”Hongkongin kuoleman päivä” – Pekingin kovia otteita pelkäävät pakenevat ulkomaille - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

”Hongkongin kuoleman päivä” – Pekingin kovia otteita pelkäävät pakenevat ulkomaille

Peloissaan olevat nuoret aikuiset ja lapsiperheet haluavat muuttaa ulkomaille Kiinan kiristettyä otettaan erityishallintoalueesta.

2.10. 19:02

Liki sata demokratiaa vaatinutta mielenosoittajaa pidätettiin Hongkongissa torstaina Kiinan kansantasavallan itsenäisyyspäivänä. Mielenosoittajat ovat olleet kaduilla Pekingin tiukennettua otettaan erityishallintoalueesta kesällä.

– Tänään on Kiinan kansallispäivä, mutta samalla Hongkongin kuoleman päivä, sanoi mustiin pukeutunut nainen Jay Reutersille.

Jopa yli 10 000 ihmistä on pidätetty mielenosoituksissa edellisten 16 kuukauden aikana.

Kiinan kansanarmeijan sotilaat nostivat Kiinan lipun salkoon itsenäisyyspäivänä Hongkongissa.­

Koronapandemian vuoksi yli neljän hengen mielenilmaukset on kielletty. Kiina otti lisäksi heinäkuun alussa Hongkongissa käyttöön uuden turvallisuuslain, jonka koetaan rajoittavan kansalaisoikeuksia ja -vapauksia, kuten mielipiteen ja ilmaisun vapautta.

Turvallisuuslaki mahdollistaa myös syytettyjen edelleen luovuttamisen Manner-Kiinaan, jossa uhkana voi olla esimerkiksi suljettu oikeudenkäynti tai jopa kuolemanrangaistus.

Lakia on arvosteltu laajalti länsimaissa ja useat maat, mukaan lukien Suomi ovat jäädyttäneet luovutussopimuksensa Hongkongin kanssa.

Turvallisuuslaki on laukaissut muuttoaallon Hongkongista. Ihmiset eri yhteiskuntaluokista haluavat ulkomaille pelätessään oman ja lastensa vapauden puolesta.

– Hongkong on nykyään Kiina. Poliisi on läsnä kaikkialla. He voivat pidättää kenet haluavat. En voi enää asua täällä. Minun täytyy lähteä pois kun vielä voin, kertoi kolmissakymmenissä oleva yliopistokoulutettu rakennustyöläinen ”Joe Kwong” Guardian-lehdelle.

Hän ei uskalla esiintyä oikealla nimellään. Kwong on jo kertaalleen pidätetty mielenosoitusten yhteydessä ja pelkää turvallisuuslain iskevän myös häneen.

Kwong aikoo muuttaa Britanniaan, jonne hänellä on Britannian merentakaisten alueiden passi (BNO). Passeja on myönnetty ennen 1997 syntyneille hongkongilaisille. Britannian siirtokunta luovutettiin tuolloin Kiinalle.

Liki kolmella miljoonalla hongkongilaisella on oikeus anoa passia ja muuttaa ensi vuoden alusta lähtien Britanniaan. Kwong toivoo saavansa maahantuloluvan vielä ennen tammikuuta.

Hongkongilainen mies piteli BNO-passeja käsissään hallituksen vastaisessa mielenilmauksessa viime kesäkuussa.­

Kwongin lisäksi lukuisat hongkongilaiset suunnittelevat lähtöä. South China Morning Postin mukaan viime vuonna uusittiin BNO-passeja ennätystahtiin, liki kahdeksan kertaa enemmän kuin edellisvuonna.

Viime syksynä tehdyn kyselyn mukaan jopa 42,3 prosenttia täysi-ikäisistä hongkongilaisista halusi muuttaa maasta, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Vuotta aiemmin lukema oli 34 prosenttia.

Muuttoa harkitsevista 23 prosenttia oli jo laatinut järjestelyjä lähtöä varten.

Poismuuttoa harkitsevista kolme neljästä kertoi syyn liittyvän politiikkaan: 27,9 prosentin mielestä Hongkongissa on liikaa poliittisia ristiriitoja ja ongelmia, 21,5 prosenttia moittii demokratian puutetta ja 19,5 prosenttia oli tyytymättömiä Kiinan hallintoon.

Yksi epätoivoisesti muuttoa haluavista on noin 30-vuotias toimittaja ”Ken Chung”. Uuden turvallisuuslain nojalla ”vihaan yllyttäminen” hallintoa kohtaan on rikos, minkä vuoksi etenkin toimittajat ja poliittiset kommentaattorit tuntevat olonsa uhatuksi.

– Aiemmin uskalsin kirjoittaa kriittisesti hallinnosta ilman huolta, mutta nyt pelkään turvallisuuteni puolesta, kertoi Chung Guardianille.

– Hongkong oli aiemmin hyvä paikka asua ja tehdä mitä halusi. Nyt en näe edes toivoa. Mieluummin etsin toivoa muualta.

Hongkonglilaispariskunta ohittamassa mellakkapoliisin joukkoja.­

Myös monet perheelliset suunnittelevat lähtöä. Viranomaisten kovat otteet nuoria mielenosoittajia vastaan huolestuttavat lasten vanhempia.

IT-asiantuntija ”Eva Lai” aikoo muuttaa miehensä ja kolmivuotiaan lapsensa kanssa BNO-passin turvin Britanniaan jo lähiviikkoina. Lai kertoo menettäneensä uskon Hongkongin poliittiseen järjestelmään ja pelkää lapsensa joutuvan poliittisen manipuloinnin kohteeksi koulussa.

– En halua kasvattaa lastani tällaisessa ilmapiirissä. Hongkong ei ole enää entisensä. Ihmiset kehuvat minua rohkeaksi, mutta en osaa sanoa, onko rohkeampaa lähteä kuin jäädä tänne.

Lai myöntää, että kunnollisen työpaikan löytäminen Britanniasta on vaikeampaa, mutta hän asettaa ensisijalle elää oikeudenmukaisessa maassa.

– Britannian sää ei ole kummoinen, mutta ainakaan ei tarvitse pelätä joutuvansa pidätetyksi ilman syytä.

Guardianin mukaan myös useat sellaiset vanhemmat, joilla ei ole taloudellista mahdollisuutta muuttaa pysyvästi pois Hongkongista suunnittelevat lapsensa lähettämistä opiskelemaan ulkomaille.

Mellakkapoliisin joukkoja Hongkongin keskustassa.­

Jo Britanniaan muuttaneille hongkongilaisille sopeutuminen on ollut vaikeaa. ”Peter Tang” näki kuinka hänen ystäviään pidätettiin mielenosoituksissa, joten hän pakkasi tavaransa ja pakeni maasta kertomatta edes tuttavilleen tai perheelle. Nyt häntä riipoo huono omatunto ystäviensä hylkäämisestä.

– Hongkong on mielessäni koko ajan. En voi olla ajattelematta ystäviäni vankilassa. Viime vuonna vannoimme rinta rinnan puolustavamme Hongkongia, nyt tunnen itseni karkuriksi.

Politiikan tutkija Kenneth Chan Hongkongin baptistisesta yliopistosta muistuttaa, ettei Hongkongin oppositioliikettä kannata julistaa kuolleeksi.

– Uusi sukupolvi protestoijia on nousemassa ja vastarinta kieltäytyy taipumasta, Chan toteaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?