Tästä syystä Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomarin kuolema on niin iso asia – Trumpin nimitys voi jopa ratkaista vaalit - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tästä syystä Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomarin kuolema on niin iso asia – Trumpin nimitys voi jopa ratkaista vaalit

Jos presidentti Donald Trump ehtii nimittää uuden tuomarin ennen vaaleja, on konservatiiveilla korkeimmassa oikeudessa 6–3-enemmistö. Tämä tulisi todennäköisesti keikauttamaan koko maata konservatiivisempaan suuntaan riippumatta siitä, kuka lopulta voittaa presidentinvaalit.

21.9. 7:51 | Päivitetty 21.9. 7:51

Koko Yhdysvaltain poliittinen kenttä ajautui myrskyn silmään, kun liittovaltion korkeimman oikeuden tuomari Ruth Bader Ginsburg, 87, kuoli perjantaina. Haimasyöpään kuollut Ginsburg tunnettiin yhtenä korkeimman oikeuden liberaaleista tuomareista. Hän taisteli erityisesti naisten oikeuksien puolesta.

Presidentti Donald Trumpille avautuu mahdollisuus nimittää Ginsburgin tilalle uusi, arvoiltaan konservatiivinen, tuomari vielä ennen marraskuun presidentinvaaleja. Trump on kuluneen virkakautensa aikana nimittänyt korkeimpaan oikeuteen jo kaksi konservatiivituomaria.

Yhdysvaltain perustuslain mukaan korkeimman oikeuden tuomarit nimittää presidentti ja nimityksen vahvistaa senaatti. Trump ja republikaani­enemmistöinen senaatti haluavat nimittää uuden tuomarin vielä ennen 3. marraskuuta järjestettäviä presidentinvaaleja.

Demokraattien keskuudessa suivaannuttiin suunnitelmista kiirehtiä uuden tuomarin nimittämisessä, ja demokraattisenaattorit ovat jopa väläytelleet kostoa, mikäli näin tapahtuu.

Useat demokraattivaikuttajat, Joe Biden ja Barack Obama mukaan luettuina, ovat vedonneet sen puolesta, että uusi tuomari nimitettäisiin vasta vaalien jälkeen.

Mutta miksi Yhdysvaltain korkein oikeus on niin merkittävä instituutio, että koko maa ajautuu poliittiseen kaksintaisteluun? Vastaus on kaikessa monimutkaisuudessaan hyvin yksinkertainen: kyse on vallasta.

Liittovaltion korkeimmalla tuomioistuimella on suuri vaikutus maan lain­säädäntöön ja sen tulkintaan. Se muun muassa tekee alempia oikeusasteita sitovia ennakkopäätöksiä ja arvioi lakien perustuslainmukaisuutta.

Korkeimman oikeuden tuomarin virka on elinikäinen. Kulloinkin nimetyn tuomarin ideologia heijastelee yleensä istuvan presidentin ja senaatin enemmistön ideologiaa. Tällä hetkellä tuomareita on yhdeksän, ja heistä ennen Ginsburgin kuolemaa viisi oli konservatiiveja ja neljä liberaaleja.

Ruth Bader Ginsburg oli liberaali tuomari, joka ajoi muun muassa naisten asemaa yhteiskunnassa.­

Jos Trump ehtii nimittää uuden tuomarin ennen vaaleja, on konservatiiveilla korkeimmassa oikeudessa 6–3-enemmistö. Tämä tulisi todennäköisesti keikauttamaan koko maata konservatiivisempaan suuntaan riippumatta siitä, kuka vaalit lopulta voittaa.

Korkeimman oikeuden istuva puheenjohtaja, presidentti George W. Bushin vuonna 2005 nimittämä konservatiivi John Roberts, on joissain äänestyksissä liittynyt liberaalien tuomareiden näkemyksiin. Enää hän ei olisi vaa’an­kieli­asemassa, jolloin konservatiivien olisi entistä helpompaa saada omia näkemyksiään läpi.

Korkeimman oikeuden käsiteltävänä on viime aikoina ollut muun muassa aborttioikeutta ja vähemmistöjen oikeuksia koskevia laintulkintoja. Korkein oikeus on tehnyt tapauksissa tiukkoja päätöksiä, jotka ovat ratkenneet vain yhden tai kahden äänen erolla.

Kesäkuussa se kumosi Louisianan osavaltion aborttioikeutta rajoittaneen lain, jonka mukaan abortin tehneellä lääkärillä olisi ollut oikeus lähettää potilas tarvittaessa sairaalaan vain 30 mailin eli 48 kilometrin päähän klinikasta. Puheenjohtaja Roberts liittyi asiassa liberaalien riveihin ja äänesti lain kumoamisen puolesta.

Lain vastustajien mukaan tämä olisi tarkoittanut, että Louisianaan olisi jäänyt vain yksi abortteja tekevä klinikka ja lain tarkoituksena oli rajoittaa naisten pääsyä aborttiklinikoille. Lain puolesta puhujat perustelivat kantaansa naisten turvallisuuden takaamisella.

Pari viikkoa ennen aborttipäätöstä korkein oikeus myös linjasi vuoden 1964 kansalaisoikeuslain, joka kieltää syrjinnän muun muassa rodun, uskonnon tai sukupuolen perusteella, kattavan myös seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin.

Tuhannet ihmiset kokoontuivat Yhdysvaltain korkeimman oikeuden eteen kunnioittamaan Ginsburgin muistoa. He kehottivat noudattamaan Ginsburgin toivetta olla valitsematta itselleen seuraajaa ennen presidentinvaaleja.­

Molemmat linjaukset olivat ristiriidassa Trumpin hallinnon näkemysten kanssa. Valkoisen talon lehdistösihteeri totesi aborttipäätöksestä tuoreeltaan, että tuomareiden omat poliittiset mielipiteet aborttioikeudesta ovat ajaneet abortin turvallisuuden takaamisen ohi.

Trumpin hallintoa sukupuolikysymyksessä edustaneen asianajajan mukaan sukupuoli viittaa siihen, onko henkilö syntynyt naiseksi vai mieheksi, ei seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin. Trumpin vuonna 2017 nimittämä tuomari Neil Gorsuch äänesti kuitenkin puheenjohtaja Robertsin tavoin linjauksen puolesta.

Vastakkainasettelua herättävät ideologiset päätökset eivät kuitenkaan ole ainoa asia, miksi korkeimman oikeuden kokoonpano on erityisen merkittävä juuri nyt, kun presidentinvaaleihin on aikaa enää reilu kuukausi. Sillä on mahdollisesti valta ratkaista koko vaalien lopputulos.

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa republikaaniehdokas George W. Bushin voitto Al Gorea vastaan ratkesi, kun korkein oikeus päätti konservatiivi­enemmistönsä turvin keskeyttää äänten uudelleenlaskennan Floridassa.

Koronaviruspandemian vuoksi postiäänestyksen on arvioitu olevan huomattavasti suositumpaa kuin aiempina vuosina ja useat osavaltiot ovat myös laajentaneet postiäänestystä pandemian takia. Trump on kritisoinut postiäänestystä ja useasti väittänyt sen mahdollistavan vaalivilpin.

Jos marraskuun vaalitulos kyseenalaistetaan, on mahdollista, että asia tulee viime kädessä korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Silloin sen kokoonpanolla voi olla todella suuri merkitys vaalien lopullisen tuloksen kannalta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?