Trump vihjaili Bidenin pojan saaneen miljoonia hämärää rahaa Venäjältä ja Kiinasta – tästä syytöksissä on kyse - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trump vihjaili Bidenin pojan saaneen miljoonia hämärää rahaa Venäjältä ja Kiinasta – tästä syytöksissä on kyse

Trump on toistuvasti antanut ymmärtää, että hänen vastaehdokkaansa liiketoiminnassa olisi jotain epäilyttävää. Todisteita syytöksille ei ole kuitenkaan löytynyt.

23.10. 10:04

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toisti varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa käydyssä vaaliväittelyssä usein esittämiään väitteitä vastaehdokkaansa Joe Bidenin ja tämän perheen väitetystä korruptiosta.

Trump, tai mikään muukaan taho, ei ole kuitenkaan esittänyt syytösten tueksi todisteita. Biden kiisti väitteet ja sanoi, ettei ole koskaan saanut rahaa ulkomailta.

– En ole ikinä ottanut penniäkään miltään ulkomaiselta toimijalta, Biden sanoi.

Trump muun muassa väitti, että Biden sai 3,5 miljoonaa dollaria Venäjältä ja, että se ”tuli Putinin kautta, koska hän oli hyvissä väleissä Moskovan entisen pormestarin kanssa ja kyse oli pormestarin vaimosta. Sait 3,5 miljoonaa. Perheesi sai 3,5 miljoonaa.”

Trump ja Biden väittelivät viimeistä kertaa perjantaiaamuna Suomen aikaa.­

Trumpin väitteen taustalla on Bidenin Hunter-poikaan kohdistetut syytökset, joiden mukaan Hunter Biden olisi saanut miljoonia Venäjältä omistamansa yrityksen kautta.

Senaatin talousvaliokunnan ja kansallisen turvallisuuden valiokunnan republikaanienemmistö julkaisi syyskuussa raportin, jossa sanotaan, että Moskovan pormestarina toimineen miehen leski oli lähettänyt 14.2.2014 3,5 miljoonaa dollaria Rosemont Seneca Thorntonin pankkitilille ”konsulttisopimuksen” takia. Hunter Bidenin sanotaan raportissa olleen mukana perustamassa yritystä.

Hunter Biden on ollut mukana perustamassa sijoitusyhtiö Rosemont Seneca Advisorsia. Biden asianajaja George Mesires kertoi CNN:lle mukaan Biden ei ollut kuitenkaan perustamassa Rosemont Seneca Thorntonia. Yhtiöiden välinen yhteys on epäselvä.

Hunter Biden on kiistänyt saaneensa 3,5 miljoonia venäläispormestarin leskeltä. Republikaanien raportissa ei myöskään esitetä mitään todisteita siitä, että Hunter Biden tai kukaan muukaan Bideneista olisi saanut rahoja.

Esimerkiksi faktantarkistussivusto Politifact on todennut, ettei väitteen tueksi ole esitetty todisteita.

Joe ja Hunter Biden ovat olleet jo pitkään Trumpin ja tämän kannattajien tähtäimessä. Kuva vuodelta 2010, kun Joe Biden oli varapresidenttinä.­

Saiko Joe Biden rahaa Kiinasta?

Trump vihjaili myös, että Bidenit olisivat tienanneet Kiinan avulla. Kyse ei ollut suinkaan ensimmäisestä kerrasta, sillä esimerkiksi viime vuonna Trump kehotti Kiinaa käynnistämään tutkinnan Bidenien toimista Kiinassa.

New York Post on väittänyt, että lehdelle vuodetulta kovalevyltä löytyneen sähköpostin, joka oli päivätty elokuulle 2017, mukaan Hunter Biden saisi vuosittain kymmenen miljoonaa dollaria kiinalaiselta miljardööriltä ”esittelyjä” vastaan, BBC uutisoi.

Sähköpostin aitoutta ei ole vahvistettu. Myöskään väitetyn sopimuksen sisällöstä ei ole kerrottu mitään muuta.

Joe Biden ei kuitenkaan toiminut enää elokuussa 2017 varapresidenttinä eikä muussa poliittisessa virassa. Hänen ei myöskään väitetä saaneen rahaa poikansa väitetystä sopimuksesta.

Hunter Bidenin entinen liikekumppani on myös väittänyt, että Joe Biden oli mukana keskusteluissa, kun hänen poikansa pyrki tekemään yhteistyötä kiinalaisen öljy-yhtiön kanssa. Yhtiökumppani oli Trumpin vieraana vaaliväittelyssä.

Hunter Bidenin entinen liikekumppani Tony Bobulinski istui vaaliväittelyn yleisössä Trumpin vieraana.­

Wall Street Journal uutisoi, ettei toimittajien näkemissä tiedoissa näy, että Joe Bidenilla olisi ollut mitään roolia keskusteluissa. Hunter Bidenin toinen liikekumppani on sanonut, ettei Bidenilla ollut mitään osuutta keskusteluissa eikä projekti lopulta koskaan tuottanut tuloja.

Tony Bobulinski esitteli toimittajille puhelimia, joiden väitti sisältävän todisteita siitä, että Joe Biden oli mukana liiketoimintaa koskeneissa keskusteluissa. Näitä väitettyjä todisteita ei ole kuitenkaan esitetty.­

Hunter Bidenin tiedetään istuneen yksityisen sijoitusyhtiön BHR Partenersin hallituksessa, kun hänen isänsä oli varapresidenttinä. Hunter Bidenin asianajajan mukaan mies ei tuolloin nostanut palkkaa eikä hankkinut osuutta yrityksestä kuin vasta isänsä virkakauden jälkeen.

Ainoa tunnettu yhteys Joe Bidenin ja hänen poikansa Kiinan-liiketoimien välillä on vuodelta 2013. Tuolloin Hunter Biden lensi Air Force 2:lla isänsä ja tyttärensä kanssa Pekingiin, jossa hänen varapresidenttinä toiminut isänsä oli virallisella vierailulla. Nuorempi Biden tapasi puolestaan liikekumppaniaan Jonathan Litä ja myös Joe Biden kätteli Litä hotellin aulassa.

Vaikka tapaaminen on poikinut kritiikkiä myös demokraateilta, ei mitään todisteita väärinkäytöksistä ole vuosien varrella esitetty.

Hunter Biden luopui paikastaan BHR Partnersin hallituksessa huhtikuussa 2020. Hän omisti kuitenkin vielä heinäkuussa 10 prosenttia sen osakkeista.

Joe Bidenia kritisoitiin siitä, että hän otti poikansa ja lapsenlapsensa mukaan virkamatkalle.­

Mitä tapahtui Ukrainassa?

Trump on useaan otteeseen väittänyt, että Hunter Bidenin Ukraina-kytköksissä olisi jotain hämäräperäistä. Trump joutui viime vuoden lopussa valtakunnanoikeuteen, kun hänen tulkittiin painostaneen Ukrainan presidenttiä Volodymyr Zelenskyiä avaamaan tutkinnan Bideneista omaksi poliittiseksi hyödykseen. Trump kuitenkin vapautettiin syytteistä republikaanienemmistöisessä senaatissa helmikuussa.

Tuoreimmat spekulaatiot liittyvät New York Postin artikkeliin. Lehden mukaan vuodetulta kovalevyltä löytyneissä sähköposteissa käsitellään myös Hunter Bidenin aikaa ukrainalaisen kaasuyhtiön Burisman hallituksessa. Hunter Biden aloitti yhtiön hallituksessa vuonna 2014, kun hänen isänsä toimi Barack Obaman varapresidenttinä. Biden luopui pestistään viime vuonna, kun hänen isänsä aloitti vaalikampanjan.

New York Postin mukaan Joe Biden olisi varapresidenttinä ollessaan tavannut Burisman neuvonantajana toimineen ukrainalaisen.

Hunter Bidenin asianajaja on kiistänyt tapaamisen. Joe Bidenin kampanjan edustaja on sanonut, ettei tapaamisesta löydy tietoa virallisista aikatauluista tuolta ajalta. Myöskään varapresidentille työskennelleet eivät muista, että tapaaminen olisi tapahtunut, Politico sanoo.

Hunter Biden ollut monen kohun keskiössä.­

Bidenin kampanjan mukaan oli mahdollista, että varapresidentillä olisi ollut jonkinlainen epävirallinen kohtaaminen neuvonantajan kanssa. Kampanjan mukaan tapaaminen olisi ollut tuolloin vain pintapuolinen.

Obaman hallinnossa oltiin aikoinaan huolissaan siitä, että Hunter Bidenin pesti ukrainalaisessa yhtiössä voisi aiheuttaa eturistiriitoja. Useissa republikaanien ja demokraattien tutkinnoissa ei ole kuitenkaan saatu todisteita siitä, että se olisi vaikuttanut Yhdysvaltojen Ukraina-politiikkaan.

Yli 50 Yhdysvaltojen entistä tiedustelujohtajaa on allekirjoittanut kirjeen, jossa kovalevyvuotoa epäillään Venäjän disinformaatiokampanjaksi.

– Siinä on kaikki klassiset Venäjän informaatio-operaation tunnusmerkit, kirjeessä todetaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?