Beirutin räjähdys pysäytti morsiamen kuvaushetken – kuvailee nyt tuntemuksiaan tuhon keskellä: ”Jumalan kiitos olemme yhä elossa” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Beirutin räjähdys pysäytti morsiamen kuvaushetken – kuvailee nyt tuntemuksiaan tuhon keskellä: ”Jumalan kiitos olemme yhä elossa”

Lääkärinä Yhdysvalloissa työskentelevä Israa Seblani, 29, saapui Beirutiin kolme viikkoa aiemmin valmistelemaan suurta päiväänsä.

6.8. 14:09

Kuvankaunis 29-vuotias libanonilainen morsian Israa Seblani poseerasi tiistaina videokameralle pitkässä valkoisessa hääpuvussa ja hunnussa. Hetken päästä Seblanin hymy hyytyi ja morsian oli lähes kaatua, kun valtava räjähdys pyyhkäisi läpi Beirutin.

Nyt Yhdysvalloissa lääkärinä työskentelevä morsian kertoo Reutersin haastattelussa, miten dramaattinen hääpäivä meni. Seblani auttoi lähellä olevien loukkaantuneiden tarkistamisessa, ennen kuin siirtyi kaupungin turvallisemmalle alueelle.

– Olin valmistautunut suurta päivääni varten kahden viikon ajan ja olin aivan yhtä onnellinen kuin muut tytöt siitä, että olen menossa naimisiin. Vanhempani tulevat olemaan onnellisia nähdessään minut valkoisessa mekossa ja tulen näyttämään aivan kuin prinsessalta, hän kertoo ajatuksistaan ennen häitä.

Morsian Israa Seblai ja hänen aviomiehensä Ahmad Subeih kuvassa samassa paikassa, missä heidän hääkuviansa otettiin tiistaina.­

Häiden jälkeisenä päivänä hänen oli vaikea löytää sanoja sille, mitä räjähdyksen aikana tapahtui.

– Olin shokissa. Mietin, mitä oli tapahtunut, kuolenko minä? Kuinka minä kuolen?

Seblani saapui Beirutiin kolme viikkoa aiemmin valmistelemaan häitään. Seblanin tuore aviomies Ahmad Subeih, 34, on libanonilainen liikemies.

– Aloimme kävellä ympäriinsä ja näky oli äärimmäisen surullinen, tuhoa ja räjähdyksen ääntä ei voi kuvailla. Olemme yhä shokissa...En ole kuullut koskaan mitään räjähdyksen ääntä vastaavaa, Subeih kuvaili.

– Olen niin surullinen siitä, mitä muille tapahtui ja siitä mitä Libanonille tapahtui. Kun heräsin ja näin Beirutia kohdanneen tuhon, sanoin, että kiitos Jumalan olemme yhä elossa, Seblani lisäsi.

Tällä paikalla Israa Seblanista otettiin hääkuvia ja -videota, kun yhtäkkiä hän oli lähes kaatua räjähdyksen voimasta.­

Räjähdyksen jälkeen morsiuspari yritti koota itsensä ja jatkaa hääjuhlaansa.

– Mieheni käski minun jatkaa, me emme voineet lopettaa. Ajattelin, että ok, miksi ei, jatkamme siis. En oikeastaan elänyt sitä hetkeä, kävelin, kasvoni hymyilivät, huuleni hymyilivät, se oli siinä, ei sen enempää. Sen jälkeen menimme illalliselle, Seblani kertoi.

Hotelli, jossa hääparin oli määrä yöpyä, kärsi pahoja tuhoja räjähdyksessä. Aviomies odottaa saavansa viisumin Yhdysvaltoihin, jotta hän voi seurata vaimoaan sinne. Seblani rakastaa Libanonia, mutta ei pidä siellä elämistä räjähdyksen jälkeen enää vaihtoehtona.

– Kaikkialla on paljon vahinkoa, niin moni kuoli ja haavoittui. Mutta jos haluan katsoa meitä, minua, aviomiestäni ja valokuvaajaa – ja sitä, kuinka selvisimme vahingoittumatta, kiitän Jumalaa suojelemisestamme. Pelkästään tämä saa minut tuntemaan oloni positiiviseksi ja pitämään kiinni ilosta tilanteessa, jota tulimme tänne juhlimaan.

Beirutin satamasta lähtöisin olleessa räjähdyksessä kuoli ainakin 137 ihmistä ja yli 5 000 loukkaantui.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?