HS: Presidentti Niinistön johtamistyyli on koettu jopa pelottavana – ”Voinhan minä kuulostaa vähän kiihkeältä kun turhaannun” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

HS: Presidentti Niinistön johtamistyyli on koettu jopa pelottavana – ”Voinhan minä kuulostaa vähän kiihkeältä kun turhaannun”

Presidentti Sauli Niinistö toukokuussa.

Julkaistu: 12.7. 5:03, Päivitetty 12.7. 9:48

Presidentti Sauli Niinistö on vaativa johtaja, joka voi antaa kovaakin palautetta, jos asiat eivät mene niin kuin pitäisi, selviää Helsingin Sanomien presidentti Niinistöstä tekemästä laajasta henkilökuvasta.

Useamman juttuun haastatellun mukaan hän saattaa korottaa ääntään turhautuessaan ja osan mukaan hän voi jopa huutaa.

Artikkelissa Niinistö itse kiistää huutamisen.

– Saatan korottaa ääntäni, mutta en minä huuda. Ja voinhan minä kuulostaa vähän kiihkeältä kun turhaannun, mutta huutaminen on kaukana siitä. Kiihtyä voisi olla oikea termi, Niinistö sanoo Helsingin Sanomille.

Useammasta lähteestä kerrotaan HS:lle, että Niinistön johtamistyyli on koettu jopa pelottavana.

Presidentti itse sanoo, ettei koe olevansa pelottava.

– Päinvastoin. Mutta voi olla, kun olen ollut pitkään mukana ja kun minulla on tämä joidenkin moittima juristin logiikka. Se voi hyvinkin jostakin tuntua pisteliäisyytenä. Minä vaan perkaan asioita aika syvältä, koska joskus nyansseilla on merkitystä, Niinistö sanoo Helsingin Sanomille.

Presidentti Niinistö aikoo artikkelin mukaan jatkossakin ottaa kantaa myös asioihin, jotka eivät suoraan kuulu hänen toimivaltaansa. Niinistö sanoo HS:lle, että jos hänellä on käsitys jostakin vakavasta ilmiöstä, hän ilmaisee kantansa asiaan.

Niinistön mukaan ainoa presidentin valtaoikeuksiin liittyvä ongelma on Euroopan unioni ja erityisesti sen huippukokoukset.

Ongelma syntyy siitä, että Suomessa ulkopolitiikasta päättää presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa, mutta EU-politiikka kuuluu hallitukselle. EU:n huippukokouksissa Suomea edustaa pääministeri. Niinistö ei kuitenkaan ota kantaa siihen, pitäisikö valtaoikeuksia EU-kysymyksessä jotenkin muuttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?