Australiassa lapsipornosta tuomittu suomalaismies karkotetaan Suomeen – sisäministeriö: ”Suomi ei voi kieltäytyä vastaanotosta” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Australiassa lapsipornosta tuomittu suomalaismies karkotetaan Suomeen – sisäministeriö: ”Suomi ei voi kieltäytyä vastaanotosta”

Australia karkottaa 46-vuotiaan suomalaisen miehen Suomeen. ”Karkotettua koskee normaali Suomen sosiaaliturva”, sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Tero Kurenmaa kertoo.

Australialaisen tuomioistuimen mukaan suomalaisen miehen viisumin peruuttaminen ja karkotus olivat väistämättömiä, sillä hänet oli jo aiemmin tuomittu vastaavista rikoksista vuonna 2017.­

11.8. 7:20

Australia on karkottamassa maasta 46-vuotiasta suomalaismiestä hänen saatua rikostuomioita lapsipornon hallussapidosta.

Tapauksesta ovat uutisoineet viime päivinä uutistoimisto AAP sekä useat muut australialaiset tiedotusvälineet.

Miehen puolustusasianajajan mukaan karkotettava muutti Australiaan 5-vuotiaana, eikä hän osaa puhua suomea.

Miehellä ei asianajajan mukaan ole Suomessa myöskään minkäänlaisia tukiverkkoja. Australialaisen tuomioistuimen mukaan suomalaisen miehen viisumin peruuttaminen ja karkotus olivat väistämättömiä, sillä hänet oli jo aiemmin tuomittu vastaavista rikoksista vuonna 2017.

”Suomi ei voi kieltäytyä vastaanotosta”

Ilta-Sanomat kysyi sisäministeriöstä ja rikosoikeuden professorilta yleisellä tasolla, miten Suomi suhtautuu ulkomailta tänne karkotettuihin.

Kävi ilmi, että tilanne ei ole kovin selkeä karkotetun eikä Suomen kannalta. Ulkoministeriö kertoi heti, että karkotukset kuuluvat sisäministeriön toimialaan.

Lue lisää: Australia karkottaa lapsipornosta tuomitun suomalaismiehen – palaa kotimaahansa kielitaidottomana 41 vuoden jälkeen

Miten Suomi suhtautuu karkotettuihin?

– Suomen kansalaisella on perustuslain mukaan aina oikeus palata Suomeen, sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Tero Kurenmaa kertoo Ilta-Sanomille.

Kuinka paljon vuodessa tänne karkotetaan?

– Tapauksia on hyvin vähän vuosittain eikä niistä ole meillä tilastoa, hän sanoo,

Voiko Suomi kieltäytyä ottamasta karkotettua vastaan?

– Suomi ei voi kieltäytyä vastaanotosta.

Onko olemassa jotain protokollaa, miten karkotetut otetaan vastaan?

– Tapaukset ovat niin harvinaisia, ettei erityistä protokollaa ole.

Entä, jos karkotetulla ei ole kielitaitoa tai mitään verkostoja Suomessa?

– Karkotettua koskee normaali Suomen sosiaaliturva, Kurenmaa sanoo.

”Karkotetut yleensä aina suorittaneet rikostuomionsa ennen karkotusta”

Rikosoikeuden asiantuntija, rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio oli hyvin paljon samoilla linjoilla kuin sisäministeriö.

Miten Suomi suhtautuu karkotettuihin?

– Suomen kansalaisella on perustuslaillinen oikeus tulla maahan. Kansalaisuuden voi tietyin edellytyksin menettää, mutta käytännössä ainoastaan kaksoiskansalainen voi menettää Suomen kansalaisuuden ja silloinkin tämä edellyttää vakavaa Suomen valtioon kohdistuvaa rikosta. Jos Australia karkottaa henkilön rikoksen perusteella, karkotettu voi yleensä siirtyä sellaiseen maahan, joka hänet ottaa vastaan. Se voi olla muukin kuin Suomi, Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio kertoo Ilta-Sanomille.

– Jos karkotettu ei ole Suomen kansalainen, varmaankin asian taustat vaikuttavat. Lähinnä kyse voisi olla siitä, että henkilöä vainotaan ja hän voisi olla turvapaikan tarpeessa. Jokaisella valtiolla on velvollisuuksia auttaa vainottuja, hän sanoo.

Onko olemassa jotain protokollaa, miten karkotetut otetaan vastaan?

– Ymmärtääkseni karkotetut ovat yleensä aina suorittaneet rikostuomionsa ennen karkotusta, koska muuten puhuttaisiin rikostuomion täytäntöönpanon siirtämisestä. Sen vuoksi mitään erityistä proseduuria ei ilmeisesti ole. Varmaankin ulkoministeriöiden välillä asiasta informoidaan, Nuotio kertoo.

Karkotettu uusi rikoksiaan

Australiassa järkytystä herätti se, että suomalaismies ryhtyi uusimaan rikoksiaan heti edellisen tuomionsa suoritettuaan.

Rikokset paljastuivat keväällä 2019. Brisbanen alueoikeus langetti torstaina miehelle jälleen uuden 18 kuukauden vankeustuomion.

Ulkoministeriön sivuilta selviää, että Suomessa voidaan rangaista myös joistakin ulkomailla tapahtuvista vakavista rikoksista, esimerkiksi lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta, Suomen lain mukaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?