Sadat poliisit jahtaavat ”Saksan Ramboa” metsässä – taisteluvarustukseen pukeutunut koditon piilotellut jo vuorokauden aseiden ja jousipyssyn kanssa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Sadat poliisit jahtaavat ”Saksan Ramboa” metsässä – taisteluvarustukseen pukeutunut koditon piilotellut jo vuorokauden aseiden ja jousipyssyn kanssa

Julkaistu: 13.7. 21:40

Miestä on etsitty jo yli vuorokauden. Toistaiseksi häntä ei ole löydetty.

Sadat poliisit jahtaavat Saksassa koditonta miestä, joka on pukeutunut taisteluvarustukseen ja aseistautunut eri aseilla kuten jousipyssyllä, AFP uutisoi. Mukana etsinnöissä Oppenaun metsissä Lounais-Saksassa on ollut erikoisjoukkoja, helikoptereita ja poliisikoiria.

Mediassa miestä on verrattu Ramboon. Rambo-elokuvien päähahmo oli Vietnamin sodan veteraani, joka lähti Yhdysvalloissa poliisia pakoon.

Miestä ei suuretsinnöistä huolimatta ole löytynyt.

Paikallisia asukkaita on kehotettu pysymään kotonaan. Autoilijoita on varoitettu liftaajista. Saksan lennonjohto on myös kieltänyt lennot alueella.

Poliisin mukaan he saivat sunnuntaiaamuna ilmoituksen epäilyttävästä miehestä, joka notkui mökin lähellä metsässä. Neljä paikalle mennyttä poliisia on kertonut, että mies oli aluksi yhteistyöhaluinen. ”Yhtäkkiä ja täysin odottamatta” mies kuitenkin uhkasi poliiseja aseella.

Mies pakotti poliisit antamaan hänelle aseensa. Miehen oletetaan ottaneen poliisien aseet mukaansa ennen kuin pakeni paikalta.

Poliisin mukaan mies on noin 170 senttimetriä pitkä ja hoikka. Hänellä on silmälasit, parta ja hän on kalju.

Etsintöihin on osallistunut satoja poliiseja.

Miehen kerrotaan viettäneen aikaa metsässä ennenkin. Hänet oli nähty siellä viimeksi lauantaina, joten hänen oletetaan tuntevan maasto hyvin.

Bildin mukaan mies asui paikallisessa majatalossa kolme vuotta ennen kuin hänet häädettiin maksamattoman vuokran takia noin vuosi sitten.

Poliisi on julkaissut kuvan etsitystä miehestä. Lehtitietojen mukaan hän on 31-vuotias.

Poliisi on julkaissut kuvan etsitystä miehestä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?