Pariskunta kuoli koronaan käsi kädessä – ”Hän tiesi, että Betty oli siinä” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Pariskunta kuoli koronaan käsi kädessä – ”Hän tiesi, että Betty oli siinä”

CNN:n mukaan texasilaiset Tarpleyt nukkuivat pois vajaan tunnin sisällä toisistaan.

Betty ja Curtis Tarpley viettivät yhdessä suuren osan elämästään.­

2.7.2020 1:19

53 vuoden ajan naimisissa ollut texasilainen pariskunta kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin käsi kädessä 18. kesäkuuta.

Betty ja Curtis Tarpleyn poika Tim kertoo CNN:lle, että hänen vanhempansa nukkuivat pois tunnin sisällä toisistaan ja viimeisinä hetkinään he pitivät toisiaan kädestä.

Betty Tarpley, 80, oli joutunut sairaalahoitoon 9. kesäkuuta ja Curtis Tarpley, 79, pari päivää myöhemmin.

Pian kävi ilmi, että Bettyllä ei ollut enää paljon aikaa, ja hän ilmoitti lapsilleen ”olevansa valmis lähtemään”. Lapset pääsivät tapaamaan äitinsä kaksi kertaa ennen tämän kuolemaa.

Kun Curtis sai tiedon vaimonsa kunnosta, hänenkin tilansa heikkeni. Hän oli vaimonsa tavoin väsynyt ja kärsi kivuista.

– Minusta tuntuu, että hän taisteli, koska hänen oletettiin taistelevan. Heti saatuaan tietää, ettei Betty selviäisi, hän oli sinut asian kanssa, Tim Tarpley kertaa.

Kaikki tapahtui niin nopeasti, etteivät lapset ehtineet enää nähdä isäänsä.

CNN:n mukaan Curtisia teho-osastolla hoitaneesta Blake Thronesta tuntui, että oireita lievittävää lääkitystä saaneen pariskunnan pitäisi saada viettää elämänsä viime hetket yhdessä.

Betty siirrettiinkin teho-osastolle Curtisin viereen, mutta tämän kunto oli jo heikko.

– Hänen silmänsä avautuivat ja kulmakarvat kohosivat. Hän tiesi, mitä me sanoimme. Hän tiesi, että Betty oli siinä, kertoo Throne.

Throne sanoo asettaneensa Bettyn käden Curtisin käsivarrelle.

– Uskon aidosti heidän olleen niin toimintakyvyttömiä, että he pystyivät vain puhumaan sielujensa avulla tai jollakin erityisellä sanattomalla kielellä. He tietysti tunsivat toisensa tarpeeksi hyvin pystyäkseen kommunikoimaan ilman sanoja.

Betty kuoli noin 20 minuutin jälkeen ja Curtis 45 minuuttia myöhemmin. Tim Tarpley sanoo olevansa kiitollinen sairaalan henkilökunnan empatiasta ja ystävällisyydestä.

– Se on asia, joka tekee heistä parhaita.

Siitä ei ole tietoa, miten Tarpleyt olivat koronatartunnan saaneet. He olivat viettäneet maaliskuusta lähtien suurimman osan ajasta eristyksissä.

Pojan mukaan yhdessä vietetty aika teki pariskunnan suhteesta entistäkin vahvemman.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?