Nicarol Sotolla, 32, on suunnitelma: ensin ulos Trump, sitten vasta vauva – IS vaalikiertueella Yhdysvalloissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Nicarol Sotolla, 32, on suunnitelma: ensin ulos Trump, sitten vasta vauva – IS vaalikiertueella Yhdysvalloissa

Latinoäänestäjien merkitys Yhdysvalloissa on suurempi kuin koskaan. Nicarol Soto yrittää saada heitä uurnille äänestämään Donald Trump ulos Valkoisesta talosta.

IS matkaa läpi ratkaisevien osavaltioiden.­

Nicarol Soton laskettu aika on 10. marraskuuta, mutta hän tuntee toisen lapsensa syntyvän minä päivänä tahansa. Soto toivoo, että tyttö jaksaisi odottaa mahassa ainakin 3. marraskuuta asti, sillä äidillä on silloin tärkeä tehtävä.

Hänen pitää saada Donald Trump ulos Valkoisesta talosta.

Soton, 32, panos voi olla Joe Bidenin ja demokraattisen puolueen kannalta ratkaisevan tärkeä. Hän on yksi Hazletonin latinoyhteisön johtajista.

Hazleton sijaitsee itäisen Pennsylvanian perinteisellä demokraattiseudulla, jonka Trump neljä vuotta sitten käänsi yllättäen edukseen.

Mielipidetiedustelujen mukaan Biden on nyt Pennsylvaniassa muutaman prosenttiyksikön johdossa.

Useimpien asiantuntijoiden mukaan Pennsylvanian voittava ehdokas voittaa koko vaalit.

Vote Common Good -järjestön tapahtuma Hazeltonissa.­

Nicarol Soto (kesk.) ja Memo Lara (oik.) puhuivat osallistujien kanssa Vote Common Good -järjestön tapahtumassa Hazeltonissa.­

Soton isä muutti Hazletoniin Dominikaanisesta tasavallasta 1990-luvulla. Kaupunki oli silloin lähes vitivalkoinen.

Noin 25 000 asukkaan Hazleton oli tuolloin rajun rakennemuutoksen kourissa. Aikanaan itäeurooppalaisia siirtolaisia seudulle vetäneet hiilikaivokset olivat sulkeutuneet aikoja sitten, eikä niiden tilalle perustetuilla tehtaillakaan mennyt hyvin.

Vuonna 2001 alueelle myönnettiin verohelpotuksia, joiden turvin sinne alkoi nousta suuria teurastamoja ja logistiikkakeskuksia. Uusia työpaikkoja syntyi, mutta ne olivat huonosti palkattuja eivätkä kelvanneet vanhoissa tehtaissa parempiin tuloihin tottuneelle valkoiselle väestölle.

Sana kuitenkin kiiri New Yorkin ja New Jerseyn dominikaaniyhteisöihin. Tuhannet muuttivat Hazletoniin. Tänä päivänä noin 60 prosenttia kaupungin asukkaista on latinotaustaisia.

Vote Common Good -järjestön tapahtuma Hazeltonissa.­

Yamil Nader, Keytlin Corcoran ja Angel Cujoos Vote Common Good -järjestön tapahtumassa Hazeltonissa.­

Kun Nicarol Soto seurasi isäänsä Yhdysvaltoihin 2004, oli hän lukiossa luokkansa ainoa siirtolainen eikä puhunut sanaakaan englantia. Koulussa ei ollut yhtään espanjaa puhuvaa työntekijää. Soto ponnisteli kuitenkin yliopistoon asti ja suoritti valtio-opin tutkinnon.

Nyt Hazletonin lukioiden oppilaista yli puolet on latinotaustaisia, mutta Soton mukaan niissä ei ole edelleenkään yhtään kaksikielistä opettajaa.

– Kaupunki ei ole varautunut latinotaustaisten oppilaiden virtaan, Soto sanoo.

Hazletonin nopea muutos on aiheuttanut kitkaa. Monet eurooppalaissiirtolaisten jälkeläisistä suhtautuivat nuivasti uusiin tulokkaisiin.

Vuonna 2006 republikaaninen pormestari Lou Barletta runnoi läpi ensimmäisenä Yhdysvalloissa paikallisen säännöksen, joka rankaisi työnantajia ja vuokraisäntiä paperittomien siirtolaisten kanssa asioimisesta. Hän myös julisti englannin kaupungin viralliseksi kieleksi.

Säädökset kaatuivat oikeudessa, mutta Barletta valittiin 2011 kongressiedustajaksi. Hän on Trumpin vankka tukija. Neljä vuotta sitten Trump löi Hillary Clintonin Hazletonissa prosenttiluvuin 51–46.

Memo Lara (oik.) heilutti Puerto Ricon lippua toisessa kädessään, ja toisessa Biden-Harris kampanjalippua.­

Guillermo ”Memo” Lara muutti Meksikosta Hazletoniin 1990.

– Silloin täällä oli paljon ennakkoluuloja. Minua ei päästetty edes baareihin sisään, Lara, 53, muistelee.

Lara ei antanut asenteiden vaikuttaa itseensä. Hän teki töitä, valmensi juniorijalkapalloilijoita ja keräsi laajan sosiaalisen verkoston.

Lara näki, että kaupungin viranomaiset, koulut ja ammattiliitot eivät kohdelleet siirtolaisia tasapuolisesti. Hänellä ei ollut kuitenkaan aikaa tehdä asialle sen enempää. Työ, perhe ja jalkapallo pitivät miehen kiireisenä.

Pormestari Barlettan siirtolaisvastainen politiikka sai Laran aktivoitumaan. Kun Hillary Clinton asettui presidenttiehdokkaaksi, hänen kampanjansa tukeutui Laran laajaan verkostoon Hazletonissa.

Vapaaehtoisena Vote Common Good -järjestön tapahtumassa ollut Bernardo Guzman pystytti vaalikylttejä.­

Soto oli yksi Clintonin puolesta kampanjoineista vapaaehtoisista. Lara näki nuoressa naisessa potentiaalia. Hän suostutteli tämän asettumaan ehdolle paikallisvaaleihin.

Hazletonin viisihenkisessä kaupunginhallituksessa ei ole koskaan ollut latinotaustaista jäsentä. Soto yritti ensimmäisen kerran 2017 ja pääsi jo lähelle 2019.

Se kertoo kahdesta asiasta: kaupungin latinoväestö ei ole vielä poliittisesti täysin herännyt, mutta sen voima on kasvamassa.

– Opimme paljon Clintonin kampanjasta. Se oli meille silmiä avaava kokemus. Clintonin kampanjan työntekijä opetti meitä miten vaalikampanjaa käydään, Soto sanoo.

Nicarol Soto piti puheen Vote Common Good -järjestön tapahtumassa Hazeltonissa.­

Tyhjä tontti Hazletonin keskustassa on ympäröity Bidenin kampanjakylteillä. Tontin takaosassa on esiintyjälava, jolla laulaa mies kitaran kanssa. Kappaleiden välillä lavalle nousee puhujia.

Tilaisuuden tarkoituksena on innostaa paikallisia ihmisiä äänestämään Bidenia, mutta muutaman kymmenen hengen yleisö vaikuttaa koostuvan toisilleen tutuista demokraattiaktiiveista. Koleana sunnuntai-iltapäivänä paikalle ei eksy satunnaisia kansalaisia.

Muutaman kerran ohi ajaa lava-auto, jonka lavalle ripustettu lakanassa lukee ”latinoäänestäjät Trumpin puolesta”.

Nicoral Soto käy puhumassa lyhyesti.

– Dump Trump (tumpatkaa Trump), hän päättää puheensa.

Osa ihmisistä osallistui tapahtumaan autostaan käsin. Monet tööttäilivät osoittaakseen tukensa puhujille.­

Vote Common Good -järjestön tapahtumassa jaettiin mm. Dump Trump t-paitoja osallistujille.­

Soton mukaan Hazletonin demokraattiaktiivit rekisteröivät kesän aikana 200 uutta latinoäänestäjää. Bidenin puolesta on järjestetty autokulkueita ja tilaisuuksia.

Kaupunkia rajusti koetellut koronavirus on estänyt kasvokkaiset keskustelut äänestäjien kanssa, mutta vapaaehtoiset ovat jakaneet tuhansia esitteitä demokraattien ehdokkaiden puolesta.

Soto uskoo useimpien Hazletonin latinoista olevan Bidenin puolella, mutta hän ei uskalla luvata alueen kääntyvän demokraateille. Latinoväestö on uskonnollista, ja osaan heistä vetoaa Trumpin abortinvastaisuus.

Ongelmana on myös äänestäjien saaminen uurnille.

– Täällä on enemmän rekisteröityneitä demokraatteja, mutta republikaanien äänestysaktiivisuus on aina suurempi, Soto sanoo.

Soto muistuttaa, että Yhdysvalloissa vaalipäivä on tiistai. Latinoväestö tekee pitkiä työpäiviä. Jos äänestyspaikalla on illalla jonoa ja taivaalta tulee vettä, kysyy äänestäminen suurta motivaatiota.

– Jos kaikki kaupungin 5 000 rekisteröitynyttä latinoa äänestävät, voimme saada aikaan suuria asioita. Olemme tehneet paljon töitä ja järjestäneet paljon tapahtumia, mutta tulevatko ihmiset äänestämään?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?