Venäjällä epäillään: 13 koronapotilasta kuoli, kun happi loppui sairaalan varastoista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Venäjällä epäillään: 13 koronapotilasta kuoli, kun happi loppui sairaalan varastoista

Jopa Kreml on joutunut ottamaan jo kantaa ”huolestuttaviin tietoihin”, mutta Donin Rostovin viranomaisten mukaan väite koronapotilaiden tukehtumiskuolemista on valeuutinen.

Kuva on moskovalaisesta sairaalasta numero 52, missä hoidetaan koronaviruspotilaita.­

21.10. 20:00

Venäjällä epäillään, että Donin Rostovissa kuoli vastikään jopa 13 koronapotilasta yhden vuorokauden aikana hapenpuutteeseen sairaalan happivarastojen vähyyden vuoksi.

Tragedian kerrotaan tapahtuneen jo reilu viikko sitten, mutta tietoja tapahtuneesta on alkanut tihkua vasta pikku hiljaa sosiaaliseen mediaan ja paikallisiin tiedotusvälineisiin.

Donin Rostovin viranomaiset ovat kiistäneet väitteet ja kutsuneet niitä valeuutisiksi. Väitteet ovat kuitenkin sellaisia, että jopa Kreml on joutunut ottamaan niihin kantaa presidentti Vladimir Putinin lehdistösihteerin Dmitri Peskovin suulla.

– Tämä on huolestuttavaa tietoa, me olemme nämä väitteet huomanneet. Emme tiedä, kuinka hyvin tämä vastaa todellisuutta ja me olemme oppineet tarkistamaan kaiken. Mutta uskon, että paikalliset viranomaiset selvittävät pikaisesti, pitääkö tämä paikkaansa, Peskov sanoi uutistoimisto Tassin mukaan.

Tassin mukaan paikalliset terveysviranomaiset ovat jo ilmoittaneet tekevänsä selvitystä asiasta. Ilmoitus löytyy Roszdravnadzorin sivuilta.

Dmitri Peskovin mukaan epäilyt koronapotilaiden joukkokuolemasta ja väitetystä happivarastojen ongelmista selvitetään Donin Rostovissa.­

Tapahtuneesta on kertonut yksityiskohtia muun muassa paikallinen 161.ru-uutissivusto. Sen mukaan tragedia tapahtui koronapotilaiden hoitoon erikoistuneessa sairaalassa numero 20.

Sivusto viittaa korkea-arvoisiin nimettömiin lähteisiin, joiden mukaan potilaiden kuolema tapahtui, kun sairaalassa ei ollut riittävästi lääkkeellistä happea. Lähteiden mukaan sairaalassa kuoli myös sellaisia potilaita, joiden pelastaminen olisi ollut vielä mahdollista, mutta sairaalan ylikuormituksen ja happivarastojen vähyyden vuoksi potilaat käytännössä tukehtuivat.

Yhden haastateltavan mukaan potilaiden joukkokuolema tapahtui 12. lokakuuta.

– Hapesta on ollut koko ajan pulaa. Mutta 12. lokakuuta sitä ei ollut kahteen tuntiin missään kerroksessa… He haukkoivat henkeään kuin kalat kuivalla maalla, uutissivuston lähde kuvaili nimettömänä.

Toinen sivuston lähde kertoo, että joukkokuolema olisi tapahtunut 11.-12. lokakuuta välisenä aikana. Sairaalalähteen mukaan sairaala jäi väliaikaisesti ilman lääketieteellistä happea, koska hapen toimituksessa oli ongelmia.

Kolmannen lähteen mukaan suuri osa potilaista olisi kuollut todennäköisesti joka tapauksessa, mutta vähintäänkin kolme kuolleista olisi ollut pelastettavissa.

Sairaalassa numero 20 hoidetaan nimenomaan koronapotilaita. Keväästä lähtien siellä on kuollut virallisten tilastojen mukaan lokakuun 14. päivään mennessä 274 potilasta. Näin ollen yhdelle vuorokaudelle sattunut 13 henkilön kuolema on siis liki viisi prosenttia kaikkien kuolemantapausten määrästä.

161.ru-sivuston mukaan sairaalassa on ollut jatkuvasti pulaa lääketieteellisestä hapesta. Henkilökunta on sinnitellyt niin, että he ovat vaihtaneet välillä happiletkuja potilaalta toiselle ja osan aikaa potilaat ovat joutuneet olemaan ilman lisähappea.

Henkilökunta on myös laimentanut potilailla annettavan seoksen happipitoisuutta ja pyrkinyt antamaan lisähappea vain kaikkein vaikeimmille tapauksille. Lähteiden mukaan lääketieteellinen happi olisi kuitenkin loppunut kyseisenä päivänä väliaikaisesti jopa tehohoidon osastolta eli hengityskoneista.

– Monet pärjäävät ilman lisähappea, jos heidät kääntää vatsalleen ja silloin voi odottaa, kun happea taas saadaan. Mutta jos tehohoidossa ei ole happea, silloin viedään ruumishuoneelle, yksi uutissivuston haastattelema lääkäri sanoi nimettömänä.

Paikallinen koronavirustartuntoja seuraava viranomainen Sergei Tjurin ilmoitti Venäjän medialle, että väitteet happivarastojen puutteesta ja potilaiden joukkokuolemasta ovat valeuutisia.

Potilaiden väitetyistä hapenpuutekuolemista on kertonut myös paikallinen 1Rnd-sivusto, joka kertoi saaneensa asiasta uutisvihjeitä useilta ihmisiltä.

Donin Rostovin sosiaalitoimesta vastaava Jelena Kozhuhova kertoi puolestaan kyseiselle uutissivustolle, että valheellisten väitteiden levittäjiä odottaa poliisitutkinta. Hänen mukaansa sairaalalla ei ole ongelmia lääkkeellisen hapen saannissa eikä potilaita ole kuollut hapenpuutteen vuoksi. (Kozhuhovan lausunto näkyy yllä olevalla videolla venäjäksi.)

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?