Ainakin 19 ihmistä on kuollut Teheranissa sattuneessa räjähdyksessä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ainakin 19 ihmistä on kuollut Teheranissa sattuneessa räjähdyksessä

Julkaistu: 1.7. 6:52

Iranin pääkaupungissa Teheranissa ainakin 19 ihmistä kuoli tiistai-iltana räjähdyksessä, kertoo Iranin puolivirallinen uutistoimisto Isna.

Viranomaisten mukaan räjähdys tapahtui paikallisen klinikan kellarissa, jossa kaasukanistereita oli syttynyt tuleen.

Paikalliset viranomaiset kertoivat tiedotteessa, että kuusi ihmistä loukkaantui onnettomuudessa. Sairaalan päivystys vahvisti 13 ihmisen kuolleen. Palokunnan edustaja kertoi pelastajien löytäneen sammutustöiden jälkeen vielä kuusi ruumista. Paikallisen televisiokanavan mukaan kuolleista 15 on naisia.

Palokunnan edustaja kertoi, että osa uhreista oli ylemmissä kerroksissa toimenpidehuoneissa. Edustajan mukaan he kuolivat savun ja kuumuuden takia.

Valtion televisiokanava kertoi, että räjähdys vahingoitti lähistöllä olevia rakennuksia ja paikan päältä nousi mustaa, sakeaa savua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?