Moni Euroopan maa kiristää rajoitustoimiaan – Saksa varoitti ”erittäin vakavasta” korona­tilanteesta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Moni Euroopan maa kiristää rajoitustoimiaan – Saksa varoitti ”erittäin vakavasta” korona­tilanteesta

Muun muassa Ranskassa, Saksassa, Belgiassa ja Irlannissa on kiristetty rajoituksia ja vedottu kansalaisiin koronatilanteen hillitsemiseksi.

Kyltit muistuttavat turvaväleistä Berliinin kaduilla.­

23.10. 1:00

Saksan koronavirustilanne on kehittynyt erittäin vakavaksi, varoitti Saksan kansallisen tartuntatautien asiantuntijalaitoksen Robert Koch -instituutin johtaja Lothar Wieler torstaina. Hänen mukaansa virustilanne on kuitenkin edelleen mahdollista saada kontrolliin rajoituksia systemaattisesti noudattamalla.

– Mitä enemmän ihmiset kokoontuvat yksityisissä piireissä, sitä enemmän koronaluvut kasvavat ja tauti leviää lisää, Wieler sanoi lisäten, että nuoret altistuvat tällä hetkellä virukselle eniten.

Liittokansleri Angela Merkel pyysi lauantaina ihmisiä vähentämään sosiaalista kanssakäymistä ja pysymään kotona.

– Se, millainen talvesta ja joulusta tulee, päätetään seuraavien päivien ja viikkojen aikana, Merkel sanoi.

Angela Merkel kuvattuna Brysselissä 15. lokakuuta.­

Saksassa raportoitiin torstaina lähes 11 300 uutta koronavirustartuntaa, mikä on korkein vuorokaudessa kirjattu luku koko epidemian aikana.

Yksi tartunnan saaneista on terveysministeri Jens Spahn, joka vetäytyi karanteeniin.

Saksassa oli jo aiemmin kielletty suuret kokoontumiset. Lisäksi kasvomaskin käyttö on määrätty monin paikoin pakolliseksi.

Kaikkiaan yli 392 000 ihmisen on varmistettu saaneen koronatartunnan Saksassa. Koronavirukseen liittyviä kuolemia maassa on todettu reilut 9 900 kappaletta.

Belgian ulkoministeri tehohoidossa koronan takia

Belgiassa maan ulkoministeri ja entinen vt. pääministeri Sophie Wilmes siirrettiin torstaina tehohoitoon koronavirustartunnan takia. 45-vuotias Wilmes sai positiivisen testituloksen viime viikolla, ja hänen tilansa huononi keskiviikkona niin, että hän joutui sairaalaan.

Wilmesin edustajan mukaan potilas oli tajuissaan ja kykeni kommunikoimaan. Lähteiden mukaan Wilmesin tilaa kuvailtiin vakaaksi.

Belgian ulkoministeri ja entinen vt. pääministeri Sophie Wilmes siirrettiin torstaina tehohoitoon koronavirustartunnan takia­

Belgian koronatilanne on Euroopan synkimpiä. Vajaan 12 miljoonan asukkaan maassa on rekisteröity jo yli 10 500 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liitettyä kuolemaa.

Irlantilaisia komennettiin pysymään kotona

Irlannissa astui torstaina voimaan koko maan kattavia liikkumisrajoituksia.

Irlantilaisia ohjeistettiin pysymään kotonaan seuraavien kuuden viikon ajan ja välttämään kaikkea muuta paitsi välttämätöntä liikkumista ulkona. Ihmiset saavat liikkua kodeistaan vain viiden kilometrin säteellä, ja säännön rikkomisesta voidaan sakottaa.

Belfastissa on otettu käyttöön ravintolan ulkopuolella olevia ”kuplia”, jossa voi syödä turvallisesti.­

Samalla yrityksiä, joiden toimintaa ei pidetä välttämättömänä, käskettiin sulkemaan ovensa.

Rajoituksista päätettiin alkuviikosta pitkän jahkailun jälkeen. Riippumaton asiantuntijaelin suositti Irlannin hallitusta nostamaan koronarajoitukset korkeimmalle tasolle jo ajat sitten, mutta hallitus toimi vasta nyt.

Ranska laajensi öistä ulkonaliikkumiskieltoa

Ranska laajensi torstaina viruksen vuoksi asetetun öisen ulkonaliikkumiskiellon koskemaan lähes koko maata. Se on ollut viime viikonlopusta lähtien voimassa Pariisissa ja kahdeksassa muussa suuressa kaupungissa.

Laajennettu ulkonaliikkumiskielto astuu voimaan perjantain vaihtuessa lauantaiksi. Se on voimassa kuuden viikon ajan.

Ravintolatyöntekijä sulki ravintolan Pariisissa.­

Lauantaista lähtien öinen ulkonaliikkumiskielto koskee noin kahta kolmasosaa ranskalaisista.

Koronavirus on levinnyt myös Ranskassa viime aikoina huolestuttavaa vauhtia. Torstaina Ranskassa tilastoitiin ennätykselliset 41 622 koronavirustartuntaa 24 tunnin aikana. Lisäksi uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia kirjattiin 165.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?