Kymmeniä poliiseja loukkaantui koronankieltäjien mielenosoituksessa Berliinissä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kymmeniä poliiseja loukkaantui koronankieltäjien mielenosoituksessa Berliinissä

Julkaistu: 2.8. 19:28

Sunnuntaina Berliinissä oli uusi, paljon pienempi mielenilmaus.

Ainakin 45 poliisia on loukkaantunut koronarajoitusten vastustajien mielenosoituksessa Berliinissä, kertoivat Saksan viranomaiset sunnuntaina. Neljä poliisia sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Lauantain mielenosoituksessa pidätettiin 133 ihmistä. Pidätyksien yleisimmät syyt olivat häiriköinti ja poliisien väkivaltainen vastustaminen. Berliiniin oli kokoontunut noin 20 000 protestoijaa. Suurin osa oli ilman maskeja eikä piitannut lainkaan turvaväleistä.

Mielenosoittajia hillitsemään oli komennettu liki 1 100 poliisia.

Berliinissä oli sunnuntaina uusi, huomattavasti pienempi mielenilmaus, johon osallistui muutama sata ihmistä. Uutistoimisto AFP:n paikan päällä olleen toimittajan mukaan valtaosalla protestoijista oli tällä kertaa kasvomaskit ja he pitivät kiinni turvaetäisyyksistä.

Terveysministeri Jens Spahn muistutti, että vaikka mielenosoitukset ovat sallittuja koronan aikanakin, säännöistä on pidettävä kiinni.

– Etäisyydet, hygieniasäännöt ja maskit suojaavat meitä kaikki, joten meidän on kohdeltava toisiamme kunnioittavasti, Spahn sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?