Trump palasi Valkoiseen taloon ja veti maskin pois – ”Opin niin paljon koronaviruksesta” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trump palasi Valkoiseen taloon ja veti maskin pois – ”Opin niin paljon koronaviruksesta”

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sairastui viime viikolla koronaan. Hän on nyt päässyt pois sairaalasta.

2.10.2020 9:26 | Päivitetty 6.10.2020 9:25
  • Yllä näet videon, jonka Trump julkaisi tuoreeltaan palattuaan sairaalasta.

  • Lue artikkelin lopusta kaikki Trumpin koronatartunnasta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on palannut Valkoiseen taloon. Presidentti poistui Walter Reedin sotilassairaalasta Suomen aikaa puoli kahden jälkeen aamulla. Trump viipyi sairaalassa kolme yötä.

Uutiskanava CNN:n kuvailun mukaan Trump käveli sairaalasta autoon puku päällään, vilkutti lähtiessään lehdistölle ja nosti peukalot pystyyn. Presidentillä oli poistuessaan maski kasvoillaan.

Presidentti tviittasi aiemmin maanantaina, että hänet kotiutettaisiin saman päivän aikana. Koronaviruksen vaikutuksia toistuvasti vähätellyt Trump sanoi samassa tviitissä tuntevansa olonsa paremmaksi kuin 20 vuotta sitten. Presidentin lääkäri Sean Conley sanoi aiemmin maanantaina New York Timesin mukaan, että presidentti ei ollut vielä ”selvillä vesillä”. Valkoinen talo on viestinnällään pyrkinyt näyttämään Trumpin hyväkuntoisena, mutta hänen epäillään olleen huonommassa kunnossa kuin on annettu ymmärtää.

Presidentti Trump julkaisi pian kotiutumisensa jälkeen Twitterissä videon, jolla hän kertoo, ettei koronavirusta tarvitse hänen mielestään pelätä.

– Opin niin paljon koronaviruksesta. Yksi asia on varma. Älkää antako sen hallita elämäänne. Älkää pelätkö sitä. Te selviätte siitä, Trump sanoi.

Presidentin koronavirustartunnasta kerrottiin varhain perjantaiaamuna paikallista aikaa. Presidentin voinnista on ollut vaikea saada täsmällistä kuvaa, sillä hänen lääkärinsä ovat lehdistötilaisuuksissa jättäneet oleellisia asioita kertomatta.

IS seuraa tilanteen kehittymistä ja reaktioita hetki hetkeltä. Uusimmat päivitykset näet alta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?