Salamurhaaja iski ennen kuin ”Viipurin hallitsija” ehti kuulusteluihin – taustalla skandaali 20 miljoonan euron remontti­rahoista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Salamurhaaja iski ennen kuin ”Viipurin hallitsija” ehti kuulusteluihin – taustalla skandaali 20 miljoonan euron remontti­rahoista

Huvilalleen ammutun liikemies Aleksandr Petrovin piti mennä maanantaina kuultavaksi petosjupakassa, joka ravistelee Viipuria. Piirijohtaja Gennadi Orlov on jo kotiarestissa ja kaksi muuta epäiltyä vankilassa.

Viipurissa on meneillään kaksi suurta kohua: salamurha ja epäilty petosvyyhti. Arvelujen mukaan ne saattavat liittyä myös toisiinsa.­

25.10.2020 9:38

Aikanaan Suomelle kuuluneilla mailla Karjalankannaksella muhii valtava skandaali, kun paikallisten viranhaltijoiden epäillään keplotelleen itselleen laittomasti Viipurin piirin remonttirahoja peräti kaksi kertaa Viipurin kaupungin vuosibudjetin verran.

Uusi järkytys koettiin Venäjällä lauantaina, kun Säkkijärven-huvilalleen ammuttiin Viipurin todelliseksi johtajaksi kutsuttu liikemies ja kaupunginvaltuutettu Aleksandr Petrov, 61.

Vielä ei ole varmuutta siitä, liittyvätkö nämä kaksi synkkää uutista suoranaisesti toisiinsa, mutta monelle viipurilaiselle se tuli mieleen ensimmäisenä.

Nevskie Novosti -uutissivun mukaan se on ainakin varmaa, että Petrov oli kutsuttu maanantaiksi Venäjän tutkintakomiteaan kuultavaksi remonttirahaskandaalin takia. Ei ole kuitenkaan tietoa siitä, olisiko hänet haluttu kuultavaksi todistajan vai epäillyn asemassa.

– Lähteemme mukaan hyökkäys Aleksandr Petrovia vastaan saattaa liittyä Viipurin juttuun, Nevskie Novosti kirjoittaa.

Niin sanotussa Viipurin jutussa on kyse useista eri rikosepäilyistä, mutta niissä on kaksi päähaaraa.

Toinen haara koskee reilun 700 miljoonan ruplan summaa, jonka piti mennä vanhojen rakennusten entisöintiin ja ylläpitoon lähinnä Viipurin kaupungissa.

Toinen koskee puolestaan reilun 800 miljoonan ruplan summaa, joka oli varattu koko Viipurin hallintopiirin alueella olevien teiden kunnostamiseen ja ylläpitoon.

Summa tekee yhteensä yli 1,5 miljardia ruplaa. Rahamäärän suuruutta havainnollistaa parhaiten se, että kyseessä on noin kaksi kertaa Viipurin kaupungin oma vuosibudjetti.

Euroissa summa vastaa nykyisellä ruplan heikentyneellä kurssilla noin 16,5 miljoonaa euroa. Koska epäillyt petokset ovat tapahtuneet pääosin vuosina 2015–2019, kadonnut summa on todellisuudessa suurempi euroissa arvioituna. Silloisilla ruplan keskikursseilla laskettuna voidaan puhua vähintään 20 miljoonasta eurosta.

Viipurin piirihallinnon johtaja Gennadi Orlov istuu parhaillaan kotiarestissa, joka kestää ainakin marraskuun 12. päivään saakka.­

Korkea-arvoisin epäilysten kohteeksi joutunut henkilö tähän mennessä on Viipurin pitkäaikainen piirijohtaja Gennadi Orlov, 64. Hänet tunnetaan hyvin myös Suomessa, sillä hän on osallistunut useisiin yhteistyöprojekteihin ja käynyt muun muassa Lappeenrannan kaupungin vieraana.

Orlovin kohtiin tehtiin kotietsintä viime viikonloppuna ja hänet vietiin oikeuden eteen Pietariin, jossa vaadittiin hänen vangitsemistaan tutkinnan ajaksi.

Puolustus vetosi kuitenkin Orlovin yhteistyöhalukkuuteen ja hänen aiempaan nuhteettomuuteensa, kuten esimerkiksi hänen saamiinsa valtiollisiin kunniamerkkeihin. Lopputuloksena oli, että Orlov määrättiin kotiarestiin marraskuun 12. päivään saakka.

– Olen syytön. Ja jos olisin halunnut paeta, olisin tehnyt sen jo aiemmin, Orlov sanoi oikeuskäsittelyn yhteydessä.

(Alla olevalla videolla Orlov on oikeudenkäynnissä, jossa hänet määrättiin kotiarestiin.)

Venäjän tutkintakomitea epäilee, että Orlov on vienyt laittomasti Viipurin piirin remonttibudjetista yli 700 miljoona ruplaa yhdessä alaisensa, piirin finanssikomitean johtajan Aleksandr Bolutshevskin kanssa.

Bolutshevski pidätettiin jo syyskuussa näistä epäilyistä ja hän istuu parhaillaan tutkintavankeudessa Pietarissa.

Viipurin piirin finanssikomitean johtaja Aleksandr Bolutshevski joutui ensimmäisenä rikosepäilyjen kohteeksi.­

Bolutshevskin epäillään maksaneen budjettirahoja korvauksena sellaisista rakennusten peruskorjausremonteista, joita ei ole todellisuudessa tehtykään. Fiktiivisten remonttien tekijöiksi epäillään puolestaan yrityksiä, joita Bolutshevski on kontrolloinut itse.

Venäjän median mukaan Bolutshevski on tunnustanut jo alustavasti syyllisyytensä. Hän on kertonut halunneensa siirtyä Viipurista töihin Moskovan kaupunginhallintoon, mutta sinne pääsyn edellytyksenä on ollut eräänlaisen välityspalkkion maksaminen Marija Nikolajevna -nimiselle henkilölle. Vaadittu summa oli hänen mukaansa aluksi 200 miljoonaa ruplaa, mutta lopulta summa oli kasvanut 350 miljoonaan ruplaan, mihin kului siten jo puolet kadonneeksi epäillyistä 700 miljoonasta ruplasta.

(Alla olevalla videolla Orlov kertoo tehneensä virheen luottaessaan Bolutshevskiin.)

Kun Bolutshevskin epäilty rikos tuli julki, Orlov ryhtyi selvittämään asiaa ripeästi sekä piirihallinnossa että julkisuudessa. Hän antoi muun muassa videolausunnon, jossa hän tunnusti syyllistyneensä itse siihen, että hän ei ollut ymmärtänyt valvoa alaistaan tarkemmin.

– Olen tehnyt virheen. Olen luottanut ehdoitta ihmiseen, joka on pettänyt minut, piirihallinnon ja kaikki Viipurin piirin asukkaat, Orlov sanoi Bolutshevskiin viitaten.

– En aio poistua kaupungista, ja aion auttaa tutkintaa selvittämään kaikki henkilöt, jotka ovat kytkeytyneet tähän asiaan, Orlov jatkoi.

Näkymä Viipurin linnan tornista kuvattuna kesäkuussa 2012.­

Tieto toisen haaran rikostutkinnasta tuli julki lokakuussa. Siinä ei ole vielä nimetty epäillyiksi henkilöiksi ketään Viipurin piirin viranhaltijoista.

Kyse on kolmesta tieremontista, joista oli tehty sopimukset vuosina 2014, 2016 ja 2017. Urakoiden suorittajiksi valittiin pietarilaiset yritykset nimeltä ProektStroi ja ProektStroi SPB, jotka ovat liikemies Aleksei Kotljarenkon perustamia tai osaomistamia, mutta sittemmin jo toimintansa lopettaneita yrityksiä.

47news-sivuston mukaan Kotljarenko on tällä hetkellä vangittuna Pietarissa, joten hän on Bolutshevskin ohella toinen tutkintavankeuteen joutunut. Novaja gazetan tietojen mukaan molemmat miehet ovat kertoneet kuulusteluissa tietoja, joiden perusteella viranomaisten epäilyt ovat laajenneet koskemaan myös Orlovia.

Yhteensä kuvitteellisia tieremontteja kerrotaan suoritetun liki 802 miljoonan ruplan arvosta.

Näkymä vanhan tuomiokirkon remontoidulle kellotornille Tervaniemestä katsottuna. Kuva on tältä kesältä.­

Novaja gazetan mukaan petosskandaalin tutkinta on vasta alussa.

Kadonneet rahat ovat olleet epäilyjen mukaan peräisin pääosin joko Venäjän valtionbudjetista tai Leningradin aluehallinnon budjetista, joten piirihallinnon rahankäyttöä olisi pitänyt valvoa niiltä osin.

Lisäksi tutkijoita kiinnostaa laajemminkin, kuinka esimerkiksi Viipurissa on jaettu budjettirahoitteisia remonttiprojekteja paikallisille liikemiehille ja onko rahoille saatu vastinetta.

Juuri tässä yhteydessä esille on noussut myös liikemies Aleksandr Petrovin nimi, sillä hänen yritystensä tiedetään saaneen vuosien varrella hoidettavakseen lukuisia kaupungin ja piirin maksamia tuottoisia urakoita. Petrovia on pidetty myös nyt kotiarestissa olevan Orlovin hyvänä tuttavana.

– Oletettavasti pidätykset juttuun liittyen eivät ole vielä ohi. Silmukat voivat ulottua paljon korkeammalle, sanoi Novaja gazetan haastattelema poliisilähde nimettömänä viime viikolle eli ennen kuin tapahtumat saivat uuden käänteen Petrovin murhan myötä.

Viipurin piirin vuosibudjetti on noin 5 miljardia ruplaa ja Viipurin oma vuosibudjetti puolestaan noin 800 miljoonaa ruplaa. Tiettävästi näitä rahoja ei ole suoranaisesti kadonnut, vaan välistävedot on tehty Venäjän valtion ja Leningradin alueen erikseen osoittamista remonttirahoista.

Kommersant-lehden mukaan esimeriksi Viipurin kaupungille on annettu Venäjän valtion budjetista muutamana viime vuonna vähintään 4,4 miljardia ruplaa remonttirahaa. Rahoja on käytetty todistettavasti myös aitoihin remontteihin, sillä Viipurin keskustan ilme on kohentunut ja joidenkin talojen julkisivuja on korjattu viime vuosina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?