Korkein oikeus: Trumpilla ei ole oikeutta salata verotietojaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Korkein oikeus: Trumpilla ei ole oikeutta salata verotietojaan

Julkaistu: 9.7. 17:31

Yhdysvaltain liittovaltion korkein oikeus päätti asiasta äänin 7–2.

Yhdysvaltain liittovaltion korkein oikeus on torstaina linjannut, ettei presidentti Donald Trumpilla ole oikeutta salata verotietojaan.

Trumpin avustajien panttaamia tietoja ovat halunneet saada käsiinsä niin kongressi kuin New Yorkin osavaltion tuomioistuin. Korkein oikeus antoi torstaina ratkaisunsa molemmissa tapauksissa.

Molemmissa tapauksissa oikeus otti kantaa siihen voiko presidentti salata verotietojaan. New Yorkin tapauksessa presidentin on luovutettava verotietonsa Manhattanin piirikunnan syyttäjälle, joka on nostanut syytteen presidenttiä vastaan. Syyttäjä epäilee presidentin maksaneen korvauksia kahdelle naiselle, jotta he eivät puhuisi suhteestaan Trumpiin.

Kongressin osalta korkein oikeus määräsi, että presidentti ei lähtökohtaisesti voi salata verotietojaan kongressilta, mutta tässä kyseisessä tapauksessa asia kuuluu alempien oikeusasteiden päätettäväksi.

Korkein oikeus äänesti asiasta. Molemmissa tapauksissa äänet jakautuivat 7–2 tietojen luovuttamisen puolesta. Molemmat Trumpin nimittämät korkeimman oikeuden tuomarit, Brett Kavanaugh ja Neil Gorsuch, äänestivät enemmistön mukana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?