Espanjassa asuvat suomalaiset kertovat elämästä koronan toisen aallon keskellä – hämmästelevät Suomen toimia: ”Täällä jopa turvallisempi olo” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Espanjassa asuvat suomalaiset kertovat elämästä koronan toisen aallon keskellä – hämmästelevät Suomen toimia: ”Täällä jopa turvallisempi olo”

Espanjassa vahvistettujen koronatartuntojen määrä on noussut EU-maiden kärkeen. Ilta-Sanomat kysyi maassa asuvilta suomalaisilta, millaiselta elämä siellä nyt epidemian toisen aallon kynnyksellä näyttää.

29.8. 11:43

Keväällä Espanjassa arki muuttui radikaalisti, kun maahan julistettiin ulkonaliikkumiskielto. Kesän aikana rajoituksia höllennettiin asteittain, mutta samalla tartunnat alkoivat pikkuhiljaa lisääntyä. Nyt El País -lehden mukaan Espanjassa jyllää jo koronavirusepidemian toinen aalto.

Espanjan Aurinkorannikolla 17-vuotiaan tyttärensä kanssa asuva Kirsi Oras, 46, ei ole maan tautitilanteesta huolissaan, koska tartuntoja on ollut Fuengirolassa ja lähialueilla vähän.

– Meillä ei ole mitään hätää. Elämä jatkuu niin kuin ennenkin: ainoa ero on, että on maski naamalla ja pesemme käsiä.

Kirsi Oras pyörittää kiinteistönvälitysyritystä ystävänsä kanssa Espanjan Aurinkorannikolla.­

Oras on huomannut, että suomalaiset ovat kaikonneet alueelta. Muunmaalaisia ja paikallisia kaduilla näkyy niin kuin aiemminkin. Oras pyörittää ystävänsä kanssa kiinteistönvälitysfirmaa, jonka asiakkaista ennen 60 prosenttia oli espanjalaisia. Nyt asiakkaista 80 prosenttia on paikallisia.

– Suomea ei kuule Los Bolichesissa, joka on ollut sellainen kaupunginosa, jossa melkein säikähtää, jos kuulee espanjaa. Nyt suomi ei täällä paljon raikaa. Se ero on, että suomalaiset jäivät nauttimaan Suomen kauniista kesästä.

Hän on kuullut Suomessa kesän aikana käyneiltä kavereiltaan, että heitä jopa ahdistaa, miten huoletonta elo pohjoisessa on: kaupoissa ryysitään turvaväleistä piittaamatta, eikä kukaan käytä maskia.

– Ennen täällä asiakkaat antoivat aina poskipusun ja halasivat, mutta nyt kaikki pitävät luontevasti välimatkaa. Siitä on tullut uusi normaali.

Kolme vuotta Barcelonassa asunut Mats Nyström, 30, on huolissaan huhuista, joiden mukaan syksyllä voi olla edessä uusi ulkonaliikkumiskielto. Viime viikkoina elämä suurkaupungissa on sujunut suhteellisen tavalliseen tapaan.

– Ravintoloiden asiakaspaikkoja on vähennetty, niin kuin pitää ollakin. Lounas- ja illallisaikaan paikat ovat täynnä aivan kuin ei koronaa olisikaan, Nyström kuvailee.

Espanjassa ilman maskia kulkevalle voi rapsahtaa satojen eurojen sakko.

– Aluksi kaikki ihmiset pitivät maskia, mutta tällä viikolla on alkanut näyttää siltä, että osa ihmisistä alkaa kyllästyä siihen. Alkaa näkyä ihmisiä, joilla ei ole maskia tai sitten se on leualla.

Mats Nyström kotinsa parvekkeella Barcelonassa.­

Nyström käyttää itse tunnollisesti maskia ja desinfioi käsiään. Hän toivoo silti, että elämä palaisi normaaliksi, eikä reilun kolmenkymmenen asteen helteissä tarvitsisi kulkea kangas- tai paperilappu kasvoilla. Yksin asuvalle miehelle myös elokuvateattereiden ja kuntosalien aukiolo on tärkeää.

– Uusi lockdown arveluttaa. On tosi hankalaa olla koko ajan kotona kaupungissa, koska asunnot ovat pieniä. On eri asia, jos asuu maaseudulla.

Nyström kävi huhtikuussa Suomessa, missä hänestä näytti Barcelonaan verrattuna siltä kuin koko epidemiaa ei olisikaan. Kukaan ei käyttänyt maskeja. Lentokentällä ei ollut minkäänlaista ohjeistusta karanteenista tai kasvomaskin käytöstä.

– En ajatellut, että uusi aalto Espanjassa tulisi näin nopeasti. Keväällä meni monta kuukautta sisällä ja sitten kun alkoi paras kesäaika, saman tien tuli lisää rajoituksia.

Nyströmin veljen piti tulla kuukausi sitten Barcelonaan, mutta lento peruttiin. Hän ei vielä tiedä, voiko tulla viettämään joulua Suomeen.

– En ole tehnyt päätöstä matkustamisesta, mutta kyllä se harmittaisi, jos mahdollisuutta ei olisi.

Tauti leviää tällä hetkellä pahiten Kataloniassa, Aragoniassa, Baleaareilla ja Navarrassa. Katri, 42, on asunut perheensä kanssa 11 vuotta Kataloniassa vuoristokylässä lähellä Tarragonaa. Koronakevät ei ollut hänelle niin suuri elämänmuutos kuin monelle muulle, sillä hän on tehnyt jo vuosia etätöitä. Oman vuoristomökin lisäksi perheellä on oma piha, joten ulkonaliikkumiskiellon aikaan he saivat nauttia kevätauringosta.

– Silloin vain yksi perheenjäsen sai käydä kaupassa kerrallaan, ja jos poliisi pysäytti, piti esittää kuitti, joka todisti, että oli oikeasti käynyt kaupassa. Oli tiesulkuja.

Katri asuu Espanjassa miehensä ja aikuisen tyttärensä kanssa. Hänen poikansa suorittaa jatko-opintoja Suomessa.

Katri L asuu vuoristokylässä lähellä Tarragonaa miehensä ja tyttärensä kanssa.­

Keväällä Katri seurasi paljon uutisia ja välillä tilanne ahdisti niin paljon, ettei uni tullut.

– Nyt siihen on tottunut, vaikka luvut ovat lähteneet taas nousuun. Tilanne huolestuttaa, koska tauti on vakava. Uudessa aallossa tautitapaukset ovat lievempiä ja tauti on iskenyt 30–39-vuotiaisiin.

Espanjan maskipakko koskee kaikkia kuusivuotiaista ylöspäin.

– En ole nähnyt ketään ilman maskia. Osa käyttää kertakäyttö-, osa kestomaskeja. Ihmiset pitävät maskeja miten sattuu: monet pitävät samaa kertakäyttömaskia monta kertaa. Välillä se on kädessä, leualla tai korvalla, mutta kaupungilla liikkuessa se pitää olla naamalla.

Katri muistuttaa, että turvavälien pitäminen on paljon vaikeampaa tiheään asutuissa suurkaupungeissa, kuten Barcelonassa.

– Sinänsä se ei ole mikään ihme, että korona on levinnyt täällä isoissa, ahtaissa kaupungeissa.

Kesän aikana espanjalaisten asenteet ovat löystyneet. Välillä rannat ovat olleet tupaten täynnä. Siksi rajoituksia on jälleen lisätty: kokoontumiset on rajattu enintään kymmeneen henkeen. Poliisit ovat alkaneet valvoa elämää rannoilla.

– Siitä on paljon puhuttu, että nuoret juhlivat isoissa porukoissa rannoilla. Täällä elämä on perhekeskeistä ja sunnuntaisin tapaa usein koko suku. Kun mummot ja vaarit ovat mukana, nuoret levittävät koronaa tietämättään.

Espanjassa ei saa enää tupakoida kadulla, jos ei pysty pitämään kahden metrin väliä toisiin. Myöskään ravintoloiden terasseilla ei saa enää sauhutella.

– Täällä yritetään saada tilanne kontrolliin, jotta lapset pääsisivät kouluun syyskuussa.

Katri ei käynyt kesällä Suomessa, koska hänen vanhempansa kuuluvat riskiryhmään. Hänen olisi pitänyt olla alkuun kaksi viikkoa karanteenissa hotellissa.

– Huolestuttaa, jos vanhemmille tai muille sukulaisille sattuu korona-aikana jotakin, koska en välttämättä pääse Suomeen. Suorat lennot Espanjasta Suomeen lopetettiin jo heinäkuussa. Nyt tänne ei pääse kuin kahdella lennolla ja jos tilanne pahenee, voi olla, että nekin lennot lopetetaan.

Kuvassa Katrin mökki ja sauna Katalonian vuoristossa.­

Katri on hämmästellyt Espanjasta käsin Suomen testauskäytäntöä: lentokentältä matkustajat ovat saaneet mennä vapaasti, minne haluavat. Samaan aikaan kaikki räkänokkaiset lapset ovat joutuneet testeihin ja olemaan kotona.

– Ohjeistus on ollut todella kummallinen, mutta onneksi THL muutti sitä.

Nimettömänä pysyttelevä suomalaisnainen pyörittää aikido-salia pienessä kaupungissa Barcelonan pohjoispuolella. Koronan vuoksi kuntosalit ja harrastustilat suljettiin, joten yrittäjän tulot ovat pudonneet rajusti epidemian aikana. Hän onkin kaikkein huolissaan siitä, millaista vahinkoa toinen aalto voi vielä maan taloudelle tehdä.

62-vuotias nainen tuli pari viikkoa sitten Suomeen tanssimaan häitään uuden miehensä kanssa. Pariskunta hakeutui koronatestiin heti lentokentällä ja testin tulos oli negatiivinen. Silti hänellä on ollut välillä sellainen olo, että kaikkia Espanjasta tulevia kohdellaan kuin spitaalisia.

– Yksi kaveri ei halunnut tulla juhliin ja kysyi, miksi tulemme Espanjasta tartuttamaan ja miksi pidämme häät juuri nyt. Se tuntui aika pahalta. Olimme kuitenkin käyneet testeissä ja olleet kaksi viikkoa karanteenissa.

IT-alalla työskentelevä Petri Ulmanen, 53, asuu Tarragonassa vaimonsa ja 10-vuotiaan poikansa kanssa. Ulmasen vanhemmat lapset asuvat Suomessa ja isää harmittaa hieman, ettei hän koronan vuoksi päässyt osallistumaan poikansa valatilaisuuteen.

– Seurasin tilaisuutta netin välityksellä. Livestreamin kautta sen näki paremmin kuin olisi ollut paikan päällä.

Reilu viikko sitten Ulmasen piti tulla pitämään koulutusta Suomessa, mutta Espanjan tautitilanteen vuoksi hän päätti jättää matkan tekemättä.

– Yleinen mielipide meni niin panikoivaksi, että totesin, että se olisi ollut huonoa PR:ää yritykselle. En ole matkustanut, koska minusta se on vastuutonta.

Hän ei koe kuitenkaan olevansa jumissa Espanjassa, koska tietää, että Suomen kansalaisena hänellä on aina perustuslaillinen oikeus palata kotimaahansa. Toisaalta hänellä on virallinen asuinpaikka Espanjassa, joten paluukin on aina mahdollinen.

– Kun näkee, miten Suomessa käyttäydytään ja miten täällä käyttäydytään, minulla on täällä jopa turvallisempi olo. Pääkaupunkiseutu ei ole puhdas ollenkaan. Suomessa näytetään vain koko maan lukuja, muttei ruuhka-Suomen lukuja.

Kevään aikana Ulmasen 10-vuotias poika ei päässyt moneen kuukauteen ulos. Eniten poikaa harmitti, ettei hän saanut pulikoida kerrostalon uima-altaalla.

– Hän oli juuri päässyt kouluyhteisöön kiinni ja sosiaalinen yhteys kavereihin katkesi alkuun kokonaan. Lopuksi oli kerran viikossa Teamsilla toteutettu tapaaminen, jossa oli koko luokka ja opettaja koolla.

Petri Ulmanen on asunut vaimonsa ja poikansa kanssa Espanjassa noin puolitoista vuotta.­

Muutama viikko sitten poika näki ensi kertaa kuukausiin kavereitaan, kun porukka kokoontui yhden luokkakaverin syntymäpäiville.

– Sosiaaliset taidot olivat lapsilta hukassa. He eivät oikein tienneet, mitä olisivat tehneet kimpassa, kun ennen juttu soljui aivan luonnostaan.

Kun rajoituksia loppukeväällä alettiin pikkuhiljaa purkaa, aluksi lapset saivat liikkua ulkona tiettynä kellonaikana vain kilometrin säteellä kodistaan.

– Sitten kun isi lähti yksin kuntoilemaan, sitten saikin mennä viiden kilometrin päähän. Oli lapselle vaikeaa selittää, että tässä on raja, minkä yli emme saa vaikka polkupyörällä ajaa.

Poika kulkee tänä päivänä ylpeästi oma kangasmaski naamallaan. Koronan toinen aalto ei ole vaikuttanut Ulmasen perheen elämään Espanjassa mitenkään. 10-vuotiaan isää ei harmita, että ravintolat ja yökerhot joutuvat sulkemaan ovensa jo yhdeltä yöllä.

– Ei me niin myöhään ravintolassa oltaisi muutenkaan. Toki täällä aikataulu on sellainen, että eilen oltiin porukalla ulkona syömässä pizzaa ja tultiin yhdentoista aikaan kotiin.

Espanjassa arki menee niin, että työt aloitetaan aamulla ja kymmeneltä syödään toinen aamupala. Yhdeltä tullaan kotiin lounaalle. Neljäksi mennään takaisin töihin ja kahdeksalta tullaan kotiin. Vasta sitten koko perhe lähtee ulos, Ulmanen kuvailee.

– Täältä kymmenen kilometrin päässä on pieni Salou-niminen rantakylä. Aurinkomatkat tekee sinne matkoja. Se on ihan kuollut, koska se elää turismista.

Ulmanen ei usko, että Espanjassa tulee enää koko maata koskevaa ulkonaliikkumiskieltoa. Tiettyjä kaupunkeja ja alueita on jo rajattu ja voidaan rajata, hän arvelee. Kevään jyrkkä reaktio koronaan johtui Ulmasen mukaan siitä, että pääministeri Pedro Sanchezin vaimolla todettiin korona.

– Uskon, että tartuntojen määrä ei ole kasvanut niin paljon kuin luvut ovat kasvaneet. Nyt vain testataan enemmän oireettomia ja työikäisiä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?