Atomipommit mursivat Japanin 75 vuotta sitten – oliko Hiroshiman ja Nagasakin tuhoaminen välttämätöntä? - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Atomipommit mursivat Japanin 75 vuotta sitten – oliko Hiroshiman ja Nagasakin tuhoaminen välttämätöntä?

Maailman ensimmäisestä ydinasehyökkäyksestä on tasan 75 vuotta; Japani oli elokuussa 1945 jo tiukassa merisaarrossa ja rajujen palopommitusten kohteena.

Hiroshiman rauhanmuseon vierailijat käyttivät keskiviikkona kasvomaskeja. Museo kertoo kaupungin tuhosta 75 vuotta sitten.­

6.8. 9:24

Fyysikko J. Robert Oppenheimer poltti piippuaan masentuneen oloisena.

– Ne pienet ihmisparat, ne pienet ihmisparat, hänen kuultiin mutisevan.

Mutta Yhdysvaltain ydinaseohjelman tieteellinen johtaja Oppenheimer ei antanut säälin estää työtään. Ensimmäinen atomipommi oli räjäytetty Uudessa Meksikossa 16. heinäkuuta 1945. Nyt etsittiin Japanista paikkaa, jossa asetta voitaisiin käyttää.

Oppenheimer halusi, että ilmavoimien miehet ymmärtäisivät kuinka se pitäisi pudottaa.

– Älkää tiputtako sitä pilvien läpi, hän neuvoi.

– Kohteen pitää olla näkyvissä, älkää pommittako tutkan perusteella.

Oppenheimer korosti, että pommi pitäisi räjäyttää oikealla korkeudella, noin puolessa kilometrissä. Jos se räjähtäisi liian korkealla, tuhovaikutus jäisi pienemmäksi.

Fyysikko Robert Oppenheimer joutui sodan jälkeen syrjään, sillä hän menetti turvaluokituksensa epäiltyjen kommunistisympatioiden vuoksi.­

Jotkut olivat sitä mieltä, että riittäisi, jos Japanin edustajat kutsuttaisiin jollekin syrjäiselle saarelle näkemään pommin tuhovoima. Lopulta päädyttiin siihen, että Yhdysvaltain pitäisi todella näyttää olevansa valmis käyttämään asetta ihmisiä vastaan.

Ei japanilaisia siviileitä ollut aiemminkaan säästetty. Everstiluutnantti James H. Doolitlen johtama lento-osasto pommitti Tokiota jo huhtikuussa 1942. Iwo Jiman ja Okinawan valloitusten päätarkoitus oli juuri pommituslentojen helpottaminen.

Yhdysvallat sai isompia ja tehokkaampia pommittajia koko ajan lisää. Japanin ilmapuolustus sen sijaan heikkeni niin, että amerikkalaiset saattoivat lopulta pommittaa päiväsaikaankin suhteellisen turvallisesti.

Vuoden 1945 alussa XXI pommitusilmavoimien johtoon tuli kenraalimajuri Curtis LeMay. Aiemman komentajan saavutuksiin ei oltu tyytyväisiä.

Le May totesi, että täsmäpommitukset tuottivat harvoin toivottua tulosta, sillä muun muassa pilvet haittasivat osumatarkkuutta. Sen sijaan hän kannatti siirtymistä summittaisiin pommituksiin, joissa käytettäisiin palopommeja. Ne sisälsivät juuri keksittyä uutuutta, napalmia. Suuret pommikonelaivueet lentäisivät matalalla ja pudottaisivat lastinsa Japanin kaupunkeihin, joissa oli paljon puutaloja. Ne olivat puhtaita terroripommituksia.

9.–10. maaliskuuta 334 suurta B-29 pommikonetta tiputti yli 1 500 tonnia palopommeja kaupunkiin. Suuret asuinalueet keskellä kaupunkia tuhoutuivat. Kuolleita arvioitiin olleen noin satatuhatta.

”Tulta oli kaikkialla, eikä tänä yönä aiheuttamamme tuho ole voinut johtaa mihinkään muuhun kuin täyteen katastrofiin”, yksi amerikkalaislentäjistä kirjoitti kotiin.

Se ei ollut ensimmäinen tai viimeinen pommitus Tokioon. Kaupungit paloivat ympäri Japania.

YKSI tavallisilta ja palopommeilta jokseenkin säilynyt kaupunki oli Hiroshima. Se koitui sen asukkaiden kohtaloksi, kun amerikkalaiset etsivät mahdollisimman näyttävää kohdetta atomipommilleen.

Elokuun 6. päivänä 1945 otettu valokuva ilmasuojelumiehistä, jotka kantavat uhria Hiroshimassa.­

Aamulla 6. elokuuta atomipommi tiputettiin Hiroshimaan. Ihmiset näkivät vain sokaisevan valon, ääntä he eivät maassa kuulleet. Sitten tuli kuumuus, joka poltti lähimpänä olleet ihmiset kokonaan. Neljän kilometrinkin päässä kuumuus poltti ihoa. Sitten tuli hurja paineaalto, joka kaatoi kaiken. Noin kolmen kilometrin säteellä kaikki sortui. Pian alkoi sataa isoja mustia pisaroita, kun maasta noussut pöly saavutti kylmät ilmakerrokset ja tippui sateena takaisin. Sitten polttava paineaalto palasi, nyt toisesta suunnasta.

Tehtaantyttö Chisiko Takeokalla oli vapaapäivä ja hän oli lähdössä retkelle. Juuri kun hän avasi ulko-ovensa, kuului valtava jyrinä ja hän menetti tajuntansa. Takeoka asui kolmen kilometrin päässä räjähdyspaikalta.

Kun Takeoka heräsi pää verta vuotaen, ympärillä kulki pahoin palaneita ihmisiä. Maassa makasi tuhansittain ruumiita. Takeoka lähti etsimään äitiään, joka asui toisaalla. Äiti löytyi vasta kuuden päivän jälkeen koululta, jonne oli koottu loukkaantuneita. Hänen kätensä olivat siteissä ja silmät pahoin palaneet. Takeoka vei äitinsä sairaalaan, jonka lääkärit olivat kuolleet. Lopulta eräs eläinlääkäri poisti tuhoutuneet silmät tavallisella veitsellä, kun muutakaan ei ollut. Äiti huusi kauheasti, kun mies teki työnsä. Mutta hän jäi eloon.

Pommin lämpöaalto poltti vaatteiden kankaan kuvion tämän Nagasakin uhrin selkään.­

Sodan jälkeen New Yorker -lehti haastatteli pastori Kioyshi Tanimotoa, joka vei veneellä haavoittuneita joen yli sairaalaan. Rannalla eloonjääneet olivat liian heikkoja liikkuakseen. Kun pastori tarttui yhtä naista kädestä, tämän iho irtautui kuin hansikas.

Pienikokoinen pastori pystyi jotenkin nostamaan alastomia miehiä ja naisia veneeseensä ja kuljetti heidät joen yli.

Tanimoto näki päivän aikana, kuinka palovammat olivat ensin keltaisia, sitten punaisia ja turvonneita ja lohkeilevia, ja lopuksi illalla märkiviä ja haisevia.

Kolme päivää myöhemmin toinen atomipommi pudotettiin Nagasakiin. Alin arvio Hiroshimassa heti kuolleista on noin 80 000 ihmistä ja Nagasakissa noin 40 000. Paljon suurempiakin lukuja on esitetty. Säteilysairaudet tappoivat ja sairastuttivat uhrejaan vuosikymmenien ajan.

Sienipilvi Nagasakin yläpuolella kertoi kaupungin kuolemasta.­

Pommitukset eivät loppuneet tähän. 14. elokuuta yli 800 B-29 pommittajaa kylvi taas tuhoa ja kuolemaa kaupunkeihin. Seuraavana päivänä Japani ilmoitti antautuvansa.

1960-luvulla Yhdysvaltoja mielistellyt Japani palkitsi siviiliensä teurastajan Curtis LeMayn korkealla kunniamerkillä.

Olivatko atomipommit välttämättömiä? Maihinnousua suunniteltiin, mutta kiivas vastarinta Iwo Jimalla ja Okinawalla huolestutti amerikkalaisia. Jos sadan miljoonan asukkaan saarilla olisi koettu sama, Yhdysvaltainkin tappiot olisivat olleet valtavat.

Eversti Paul Tibbetsin (ylh. kesk.) komentama B-29 pommituskone ”Enola Gay” pudotti pommin Hiroshimaan.­

Japanin pääsaaret olivat jo tiukassa merisaarrossa ja sen satamat miinoitettu ilmasta käsin. Nälkä, puute ja tavalliset pommitukset olisivat voineet aikaa myöten pehmittää väestön. Mutta liittoutuneet halusivat päättää sodan nopeasti. Kiinassa, Indokiinassa ja Hollannin Itä-Aasiassa oli jäljellä japanilaisia armeijoita. Ne piti saada antautumaan.

Japaniin kohdistui kuitenkin uusi uhka, joka olisi voinut saada sen luovuttamaan. Samana päivänä kuin Nagasakin pommi pudotettiin, puna-armeija vyöryi Mantsuriaan ja Koreaan. Se pyyhkäisi tieltään japanilaiset joukot.

Länsiliittoutuneet olivat pitkään houkutelleet Stalinia julistamaan sodan Japanille. Tämä vetosi Saksan sodan raskauteen, mutta lupasi hyökätä heti, kun Saksan antautumisesta olisi kulunut kolme kuukautta Niin hän teki. Kommunistijohtaja otti vuonna 1945 takaisin sen, minkä tsaari oli menettänyt Japanille vuonna 1905.

Japani oli toivonut Neuvostoliitosta välittäjää saadakseen hyvät rauhanehdot. Nyt niistä ei ollut enää mitään toivoa.

Olivatko atomipommit viesti Tokion lisäksi Moskovalle? Keväällä 1945 kuoli Staliniin myönteisesti suhtautunut presidentti Franklin D. Roosevelt. Hänen seuraajansa Harry S. Truman oli epäluuloisempi. Stalin oli jo ottanut Itä-Euroopan. Halusiko hän myös koko Itä-Aasian? Oli hyvä, että Kremlissä tiedettäisiin millainen ase Yhdysvalloilla oli.

Truman kertoi Yhdysvaltain onnistuneesta pommikokeesta heti sen tapahduttua Potsdamin konferenssissa heinäkuussa. Kun Britannian pääministeri Winston Churchill kuuli onnistumisesta hän innostui, että nyt Neuvostoliittoa ei Japania vastaan tarvittaisikaan. Yhdysvaltalaiset selittivät, että eivät voi kaiken anelunsa jälkeen muuttaa mieltään.

Churchill ja Truman uskoivat kuitenkin, että Stalin pelästyisi tai ainakin ällistyisi uutisesta. Nythän lännellä oli voittamaton kiristyskortti käytössään.

Stalin oli kuin viilipytty, kun Truman selosti hänelle asetta.

– Hän ei ilmeisesti ymmärtänyt, hämmentynyt Truman selitti Churchillille tavattuaan Stalinin.

Huhtikuu 1945 ja elokuu 1945, ennen ja jälkeen ydintuhon. Pommi räjähti noin 600 metrin korkeudessa Hiroshiman keskustasta.­

Stalinilla oli naurussaan pitelemistä. Hän oli koko ajan ollut selvillä atomipommin kehityksestä kaikkialle soluttautuneiden vakoojiensa ansiosta. Ennen Trumanin tapaamista Stalin keskusteli tiedustelupäällikkönsä Lavrenti Berijan kanssa siitä, kuinka hänen pitäisi olla tietoon suhtautuvinaan. He päätyivät välinpitämättömyyteen.

Berija oli jo vuonna 1944 saanut johtaakseen Neuvostoliiton atomipommiohjelman. Sitä auttoivat suuresti vakoilijoiden tiedot.

Kylmä sota oli oikeasti alkanut jo ennen kuin toinen maailmansota oli päättynyt.

Lähteet: Bird & Sherwin: American Prometheus - the Triumph and Tragedy of J Robert Oppenheimer; Beevor: Toinen maailmansota; Hastings: Maailma tulessa; Roberts: Sodan myrskyissä; Knebel & Bailey: No High Ground; the Telegraph; Kuohuva vuosisata

 

Artikkeli on julkaistu aiemmin Ilta-Sanomien erikoislehdessä Toinen maailmansota, joka ilmestyi 6. elokuuta 2019.

Hiroshiman tuhon muistomerkki on rakennettu entiseen teollisuuden näyttelyhalliin, joka säilyi pystyssä räjähdyksessä.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?