CNN: Yhdysvallat ja Brasilia purkivat rajoituksia ennen kuin tartunta­määrät lähtivät laskuun – kaavio näyttää synkän loppu­tuloksen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

CNN: Yhdysvallat ja Brasilia purkivat rajoituksia ennen kuin tartunta­määrät lähtivät laskuun – kaavio näyttää synkän loppu­tuloksen

Näin viime viikonloppua vietettiin Arizonan Salt Riverillä, vaikka tartunnat osavaltiossa ovat lisääntyneet.

Julkaistu: 3.7. 17:57

Yhdysvalloissa ja Brasiliassa koronavirustartunnat ovat yhä kasvussa, kun taas Euroopassa epidemiaa on saatu hillittyä.

Euroopan unioni julkaisi aiemmin tällä viikolla listan 15 maasta, joiden kansalaiset saavat matkustaa unionin alueelle. Listalta puuttuivat rajoitustoimiin ryhtyneistä maista muun muassa Yhdysvallat, Brasilia ja Intia – ja CNN:n selvitys paljastaa miksi.

CNN:n mukaan rajoitustoimiin ryhdyttiin kyseisissä maissa joko liian aikaisin tai ne nostettiin liian aikaisin.

Esimerkiksi Intiassa julistettiin koko maan laajuinen ”lockdown,” jolloin ihmisten liikkumista rajoitettiin ankarasti. Rajoitustoimiin ryhdyttiin kuitenkin epidemian aikaisessa vaiheessa ja sittemmin virus on lähtenyt leviämään vauhdilla.

Intiassa on todettu Johns Hopkinsin yliopiston tilastojen mukaan yli 625 000 tartuntaa ja yli 18 000 virukseen liittyvää kuolemaa.

Yhdysvalloissa ryhdyttiin tiukkoihin rajoitustoimiin, mutta purettiin, vaikka tartuntakäyrää ei vielä pysyvästi ollut saatu taitettua. Nyt tartuntakäyrä on lähtenyt jälleen jyrkkään nousuun.

Torstaina Yhdysvalloissa todettiin tilastosivusto Worldometerin mukaan yli 57  000 uutta koronatartuntaa. Luku on suurempi kuin millään muulla pandemian aikana.

Yhteensä Yhdysvalloissa on todettu Johns Hopkinsin yliopiston tilastojen mukaan yli 2,7 miljoonaa koronatartuntaa ja yli 128 000 virukseen liittyvää kuolemaa.

Myös Brasiliassa ryhdyttiin epidemian alkuvaiheessa paikallisiin rajoituksiin. Tartuntakäyrä on kuitenkin koko ajan ollut nousujohteinen.

Brasiliassa on todettu toiseksi eniten tartuntoja Yhdysvaltojen jälkeen: yli 1,4 miljoonaa. Lisäksi maassa on tilastoitu yli 61 000 virukseen liittyvää kuolemaa.

EU linjasi, että niin sanottujen ”turvallisten maiden” listalle pääsee, jos maan uudet tartunnat ovat linjassa EU:ssa laskettujen lukujen kanssa. Käytännössä maassa ei saa todeta yli 16 tartuntaa 100 000 ihmistä kohden, BBC kertoo.

Lisäksi tartuntojen määrän on oltava laskussa ja maassa on ”riittävällä tasolla” oltava sosiaalista etäisyyttä tukevia toimia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?