Yhdysvaltain historiallisen suurista maasto­paloista on tupruttanut savua Eurooppaan asti - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Yhdysvaltain historiallisen suurista maasto­paloista on tupruttanut savua Eurooppaan asti

Yhdysvaltain länsirannikon historiallisen suuret maastopalot ovat kestäneet jo viikkoja.

16.9. 14:20

Yhdysvaltain länsirannikon maastopaloista noussutta savua on kulkeutunut Eurooppaan asti. Asian on havainnut Euroopan unionin ilmastonmuutospalvelu Copernicus.

Historiallisen suuret maastopalot ovat palaneet Kalifornian, Oregonin ja Washingtonin osavaltioissa viikkojen ajan. Osavaltioissa on annettu savun takia varoituksia huonosta ilmanlaadusta.

Los Angeles tiistaina. Savua on ilmassa paljon.­

Savu kulkeutui tällä viikolla itään suihkuvirtausten avulla, ja sitä havaittiin New Yorkin taivaalla. Copernicus-palvelun mukaan paksua savua on havaittu tämän jälkeen jopa 8 000 kilometrin päässä idässä eli Pohjois- Euroopassa asti.

Copernicusin asiantuntijoiden mukaan maastopalot ovat tuottaneet yli 30 miljoonaa tonnia hiilidioksidia elokuun puolenvälin jälkeen. Palot ovat suurimmat, mitä Copernicusin seurannassa on 18 vuoden aikana havaittu.

Yhteensä jopa lähes kaksi miljoonaa hehtaaria maastoa on tuhoutunut paloissa Yhdysvaltain länsirannikolla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?