Havumetsä Pietarin laidalla kätkee synkän salaisuuden – maassa lepäävät tuhansien syyttöminä teloitettujen suomalaisten tarinat - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Havumetsä Pietarin laidalla kätkee synkän salaisuuden – maassa lepäävät tuhansien syyttöminä teloitettujen suomalaisten tarinat

Levassovan joukkohaudalta Pietarin laidalta löytyy harvinaisen karulla tekstillä varustettu kivipaasi. Se on omistettu ”kaikille suomalaisille, jotka kuljetettiin teuraaksi neuvostovallan aikana”.

1.11. 18:02

Pietarin ydinkeskustasta on vain reilun puolen tunnin taksimatka paikkaan, jota kutsutaan venäjäksi nimellä Levashovskaja pustosh eli Levashovon joutomaa.

Nykyisin seutu ei tosin ole enää mitään syrjäistä kylämaisemaa, vaan se kuuluu osana Pietarin paisuvaan suurkaupunkiin.

Pietaria kiertävä kehätie kulkee lyhyen matkan päässä, ja lähin metroasema löytyy kymmenen kilometrin päästä. Vain parin kilometrin etäisyydellä kulkee Viipuri-Pietari-rautatie, joka on tuttu kaikille Allegrolla matkanneille. Entiselle Suomen valtakunnanrajalle eli Rajajolle on matkaa viitisentoista kilometriä.

Monikaan suomalainen Pietarin-kävijä ei tiedä silti tätä paikkaa eikä tule täällä käyneeksi. Levassovan metsikkö ja sen sisälle kätkeytyvät joukkohaudat eivät kuulu yleisesti mainostettavien turistinähtävyyksien joukkoon.

Paikan kerran nähtyään sitä ei saa kuitenkaan mielestään.

Kahden nuoren naisen valokuvat keskellä metsää pysäyttävät. Annasta ja Nadezhdasta on kerrottu kuvatauluissa vain nimet ja elinvuodet.­

Varjoisan kuusi- ja mäntymetsän keskelle on haudattu arviolta tuhansia suomalaisia ja suomensukuisia, jotka teloitettiin syyttöminä ja keksittyjen rikosten perusteella joko kansallisuutensa, aatteidensa tai ammattinsa herättämien epäluulojen takia.

Metsikön vainajien tarkkaa kokonaismäärää ei tiedä kukaan. Suomalaisten lisäksi siellä lepää lukuisia muita Neuvostoliiton vähemmistökansojen edustajia.

– Stalinin suureen terroriin kuuluivat teloitettavien listat kansallisuuden perusteella. Olivat esimerkiksi puolalaiset, virolaiset, suomalaiset, harbinilaiset eli mukamas Japanin vakoojat, saksalaiset, latvialaiset... Jokaiselta listalta ammuttiin tuhansia ja suurin osa heistä on haudattu tänne, historioitsija Anatoli Razumov sanoi vastikään Levassovassa, kun Venäjällä vietettiin poliittisten vainouhrien muistopäivää 30. lokakuuta. Sankt-Peterburg-kanavan video muistopäivän vietosta löytyy tästä linkistä.

Venäläisiä uhreja on niin ikään paljon. Syy heidän teloittamisekseen saattoi löytyä vaikkapa naapurin tekemästä nimettömästä ilmiannosta, uskonnollisesta vakaumuksesta tai väitetyn kansanvihollisen puolison roolista.

Yksi erityinen vainojen kohteeksi joutunut ryhmä olivat kuulovammaiset, joita vastaan nostettiin niin kutsuttu Leningradin kuuromykkien juttu. Heitä syytettiin saksalaisfasistisesta terroristisesta salaliitosta rikosjutussa, joka oli niin ikään täysin tyhjästä kehitelty.

Monet näistä uhreista ovat yhä hyvin koskettavasti läsnä Levassovan metsikössä. Heidän kuvansa katselevat nimittäin metsän nykyisiä kävijöitä puunrunkoihin kiinnitetyistä valokuvatauluista. Aivan kuin he jatkaisivat elämäänsä puissa, jotka ovat kasvaneet heidän hautojensa paikalle.

Aune ja Juhani Tarssinan kuva on koristeltu neilikoin.­

Metsiköstä löytyy myös muistoalue, jonne on koottu keskitetysti suomalaisten ja inkerinsuomalaisten valokuvia ja muistokylttejä. Uhrien joukossa on esimerkiksi sisällissodan jälkeen Neuvostoliittoon paenneita punaisia, 30-luvulla loikanneita kommunisteja ja Yhdysvalloista Neuvostoliittoon muuttaneita amerikansuomalaisia.

Katse kiinnittyy yhden männyn runkoon, jossa on punaisten neilikoiden koristelema mustavalkoinen kuva Aunesta ja Juhanista. Kuvataulusta paljastuu, että pariskunta kuului Tarssinan sukuun ja he olivat kotoisin Laatokan rannalla sijaitsevasta Ala-Miikkulaisen inkeriläiskylästä.

Juhanin kuolinvuodeksi on merkitty 1938. Tarkkaa päivämäärää ei näytä olevan tiedossa, kuten ei ole tiedossa myöskään kenenkään tänne kuopatun hautapaikan tarkkaa sijaintia.

Aune on sen sijaan elänyt aina vuoteen 1992 saakka. Hänenkään tarkkaa kuolinpäiväänsä ei mainita eikä varsinaista hautapaikkaa, mutta sen täytyy sijaita jossain muualla.

Levassovaan ei ole haudattu tiettävästi ketään sitten vuoden 1955. Alueen käyttäminen lopetettiin tuolloin NKVD:n ja KGB:n erikoishautausmaana, ja sittemmin se on pyhitetty koskemattomaksi muistoalueeksi.

Levassovan metsikössä kasvavassa männyssä Aune ja Juhani ovat kuitenkin jälleen yhdessä. Aune on päässyt vihdoinkin lähelle miehensä todellista leposijaa.

Suomalaisten ja inkeriläisten uhrien muistoalueella osa kylteistä on latinalaisin ja osa kyrillisin kirjaimin.­

Suomalaisten ja inkeriläisten uhrien muistoalue joukkohaudalla.­

Suomalaisten ja inkeriläisten muistoalueen edustalla olevassa kivipaadessa on hieman jo himmennyt teksti, jonka suorasukainen ilmaisutyyli hätkähdyttää.

– Tämä merkki on pystytetty muistoksi kaikille suomalaisille, jotka kuljetettiin teuraaksi neuvostovallan aikana, kivessä lukee.

Muistomerkki on vuodelta 2004, jolloin sen pystyttämisestä vastasi Inkerin evankelis-luterilainen kirkko. Rahoitusta saatiin inkerinsuomalaisen saarnaajan Katri Kukkosen suvulta, Inkeriläisten sivistyssäätiön Suomessa järjestämästä kansalaiskeräyksestä, ja hanketta tuli myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

Kivipaasi on karun tekstinsä lisäksi harvinainen myös siinä mielessä, että vastaavaa laajojen suomalaistahojen pystyttämää muistomerkkiä ei löydy vieläkään esimerkiksi Karjalan tasavallassa sijaitsevilta Sandarmohin ja Krasnyi borin joukkohaudoilta.

Venäjän poliittinen ilmapiiri on kaiken lisäksi muuttunut sitten vuoden 2004, jolloin Levassovan muistomerkki hyväksyttiin Pietarin viranomaisten toimesta raadollisen suorine teksteineen.

Karu teksti suomalaisten muistopaadessa.­

Esimerkiksi Karjalan Sandarmohissa on nähty jo suoranaisia yrityksiä silotella Stalinin rikoksia. Tällaisia julkisia vähättelypyrkimyksiä ei ole silti ainakaan toistaiseksi esiintynyt Levassovan kohdalla.

Kun Levassovassa vietettiin vastikään poliittisten vainouhrien muistopäivää, Pietarin kaupungin hallinnon edustajia oli mukana seremonioissa. Hallinnon virallisilla nettisivuilla kerrottiin myös joukkohautojen karusta historiasta.

Kaikkien pyhien kirkko on rakennettu Levassovan joukkohauta-alueen sisäänkäynnin eteen.­

Joukkohaudat sijaitsevat noin 6,5 hehtaarin alueella. Sisäänkäynnin yhteydessä on kartta, joihin on merkitty eri uhriryhmien omat muistoalueet.­

Levassovan kylän karmeat tapahtumat alkoivat 1930-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Stalin ryhtyi epäilemään kaikkia Leningradin lähistöllä asuneita pienten kansojen edustajia vakoojiksi ja maanpettureiksi.

Vuonna 1937 alkoivat joukkopidätykset ja salaperäiset katoamiset. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt tuolloin, minne iäksi kadonneet lopulta päätyivät.

Samaan aikaan Levassovan kylän laidalla sijaitsevalle joutomaalle ilmestyivät korkeat aidat, jotka eristivät maa-alueen. Virallisiin arkistopapereihin se merkittiin alueeksi, joka oli varattu ”erityistarkoituksiin”.

Yhteensä 11,5 hehtaarin suuruista aluetta ryhdyttiin vartioimaan vuorokaudet ympäriinsä sotilaiden ja sotilaskoirien avulla. Kukaan ei uskaltanut kysyä eikä kukaan kertonut, mitä aitojen sisäpuolella tapahtui.

Säännöllisin väliajoin alueen portista ajoi sisään kuorma-autoja, jotka kuljettivat Leningradin ja lähialueen vankiloissa teloitettuja vankeja haudattavaksi ”erityisalueen” maakuoppiin. Levassovassa ei tiettävästi kuitenkaan teloitettu ketään paikan päällä, vaan surmatyöt suoritettiin vankiloiden äänieristetyissä kellareissa.

Peter Vangonen ja Iisak sekä Artur Rahnasto ovat saaneet muistokuvansa samaan puuhun.­

Sittemmin Levassovan joutomaalle kasvoi korkea metsä, joka kätki neuvostovallan karmeat rikokset tehokkaasti aina vuoteen 1989 saakka. Neuvostoliitto oli tuolloin yhä pystyssä, mutta avoimuutta kannattanut Mihail Gorbatshovin glasnost-politiikka mahdollisti Stalinin rikoksia selvittelevän Memorial-kansalaisjärjestön perustamisen.

Keväällä 1989 Memorial saikin hankittua ensimmäiset todistusaineistot Levassovan haudasta, vaikka hauta-alue oli yhä tuolloin tiukasti vartioitu.

Pian kuultiin myös ensimmäinen virallinen tunnustus joukkohaudan olemassaolosta. Leningradin alueen KGB-johtaja kenraalimajuri Anatoli Kurkov vahvisti, että metsikköä oli käytetty joukkohautana.

Metsiköstä löytyy kirjava joukko erilaisia muistokylttejä uhreille.­

Kurkovin mukaan alueelle on haudattu poliittisten vankien lisäksi myös muita Leningradin ja sen lähialueen vankiloissa kuolleita tai surmattuja vankeja aina vuoteen 1954-55 saakka eli vielä parisen vuotta Stalinin kuoleman jälkeenkin.

– Yhteensä tälle alueelle on haudattu todennäköisesti 46 771 ihmistä, Kurkov ilmoitti kirjallisesti KGB:n omien selvittelyjen jälkeen.

Tarkkaa lukua ei pystynyt hänkään sanomaan, sillä teloitettujen hautapaikkoja ei merkitty virallisiin dokumentteihin. Kurkovin mukaan toisaalta mitään muutakaan joukkohautaa ei tiedetä käytetyn Leningradissa surmatuille, joten Levassova on heidän kaikkien todennäköinen leposijansa.

Kurkovin mukaan yksi viimeisistä Levassovan hautauksista tapahtui joulukuussa 1954, kun niin kutsutun Leningradin jutun sepittäneet henkilöt teloitettiin.

Leningradin jutussa surmattiin ja vangittiin suuri määrä merkittäviä kommunistipuolueen jäseniä 1950-luvun alussa syytettynä maanpetoksesta ja neuvostovastaisen järjestön perustamisesta. Heidät teloitettiin ja haudattiin Levassovaan.

Leningradin juttu oli tekaistu, ja sen kehittäjiksi nimettiin sittemmin Neuvostoliiton entinen turvallisuusministeri Viktor Abakumov apureineen. He olivat sitä ennen olleet jo vastuussa lukemattomista muista Levassovaan haudattujen teloituksista.

Abakumov apureineen teloitettiin 1954, ja heidät haudattiin aiempien uhriensa kanssa niin ikään samoihin Levassovan multiin.

Suomalaisten ja inkeriläisten muistoalue sijaitsee laajan joukkohauta-alueen perimmäisellä laidalla.­

Ensimmäiset teloitettujen sukulaiset päästettiin käymään Levassovan metsikössä huhtikuussa 1990. Sotilasvartiointi haudan ympäriltä poistettiin vasta kesäkuun alussa 1990.

Ihmisten halu muistaa läheisiään oli suuri, kun he saivat vasta tuolloin tietää, minne heidän vuosikymmeniä sitten kadonneet sukulaisensa oli haudattu. Osa heistä oli tietämättään asunut jopa koko ikänsä aivan hauta-alueen vieressä.

Metsään ilmestyikin nopeaan tahtiin todellinen muistomerkkien kirjo, kun jokainen halusi jättää jonkin jäljen läheisestään. Metsiköstä löytyy sieltä täältä myös pieniä penkkejä ja pöytiä, joita sukulaiset ovat pystyttäneet muisteluhetkiä varten.

Olga, Vadim ja Juri kävivät Levassovan joukkohaudalla, sillä heidän suvustaan on haudattu sinne viisi miestä. Kuvassa taka-alalla näkyy Levashovon sotilaslentokentälle menevä tarkastuspiste.­

Tavallisina arkipäivinä Levassovan metsikössä on hiljaista eikä liikkeellä ole kuin satunnaisia kävijöitä. Huomio kiinnittyy kolmen hengen seurueeseen. Isovanhemmat Olga ja Juri ovat tuoneet lapsenlapsensa Vadimin käymään haudalla.

– Meidän sukujemme miehiä on haudattu tänne kaikkiaan viisi. Heidät kaikki ammuttiin pari-kolmekymppisinä ja vasta viime vuosina olemme saaneet selville heidän kohtalonsa, Olga ja Juri kertovat.

Vadimia oman suvun kohtalot kiinnostavat. Hän on seurannut huolestuneena myös Sandarmohin joukkohaudan löytäjän Juri Dmitrijevin seksuaalirikosjuttua, jota pidetään yleisesti tekaistuna ja jonka epäillään liittyvän Karjalassa voimistuvaan yritykseen vähätellä Stalinin tekoja.

Käy ilmi, että Dmitrijevin juttu on mennyt Olgalta ja Jurilta kokonaan ohi silmien – mutta ei mene enää tämän jälkeen. Vadim lupaa lähettää heille materiaalia tapauksen yksityiskohdista, joista tuorein käänne oli 3,5 vuoden vankeustuomion koventaminen 13 vuoteen.

– Dmitrijevin jutusta pitää jokaisen tehdä omat johtopäätöksensä. Mutta tärkeintä on, että me emme saa unohtaa, Vadim sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?