Floridassa tehtiin synkkä ennätys: yli 15 000 uutta koronavirustartuntaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Floridassa tehtiin synkkä ennätys: yli 15 000 uutta koronavirustartuntaa

Floridassa rajoituksia on purettu, vaikka virusta ei ole saatu hallintaan.

Julkaistu: 12.7. 20:57

Uusien tartuntojen määrä on esimerkiksi suurempi kuin missään Euroopan maassa epidemian huipun aikaan.

Yhdysvaltojen Floridassa kerrottiin sunnuntaina yli 15 000 uudesta koronavirustartunnasta. Enemmän uusia tartuntoja todettiin ainoastaan koko Yhdysvalloissa, Brasiliassa ja Intiassa, Reuters uutisoi.

Osavaltiossa todettiin vuorokaudessa enemmän uusia tartuntoja kuin missään Euroopan maassa epidemian huipun aikaan. Floridan luku rikkoi myös New Yorkin synkän tartuntaennätyksen 12 847 uutta tartuntaa, joka tilastoitiin huhtikuussa New Yorkin ollessa Yhdysvaltojen koronaepidemian keskiössä.

Floridassa on tilastoitu yli 269 800 tartuntaa, New York Times kertoo. Osavaltiossa on kuollut virukseen liittyen yli 4 200 ihmistä.

Ihmisiä jonottamassa Disney World -puistoon Floridan Orlandossa.

Tartuntojen kasvu näkyy terveydenhuollon kuormittumisena. Miami-Daden piirikunnassa kuusi sairaalaa on jo saavuttanut kapasiteettinsa hoitaa koronapotilaita.

Vaikka uusia tartuntoja on todettu yhä enemmän, teemapuisto Disney World avasi porttinsa lauantaina. Vierailijoiden on käytettävä kasvomaskia.

Disney World avasi lauantaina ovensa.

Yhdysvaltojen johtavan tartuntatautiasiantuntijan Anthony Faucin mukaan Florida on kuitenkin alkanut avautua ennen kuin se voidaan tehdä turvallisesti.

Tartuntojen ollessa kasvussa kymmenissä osavaltioissa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nähtiin lauantaina ensimmäistä kertaa kasvomaski päällään julkisuudessa. Trump käytti maskia vieraillessaan kasvosuojaimia valmistavassa tehtaassa.

Presidentti ei ole kehottanut amerikkalaisia käyttämään kasvomaskeja, vaikka Yhdysvaltojen terveysviranomaiset niin suosittelevatkin. Presidentin mukaan hän käyttäisi kuitenkin maskia, jos olisi väkijoukossa eikä pystyisi pitämään turvavälejä muihin ihmisiin.

Trump käytti kasvomaskia lauantaina.

– Luulen, että kun on sairaalassa, erityisesti tilanteessa, jossa keskustellaan ihmisten kanssa, jotka ovat saattaneet vasta päästä leikkauspöydältä, maskia on hyvä pitää, Trump totesi medialle Valkoisella talolla ennen lähtöään sotilassairaalaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?