Britannian pääministeri Boris Johnson kannustaa kansaa pudottamaan painoa, taustalla oma sairastuminen koronaan: ”Olin liian lihava” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Britannian pääministeri Boris Johnson kannustaa kansaa pudottamaan painoa, taustalla oma sairastuminen koronaan: ”Olin liian lihava”

Julkaistu: 28.7. 2:00, Päivitetty 28.7. 3:48

Johnsonin kannustus ei ole saanut pelkästään positiivista vastaanottoa.

Ison-Britannian hallitus on laittanut ison vaihteen silmään taistelussaan kansan ylipainoa vastaan. Hallitus julkaisi maanantaina uudet vaatimukset, joilla yritetään suitsia roskaruuan kulutusta.

Samalla kun hallituksen uusi ohjelma julkistettiin, pääministeri Boris Johnson jakoi Twitter-tilillään videon, jossa hän tilittää omasta kamppailustaan ylipainon kanssa.

– Kun tokenin koronaviruksesta, olen päättäväisesti kohottanut kuntoani. En halua mitenkään levennellä saavutuksillani, sillä olen vasta alussa, mutta painoni on pudonnut yli kuusi kiloa.

Johnson kertoo videolla siitä, kuinka hän joutui koronan takia tehohoitoon. Hän sanoo olleensa tuolloin ”todella sairas”.

– Ja, tiedättehän. Olin liian lihava.

Johnson jatkaa kertomalla, että nyt hän aloittaa päivänsä lähtemällä koiran kanssa lenkille. Hän sanoo pystyvänsä juoksemaan koko ajan nopeammin ja nopeammin.

Johnson hehkuttaa käyvänsä lenkillä terveyssyistä, mutta myös siksi, että ”sen jälkeen olo on paljon parempi”.

– Sinulla on oikeasti paljon energisempi olo, jos saat pudotettua painoasi. Ja toinen juttu on tietenkin se, että jos saat pudotettua painoasi vähän, ja sitä kautta turvattua terveyttäsi, turvaat samalla myös julkista terveydenhuoltojärjestelmää (NHS).

Kaksi minuuttia pitkällä videolla pääministeri vielä antaa neuvoja siihen, miten helppoa liikuntaa on harrastaa ja miten helposti tietoa tänä päivänä löytää.

Maananantaina Britannian hallitus julkaisi sarjan määräyksiä, joilla ylipainoa vastaan yritetään maassa taistella. Hallitus vaatii muun muassa, että roskaruokamainokset kielletään televisiossa ennen kello 21, jotta lapset eivät altistuisi mainoksille. Myös esimerkiksi ”osta yksi, saat toisen ilmaiseksi” -tyyppiset ruokamainokset kielletään, samoin kuin karkkipatukoiden sijoittaminen kaupassa huomiota herättäville paikoille. Ravintoloita vaaditaan ilmoittamaan annosten kalorimäärät ruokalistoissa.

Lisäksi suunnitelmissa on rakentaa tuhansia kilometrejä uusia pyöräteitä.

Hallituksen asiakirjoissa vedetään yhteys ylipainon ja koronavirustaudin välille. Niissä todetaan, että ”viime kuukausien aikana olemme huomanneet, että ylipaino laittaa ihmiset riskiin kuolla koronavirukseen”. BBC:n mukaan hallinnon tilastoista selviää, että tehohoitoon joutuneista koronaviruspotilasta kahdeksan prosenttia on ollut sairaalloisen lihavia, kun koko väestöstä heitä on alle kolme prosenttia.

Hallitus toivoo, että kampanjalla rohkaistaisiin ylipainoisia ihmisiä pudottamaan painoaan 2,5 kiloa. Asiakirjoissa todetaan, että ”se voisi säästää NHS:ltä 105 miljoonaa puntaa seuraavien viiden vuoden aikana”.

Aikaisemmin pääministeri itse vastusti edellä kuvatun kaltaista ”holhoamista”, mutta hänen uskotaan muuttaneen mielensä jouduttuaan koronataudin takia tehohoitoon.

Muun muassa NBC News on tiivistänyt Johnsonin ja hallituksen sanoman kahteen lauseeseen: ”Haluatko voittaa covid-19:n? Siinä tapauksessa pudota painoa.” Monet brittilehdet ovat lukeneet Johnsonin sanomaa rivien välistä, vaikka Johnson yrittääkin videolla vakuuttaa olevansa hyvällä asialla. The Daily Mail otsikoi artikkelinsa: ”Boris Johnson käskee ylipainoiset ihmiset hyppäämään pyörän selkään ja pudottamaan painoa”.

Entertainment Dailyn kolumnisti kirjoitti, että Johnsonin video ja hallituksen linjaus ovat ”fat shamingia” parhaimmillaan. Fat shaming tarkoittaa lihavien häpäisyä heidän painonsa vuoksi.

Koomikko Jonathan Pie irvaili Twitterissä sillä, että hallitus vaikuttaa nyt kaatavan kaiken syyn ylipainoisten ihmisten niskoille, vaikka se itse epäonnistui viruksen torjumisessa.

– Kuukausia jatkuneen terveysasiantuntijoiden ja tutkijoiden konsultoinnin jälkeen hallitus ilmoittaa, että jos kuolet covid-19-tautiin, sillä ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan vaan se johtuu luultavasti siitä, että olet läski mulkku, Pie kirjoitti ironisesti.

Isossa-Britanniassa 63 prosenttia aikuisista on painoindeksin (BMI) mukaan ylipainoisia. BMI ei kuitenkaan ota huomioon sitä, onko paino lihasta vai rasvaa. Myös lasten liikalihavuus on jatkuvasti kasvava ongelma Britanniassa.

Britanniassa on tähän mennessä kuollut koronavirukseen enemmän ihmisiä kuin missään muussa Euroopan maassa. Britanniassa on todettu yli 300 000 koronatapausta ja yli 45 800 koronakuolemaa.

Lähteinä myös CNN ja Washington Post.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?