Mitä poliisi löysi hannoverilaisesta siirtola­puutarhasta? Tämä Madeleine McCannin murha­tutkinnasta tiedetään - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mitä poliisi löysi hannoverilaisesta siirtola­puutarhasta? Tämä Madeleine McCannin murha­tutkinnasta tiedetään

Julkaistu: 29.7. 23:06

Siirtolapuutarhasta löytyi keskiviikkona salainen kellari, minkä jälkeen tutkinnat alueella on keskeytetty.

Madeleine McCannin katoamistapauksen tutkinta eteni keskiviikkona harppauksella, kun Saksan poliisi löysi hannoverilaisesta siirtolapuutarhasta salaisen kellarin. Kellarin yllä sijainnut mökki oli purettu vuosia aiemmin.

Viiden mökin yhteisössä sijaitsevaa mökkiä ei ole Hannoversche Allgemeinen mukaan käytetty vuosiin, mutta vuosien 2005 ja 2008 välillä se kuului punahiuksiselle miehelle ja Madeleinen murhasta epäillyn saksalaisen Christian B.:n tuntomerkkejä vastaava mies vieraili tontilla usein kahden koiransa kanssa. Yksi naapureista tunnisti miehen valokuvasta. Miehen tiedetään asuneen vuodesta 2010 eteenpäin vain muutaman kilometrin päässä puutarhalta.

Poliisikoirat tutkivat tonttia. Ei ole tiedossa, mihin tutkintaan erikoistuneita siirtolapuutarhassa käytetyt koirat ovat.

Saksalaismedia raportoi, että viranomaiset möyhivät pihaa tiistaina ja keskiviikkona pienellä kaivurilla ja kuljettivat Bildin mukaan alueelta pois suuria, neliskulmaisia kiviä. Poliisikoirat ovat tutkineet myös pihaa. Drone-kuvaus kiellettiin puutarhassa tutkinnan ajaksi.

Poliisi lähti alueelta keskiviikkoiltana lapioineen ja päätti alueen tutkinnat.

Viranomaiset ovat kertoneet tutkimusten liittyvän Madeleine McCannin murhatutkimukseen, mutta julkisuuteen ei ole kerrottu, mitä pihalta etsitään. On mahdollista, että paikalta on etsitty ainakin tytön vaatteita, tekoasetta tai ruumista.

– Voin vahvistaa, että etsinnät ovat käynnissä liittyen tutkintaamme Madeleine McCannin tapauksessa, syyttäjä Julia Meyer vahvisti AFP:lle tiistaina.

Hän kertoi Hannoversche Allgemeinelle keskiviikkona, että lisätietoja tutkinnasta ei ole luvassa tänään eikä myöhemmin tällä viikolla.

– Emme halua riskeerata tutkinnan etenemistä, hän kommentoi.

Toimittajia siirtolapuutarhalla.

Kesäkuun alussa saksalaissyyttäjät kertoivat, että Christian B:n epäillään olevan Madeleinen katoamisen takana. Braunschweigin syyttäjä on kertonut, että on syytä uskoa tytön kuolleen, mutta julkisuuteen ei ole kerrottu, millä perusteilla Christian B:tä epäillään murhasta. Kolmivuotias brittityttö katosi perheen Portugalin-lomalla hotellihuoneesta toukokuussa 2007, eikä tyttöä ole löydetty valtavista etsinnöistä huolimatta.

Christian B. on asunut pitkiä aikoja Portugalin Algarvessa, ja hänen on todettu olleen Praia da Luzissa Madeleinen katoamisiltana. Poliisi on etsinyt avaintodistajaa, joka puhui Christian B:n kanssa puhelimessa juuri ennen Madeleinen katoamista. Espanjan median mukaan todistaja on tavoitettu ja kyseessä oli Christian B:n silloinen naisystävä ja asuntomurtorikoskumppani. Portugalissa Christian B. on syyllistynyt asuntomurtoihin ja eläkeläisnaisen törkeään raiskaukseen, josta hän paraikaa istuu Saksan Kielissä vankeustuomiota.

Poliisi tutki Hannoverissa pienellä siirtolapuutarha-alueella Madeleinen mahdollista murhaa.

Mediassa mies on yhdistetty myös moneen muuhun rikokseen, muun muassa irlantilaisnaisen raiskaukseen 2004, lapsipornon hallussapitoon ja useamman lapsen katoamiseen. Portugalin poliisi on avannut irlantilaisnaisen raiskaustapauksen tutkinnan uudestaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?