Imaami tuomitsee Ruotsin Malmön väkivaltaiset mellakat: ”Tämä on väärä tapa toimia” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Imaami tuomitsee Ruotsin Malmön väkivaltaiset mellakat: ”Tämä on väärä tapa toimia”

Levottomuudet alkoivat perjantai-iltana, kun Malmössä poltettiin koraani.

Mielenosoitukset alkoivat Malmössä perjantai-iltana ja jatkuivat myöhään yöhön.­

29.8. 15:32

Perjantai-iltana sadat ihmiset mellakoivat kaduilla Etelä-Ruotsissa Malmössä. Levottomuudet alkoivat, kun Malmössä poltettiin muslimien pyhä kirja Koraani.

Malmön lähistöllä sijaitsevan Arlövin moskeijan imaami Samir Muric kertoo uutistoimisto TT:lle yrittäneensä saada mielenosoittajia rauhoittumaan. Muric oli hypännyt autoonsa ja ajanut Malmöhön välittömästi mellakoista kuultuaan.

– Se eskaloitui niin nopeasti. Yritin puhua ihmisille järkeä ja sanoin, että tämä on väärä tapa toimia ja on olemassa parempia tapoja. Mutta turhaan, Muric sanoo TT:lle.

Muric tuomitsee vahvasti koraanin polttamisen, mutta vähintään yhtä vahvasti hän tuomitsee mielenosoittajien toiminnan. Hänen mukaansa suurimmalla osalla mellakoijista ei ollut uskonnollista taustaa.

– Nämä ihmiset käyttävät haavoittuvaista tilannettamme hyväkseen purkaakseen omia tuntemuksiaan. Kaikki, joiden kanssa olen puhunut, korostavat tämän olevan väärin. Yksikään muslimi ei kannata väkivaltaa, Muric sanoo.

Hän perustaa havaintonsa mielenosoittajien käyttäytymiseen, pukeutumiseen ja kielenkäyttöön. Jos he olisivat olleet uskontoaan hartaita muslimeja, he olisivat Muricin mukaan pitäneet taukoja ja rukoilleet ajallaan.

– Kukaan ei tehnyt niin. He myös kiroilivat paljon ja käyttäytyivät tavalla, joka viittaa siihen, etteivät he olleet uskontoaan harjoittavia muslimeja. Minun arvioni on, että he halusivat vain rähistä. He eivät olleet sellaisia ihmisiä, joita yleensä näen moskeijassa.

Ruotsin poliisi alkoi lauantaina tutkia useita poliisin väkivaltaisia vastustamisia, vahingontekoja ja tuhopolttoja sen jälkeen kun sadat ihmiset ovat mellakoineet läpi yön.

Poliisi otti yön aikana kiinni vajaat parisenkymmentä mielenosoittajaa. Malmön poliisin edustaja Patric Fors ei osannut vielä lauantaina sanoa, kuinka moni kiinniotetuista tullaan pidättämään. Muutamat poliisit saivat lieviä vammoja yhteenotoissa.

Viranomaiset olivat aiemmin perjantaina antaneet tanskalaisen äärioikeistolaisen puolueen puheenjohtajalle Rasmus Paludanille kahden vuoden maahantulokiellon. Juuri Paludan pyysi, että mielenosoittajat polttaisivat protestissa Koraanin.

Malmön poliisista kerrottiin uutistoimisto AFP:lle, että Paludanin uskottiin rikkovan Ruotsin lakeja.

– Oli myös olemassa riski, että hänen käytöksensä uhkaisi yhteiskuntaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?