Natsi-Saksa teki massiivisen suunnitelman Britannian valtaamiseksi – tällainen oli pieleen mennyt operaatio Merileijona, joka ei koskaan toteutunut - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Natsi-Saksa teki massiivisen suunnitelman Britannian valtaamiseksi – tällainen oli pieleen mennyt operaatio Merileijona, joka ei koskaan toteutunut

Jos Saksan suunnitelmat olisivat toteutuneet, noin 260 000 sotilasta olisi hyökännyt Englannin etelärannikolle 80 vuotta sitten.

20.9.2020 8:00

Tiedusteluyksikön sotamies Werner Mork oli intoa täynnä. Alkukesällä 1940 Saksan sotakone oli juuri lyönyt Ranskan salamasodassa. Mork ja hänen toverinsa uskoivat vielä vahvasti Adolf Hitlerin johtaman natsi-Saksan voittoon.

Seuraavana saksalaisten tähtäimessä oli Britannia – tuo sitkeä saarivaltio, joka ei suostunut taipumaan rauhaan. Ei, vaikka sen maa-armeija oli juuri menettänyt suuren osan raskaista aseistaan ja ajoneuvoistaan länsirintaman taisteluissa ja hädin tuskin päässyt vetäytymään Dunkerquesta kotisaarelleen.

”St Omerin ranskalaisiin kasarmeihin sijoitetut saksalaiset sotilaat olivat ’tavallisia’ joukkoja, rykmentin verran jalkaväkeä ja pioneereja. Nämä yksiköt oli varattu Englantiin tehtävää maihinnousua varten. Ja Englantihan ei ollut ollenkaan kaukana meistä”, Mork sanoo Saksan historiallisen museon DHM:n aikalaiskertomuksessa, joka on tallennettu vuonna 2004.

Saksalaiset kokosivat Merileijonaa varten suuret määrät materiaalia ja myös harjoittelivat operaatiota varten. Maihinnousukalusto oli kuitenkin suurelta osin sopimatonta Kanaalin ylitykseen.

Suuren maihinnousun nimi oli Unternehmen Seelöwe, operaatio Merileijona. Ensimmäinen luonnos suunnitelmasta laadittiin jo joulukuussa 1939. Saksan maavoimien yleisesikunnan OKH:n päällikön Franz Halderin johdolla tehdyssä suunnitelmassa Saksa olisi heittänyt jopa 40 divisioonaa Etelä-Englantiin yli 300 kilometriä leveälle kaistalle, joka ulottui Wightin saarelta Thamesjoen suistoalueelle.

Halder tiesi hyvin, mitä riskejä hankkeeseen sisältyi. Kanaali ei ole mikään joki, joita Wehrmacht oli ylittänyt sotaretkellään Ranskaan, vaan merialue, joka on kuuluisa petollisuudestaan ja nopeasti vaihtuvista sääoloistaan. Maihinnousu onnistuisi vain ihanteellisessa säässä. Lisäksi siihen tarvittiin operaatioalueen täydellinen ilmaherruus ja merivoimien suoja vahvaa Royal Navya vastaan.

Valloittamaton saari. Valtakunnanmarsalkka Hermann Göring (6. oikealta) ja joukko esikuntaupseereita tähystävät Britannian liitukallioita Ranskan rannikolla lokakuussa 1940.

Merivoimien komentaja, suuramiraali Erich Raeder, vastusti koko hanketta ja esitti Hitlerille epäilyksensä toukokuussa pidetyssä neuvottelussa. Hän kertoi, että Kriegsmarine pystyisi suojaamaan korkeintaan vain kapeaa maihinnousukaistaa Britannian ylivoimaisen kotilaivaston vastatoimilta.

Heinäkuussa 1940 Halder ja maavoimien komentaja Walter von Brauchitsch esittelivät Hitlerille uuden suunnitelman. Sen mukaan maihinnousualue olisi 140 kilometriä leveä ja ulottuisi Folkestonesta Eastbourneen. Hyökkäyksen kärkeen varattiin 13 maavoimien divisioonaa – noin 100 000 sotilasta – sekä kaksi laskuvarjojääkäridivisioonaa, jotka kuljetettaisiin Brightonin ja Doverin seudun lentokentille ja peltoaukeille 750 kuljetuskoneen ja 150 liitokoneen avulla. Vahvistukset, noin 28 divisioonaa, tulisivat perässä seuraavina maihinnousuaaltoina.

Kolme päivää myöhemmin Hitler antoi kirjallisen ohjeensa numero 16 maihinnousun valmistelusta. Aikaa tähän urakkaan oli ohjeen mukaan vain kuukausi, elokuun puoliväliin saakka.

Koska Englanti, huolimatta sotilaallisesti toivottomasta asemastaan, ei ole vielä antanut merkkiä halukkuudestaan sopimuksen solmimiseen, olen päättänyt Englantiin tehtävän maihinnousuoperaation valmistelusta ja, jos tarpeen, toteuttamisesta, Hitlerin ohjeessa lukee. Muotoilu ”jos tarpeen” viittaa siihen, että poliittinen ratkaisu brittien alistamiseksi olisi miellyttänyt Führeriä enemmän kuin maihinnousu.

Maavoimien johdossa maihinnousu sen sijaan houkutti monia sotamenestyksen huumaa kokeneita kenraaleja. Etäisyys Britanniaan oli lyhimmillään todella lyhyt: vain runsaat 30 kilometriä. Doverin liitukalliot näkyivät Calais’sta hyvällä säällä jopa ilman kiikaria.

Sehän olisi vain ”kissan loikka Kanaalin yli”, viestimies Mork kertoo miettineensä, ja siihen sotilaat olivat valmiita:

”Me odotimme suorastaan innokkaasti tätä ’visiittiä’ saarelle. Emme ajatelleet (operaation) uhreja ja muita ikäviä seurauksia. Tommyille piti näyttää heidän omalla maaperällään, ettei meitä saksalaisia vastaan voi eikä saa sotia ilman rangaistusta.”

 Tommyille piti näyttää heidän omalla maaperällään, ettei meitä saksalaisia vastaan voi eikä saa sotia ilman rangaistusta.

Pääministeri Winston Churchillilla ei puolestaan ollut aikomustakaan antautua. Heinäkuun 19. päivänä Hitler piti Berliinissä puheen, jossa hän syytti Churchillia ”sotakiihkoilijaksi” ja vetosi englantilaisten järkeen. Välittäjien kautta hän esitti aselevon ehtoina, että Britannia myöntyisi Saksan herruuteen Euroopan mantereella, antaisi Saksalle takaisin sen menettämät siirtomaat mutta saisi pitää merentakaisen imperiuminsa. Lontoon sotakabinetti torjui ehdotuksen välittömästi.

Sotamies Mork ja hänen toverinsa eivät tienneet suurpolitiikan kuvioista. Saksalaisjoukkojen motivaatiota maihinnousuun lisäsivät brittien jatkuvat kommandoiskut ja tiedusteluretket Ranskan rannikolle. Kommandot tulivat öisin sukellusveneen kyydissä, rantautuivat kumiveneillä ja tappoivat kohtaamansa saksalaiset hiljaisesti, leikkaamalla näiltä kurkun auki. Joskus he myös sieppasivat vankeja. Se hermostutti ja suututti Morkia.

Suuramiraali Erich Raeder (2. vas.) tarkasteli proomujen muutostöitä Merileijonaa varten Duisburgissa, Saksassa kesällä 1940. Raeder vastusti maihinnousua, sillä Kriegsmarine ei olisi kyennyt suojaamaan operaatiota brittilaivastolta.

Siispä Englantiin! Mutta millä? Saksalaisilla ei ollut maihinnousualuksia. Siksi Ranskan, Hollannin ja Belgian satamiin haalittiin tuhansittain laivoja, proomuja ja moottoriveneitä, joilla joukot piti siirtää Kanaalin ylitse.

Epäilykset hiipivät Morkin mieleen.

Satamissa lojumassa näkemäni ’laivat’ eivät juuri herättäneet luottamusta. Nämä niin sanotut laivat olivat useimmiten veneitä, joita ei voi kutsua muiksi kuin pähkinänkuoriksi”, Mork kertoi.

Mutta kyllä me saksalaiset sotilaat jotenkin onnistuisimme pääsemään lyhyen matkan päähän Calais’sta Doveriin! Niin ajattelin kaikessa naiiviudessani, enkä ollut mielestäni mikään suuriturpainen kiihkoilija – vai olinko sittenkin?”

Saksalaiset harjoittelivat panssarikaluston kuljettamista Englannin kanaalin ylitse. Kuvassa amfibiopanssarivaunuksi muunnettu Pz.Kpfw III.

Saksalaiset onnistuivat haalimaan operaatiota varten kunnioitettavan määrän tonnistoa: 168 kuljetuslaivaa ja 100 rannikkoliikenteen moottorilaivaa, joiden oli tarkoitus käyttää Englannin satamia, sekä 1 975 proomua, 420 hinaajaa ja 1 600 moottorivenettä joukkojen rantautumista varten.

Maihinnousulaivasto ei ollut tarkoitukseen sopiva. Osaan proomuista asennettiin keularamppi, osaan lentokonemoottori antamaan vauhtia matkalle. Pienikin merenkäynti Kanaalissa olisi voinut kaataa matalat, raskaasti lastatut proomut.

Jokilaivojen katoaminen aiheutti nurinaa kotirintamalla. Saksan tärkeät elintarvike- ja malmikuljetukset häiriintyivät.

 Satamissa lojumassa näkemäni ’laivat’ eivät juuri herättäneet luottamusta. Nämä niin sanotut laivat olivat useimmiten veneitä, joita ei voi kutsua muiksi kuin pähkinänkuoriksi.

Maihinnousuhanke mutkistui ja pitkittyi. Saksalaiset tajusivat hyvin, ettei maihinnousuarmeijoiden vieminen rantaan ja sillanpääasemien perustaminen Britanniaan riittänyt. Ratkaisevaa olisi päävoimien vahvistaminen toisessa ja seuraavissa aallossa, tappioiden korvaaminen sekä joukkojen huolto vihollis­alueella – taistelu ei voisi jatkua ilman jatkuvaa sotilaiden, varaosien, ammusten, polttoaineen ja elintarvikkeiden täydennyskuljetuksia.

Adolf Hitler olisi halunnut alistaa britit rauhaan ilman maihinnousua. Operaatio kuivui kasaan muun muassa siksi, ettei Hermann Göringin (oik.) komentama Luftwaffe kyennyt saavuttamaan ilmaherruutta.

Ehkä tärkein syy Merileijonan hylkäämiseen oli kuitenkin se, ettei Luftwaffe kyennyt saavuttamaan tarvittavaa ilmaherruutta. Luftwaffen komentaja Hermann Göring ei ilmahyökkäyksissään onnistunut tuhoamaan Kuninkaallisten ilmavoimien kalustoa ja lentokenttiä. Saksa hävisi ratkaisevan ilmataistelun Britanniasta.

Hitlerin käskyä Merileijonan aloittamiseksi odotettiin 11. syyskuuta 1940, mutta sitä ei kuulunut. Johtajan katse oli jo kääntynyt muihin ilmansuuntiin.

Mork tovereineen odotti maihinnousuoperaation alkua Ranskassa aina toukokuuhun 1941 saakka. Silloin St Omerin kasarmit lähes tyhjentyivät saksalaisista, kun joukkoja siirrettiin muualle.

”Olimme eläneet siinä käsityksessä, että meidän olisi pitänyt hyökätä suoraan Englantiin, jotta sota olisi saatu saman tien päätökseen. Mutta nyt me kuuntelimme Wehrmachtin tilannekatsauksia uusista sotatoimista Balkanilla ja Kreikassa”, Mork muisteli.

Kesäkuun 22. päivänä 1941 sodan tuulet kääntyivät taas. Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?