Rivitalo tuhoutui valtavassa räjähdyksessä Baltimoressa – ainakin yksi kuollut ja useita loukkaantunut vakavasti - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Rivitalo tuhoutui valtavassa räjähdyksessä Baltimoressa – ainakin yksi kuollut ja useita loukkaantunut vakavasti

Raunioissa on edelleen loukussa useita ihmisiä. Loukkuun jääneiden joukossa on myös lapsia.

10.8. 21:06

Yhdysvaltain itärannikolla, Baltimoren kaupungin luoteisosassa sijaitsevalla asuinalueella on tapahtunut valtava räjähdys maanantaiaamuna paikallista aikaa. Viranomaisten mukaan ainakin yksi aikuinen nainen on kuollut räjähdyksessä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Useiden sortuneiden talojen raunioista etsitään parhaillaan loukkuun jääneitä ihmisiä. Neljä pelastettua ihmistä ovat kriittisessä tilassa. Ainakin viiden ihmisen uskotaan olevan edelleen loukussa. Loukkuun jääneiden joukossa on lapsia.

Baltimoren palomiesyhdistys kertoo Twittertilillään, että etsinnöissä käytetään apuna myös koiria.

Loukkuun jääneitä etsitään räjähtäneiden talojen raunioista.­

Paikalliset viranomaiset ovat vahvistaneet, että kyseessä oli kaasuräjähdys. Räjähdys tuhosi maantasalle kolme rivitaloasuntoa ja repi reiän neljännen seinään.

Räjähdyspaikan naapurissa asuva rakennustarkastaja Kevin Matthews kertoo Reutersin mukaan paikallislehti Baltimore Sunille pelastaneensa raunioista kaksi ihmistä. Hänen mukaansa loukkuun jääneiden lasten huudot kuuluvat raunioista.

Räjähdys tuntui kilometrien päässä räjähdyspaikalta. Lähialueen asukkaiden mukaan heidän ikkunansa rikkoutuivat ja ovet lensivät saranoiltaan räjähdyksen voimasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?