kilpaan.

– Kun poikamme Beau kuoli syöpään, mietin, hymyilisinkö tai tuntisinko iloa enää koskaan. Oli kesä, mutta siinä ei ollut minulle lämpöä, Jill Biden muistelee.

Joe Biden oli luvannut pojalleen, että hän pyrkii vielä kerran presidentiksi.

Nyt hän on päässyt tavoitteeseensa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?