Tämä tiedetään nyt Beirutin räjähdyksestä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tämä tiedetään nyt Beirutin räjähdyksestä

Suomen edustuston tilat tuhoutuivat ja yksi suomalainen loukkaantui.

5.8. 8:23

Ainakin 78 kuollut ja 4 000 loukkaantunut

Libanonin terveysministerin mukaan Beirutin räjähdyksissä on kuollut ainakin 78 ihmistä ja loukkaantunut arviolta 4 000 ihmistä, kertoo Reuters.

Suomen edustuston tilat tuhoutuivat täysin

Suomen ulkoministeriön viestinnän Tiina Tähtinen kertoi STT:lle myöhään tiistaina, että Suomen edustuston kansliatilat vaurioituivat räjähdyksessä täysin. Edustustossa ei ollut ketään sisällä onnettomuuden tapahtuessa.

Yksi suomalainen loukkaantunut lievästi

Ulkoministeriö kertoo yhden Libanonista tavoitetun suomalaisen loukkaantuneen lievästi. Ministeriö tavoitti Beirutin räjähdysten jälkeen yhteensä 18 Libanoniin matkustusilmoituksen tehnyttä suomalaista. Yksikään tavoitetuista ei ole kertonut tarvitsevansa apua. Tavoitetuista kahdeksan on maassa ja kymmenen ei.

Räjähdyksen aiheutti 2 750 tonnia ammoniumnitraattia

Beirutin satamassa räjähti noin 2 750 tonnia ammoniumnitraattia, sanoo Libanonin pääministeri Hassan Diab edustajansa mukaan.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan ammoniumnitraatti ei ole palava aine, mutta se kiihdyttää muiden aineiden palamista. Puhdas ammoniumnitraatti voi tietyissä olosuhteissa myös räjähtää, esimerkiksi kuumentuessaan.

Ammoniumnitraattia käytetään tavallisesti lannoitteena. Hajuton, kiteinen ammoniumnitraatti on ollut edellisten vuosikymmenten aikana useiden teollisuusräjähdysten taustalla. Esimerkiksi Taliban-järjestö on hyödyntänyt ainetta improvisoiduissa räjähteissään.

Räjähdys synnytti maanjäristysaaltoja

Räjähdyksien kerrotaan olleen niin voimakkaita, että ne synnyttivät maanjäristysaaltoja. CNN:n mukaan aallot vastasivat maanjäristystä, joka on voimakkuudeltaan 3,3.

Loukkaantuneita kuljetettiin hoitoon räjähdyspaikan läheisyydestä.­

Ilmassa myrkyllisiä kaasuja

Beirutissa kerrotaan räjähdyksen jälkeen ilmassa olevan myrkyllisiä kaasuja, kertoo uutiskanava CNN viitaten Yhdysvaltain Beirutin suurlähetystön varoitukseen. Suurlähetystö kehottaa alueella olevia pysymään sisätiloissa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan kasvomaskeja.

Räjähdys tuntui yli 200 kilometrin päässä

Räjähdyksen voima oli niin valtava, että sen ääni kuultiin ympäri maata. Räjähdys tuntui myös Kyproksella, johon on matkaa 240 kilometriä.

Suomen Lähi-idän instituutin tutkija Taavi Sundell oli räjähdyksen sattuessa perheensä kanssa kotonaan, joka sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä räjähdyspaikalta.

– Ensin kuului pienempi ääni. Ajattelimme, että lentokone lensi yli. Sitten pamahtikin kunnolla. Tuntui siltä, kun olisi räjähtänyt ihan vieressä. Sitten ikkunat pamahtivat sisään.

Räjähdyksen aiheuttamat tuhot ovat mittavat.­

Vastuussa oleville luvassa rangaistus

Libanonin pääministerin Hassan Diabin mukaan ei ole hyväksyttävää, että varastossa on ollut kuuden vuoden ajan 2 750 tonnia ammoniumnitraattia ilman, että sen varastoinnissa on otettu huomioon tarvittavia suojatoimia.

– Tästä katastrofista vastuussa olevat saavat rangaistuksen, Diab sanoi AFP:n mukaan.

Tulipalo Beirutin satama-alueella räjähdyksen jälkeen.­

Maat tarjoavat apuaan Libanonille

Monet maat ovatkin jo luvanneet apua Libanonille, mukaan lukien Ranska, Saksa ja Yhdysvallat.

Lisäksi Persianlahden maat tarjoavat apuaan. Qatar, Irak ja Kuwait suunnittelevat lääkinnällisen avun lähettämistä Libanoniin, CNN kertoo.

Israel auttaa sodasta riippumatta

Myös Israel tarjosi tiistaina humanitaarista apua naapurimaalleen. Israel on tarjonnut kansainvälisten välittäjien kautta lääkeapua, humanitaarista apua sekä välitöntä hätäapua. Israelin kädenojennus on huomionarvoinen ele, sillä maat ovat teknisesti sodassa keskenään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?