Trump: TikTokilla aikaa syyskuun puoleenväliin myydä USA:n toimintonsa yhdysvaltalaiselle yhtiölle - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trump: TikTokilla aikaa syyskuun puoleenväliin myydä USA:n toimintonsa yhdysvaltalaiselle yhtiölle

Tietokoneyhtiö Microsoft on ilmaissut halukkuutensa TikTokin ostamiseen.

3.8. 22:44

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kertonut toimittajille, että kiinalaisomisteisella TikTokilla on aikaa syyskuun 15. päivään asti myydä Yhdysvaltain-toimintonsa paikalliselle yhtiölle.

Jos kauppa ei toteudu, TikTokin liiketoiminta Trumpin mukaan lakkautetaan Yhdysvalloissa. Tietokoneyhtiö Microsoft on ilmaissut halukkuutensa TikTokin ostamiseen.

– Asetin päivän syyskuun 15. päivän seudulle, sen jälkeen (TikTokin) liiketoiminta lakkaa Yhdysvalloissa, ellei Microsoft tai joku muu pysty sitä ostamaan ja hieromaan sopimusta, Trump kommentoi toimittajille.

Lausunto näyttää vahvistavan Bloombergin aiemmin uutisoiman tiedon, että Trumpin hallinto olisi antanut 45 päivän määräajan neuvotteluille. Aiemmin Valkoinen talo oli uhannut TikTokia välittömällä kiellolla.

Neuvottelujen toisena osapuolena on TikTokin kiinalainen emoyhtiö ByteDance. Yhdysvaltain hallitus on kertonut uskovansa, että Kiinan tiedusteluviranomaiset käyttävät sovellusta vakoiluun.

– Et voi antaa Kiinan hallita itseäsi turvallisuussyistä, se on liian iso, liian hyökkäävä, Trump sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?