Lauri Jakkila nousi sankariksi Pohjois-Koreassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lauri Jakkila oli vuosia alkoholisti joka keräsi ruokansa roskalaatikosta – näin hänestä tuli Pohjois-Korean sankari

Ratkaiseva käänne tapahtui, kun kesken kiekonheittoharjoituksen tuli ”Jumalalta ilmoitus”, että nälästä kärsivää Pohjois-Korean kansaa on autettava.

Julkaistu: 27.6. 16:08

Pohjois-Korean pääkaupungin Pjongjangin kansainvälinen lentokenttä Sunan on tyhjä, kun maan lentoyhtiön Air Koryonin neuvostovalmisteinen kone Beijingistä laskeutuu kentälle keväällä 1998 mukanaan viisi suomalaista.

Lentokentällä on kaksi kiitorataa ja kansainvälisyys lähinnä teoriaa. Kenttää käyttää ainoastaan maan oma lentoyhtiö Air Koryon.

Jännityksellä odotan, pääsenkö maahan, koska Pekingissä Pohjois-Korean suurlähetystössä viisumihakemukseen ammatikseni on merkitty opettaja. Toimittajakollegani, Ylen Pekka Niiranen esiintyy pappina. Niiranen on opiskellut teologiaa aina tohtoritasolle saakka.

Ylen kuvaaja Jorma Piironen ei tarvitse ”valeammattia”.

Hän ja Niiranen kokoavat viisumianomuksen mukaan materiaalia henkilödokumenttiin Lauri Jakkilasta, joka on vaimonsa Minnan kanssa odotettu kunniavieras Kimin valtakunnassa.

Pohjois-Koreaan toimittajalla ei ole pääsyä kuin erityiskutsulla.

Avustusmatkalla vuonna 1998 Pohjois-Korean tulevaa viljasatoa arvioivat kansanedustajat Pauli Saapunki, Toimi Kankaanniemi ja Pekka Leppänen Lauri Jakkilan kanssa (salkku kädessä).

Kansanedustajakolmikko Kankaanniemi, Saapunki ja Leppänen tutustumassa Jakkilan johdolla Pohjois-Korean parlamenttiin.

Huoleni on turha. Jakkilaa ja hänen seuruettaan kohdellaan valtiovieraina, ilman tiukkoja maahanpääsytarkastuksia.

Meidät ohjataan suoraan valtiovieraille varattuun huoneistoon, jossa odottaa Pohjois-Korean parlamentin varapuheenjohtaja Kim Jong Suk. Viralliset tervehdykset ja poseeraus tiedotusvälineille tapahtuvat valtiovieraiden tyyliin.

Paikalla on televisioryhmiä ja kuvaajien salamavalot välähtävät tiheään.

Televisiouutiset nostaa myöhemmin illalla Lauri Jakkilan ja hänen seurueensa vierailun pääuutisaiheiden joukkoon.

Lentoasemalta siirrymme autoletkassa Pohjois-Korean perustajan Kim il Sungin yli 20 metriä korkealle pronssipatsaalle. Jostakin käteemme ilmestyy kukkaseppeleitä, jotka laskemme muistomerkille tiedotusvälineiden seuratessa sivussa. Suurimman kukkaseppeleen muistomerkille laskee Pohjois-Korean hyväntekijäksi kiitelty Lauri Jakkila, jota kohdellaan alusta lähtien kuin valtion päämiestä.

Jakkilan mustan Mersun vanavedessä minua kuljettaa oma edustusauto oppaan kanssa, Niiranen ja Piironen ohjataan seurueen kolmanteen autoon.

Nipistelen itseäni: onko tämä totta?

Lauri Jakkila syntyi kirjailija Kalle Päätalon synnyinmailla Taivalkoskella 28. huhtikuuta 1944. Päätalo ja Jakkila olivat ystäviä.

Jakkila oli innokas urheilija, joka harrasti nuorempana lajeja laidasta laitaan. Talvella mäkihyppy ja kesällä yleisurheilu kiinnostivat enemmän kuin koulunkäynti. Perheet olivat suuria ja urheilukenttä sekä hyppyrimäet vilisivät innokkaita lapsia.

Taivalkosken hyppyreissä Jakkilaa viisi vuotta nuorempi, Lahden mäen 1978 maailmanmestari Tapio Räisänen oli Jakkilan nuoruusvuosien tärkein idoli ja kannustaja.

Jakkilan kiinnostus yleisurheiluun heräsi uudelleen vasta ikämiehenä 1990-luvulla sen jälkeen, kun alkoholi oli selätetty.

Aamuvirkku Lauri Jakkila (1944–2003) istui aamiaispöydässä myös Pjongjangissa yleensä ensimmäisenä.

Jakkilan tapasi varmuudella aamupäivisin Eläintarhan kentällä heittämässä kiekkoa. Siellä hän oli silloinkin, kun sai kesken harjoituksen vahvistuksen viestiin lähteä avustamaan nälänhädästä kärsivää Pohjois-Koreaa, mutta siitä myöhemmin.

Kansakoulun jälkeen Jakkila työskenteli kirvesmiehenä. 1970-luvun laman kurittaessa Lappia hän muutti Ruotsiin, opiskellen siellä hitsariksi. Juurettomuuden lääkkeenä alkoholi maistui. Liiaksikin, niin että työpaikka meni alta.

Mies palasi alkoholistina Helsinkiin, jossa juotavaksi kelpasi kaikki mahdollinen; pakkasnesteestä kolina-partaveteen. Ihme ylipäätään, että hän selvisi juomaputkesta hengissä.

Jakkilan pelasti tenu-ukkojen remmistä 1989 uskoontulo. Hän päätti herätyskokouksessa 45-vuotiaana laittaa elämänsä kerralla uusiksi.

Ensimmäisenä tehtävänään Jakkila alkoi uskoon tulon ja raitistumisen jälkeen auttaa muita.

Jakkila perusti kristillisen yhdistyksen Ristiretki Via Dolorosa, jonka työkenttä keskittyi aluksi juoppojen ja narkkareiden avustamiseen.

Hän järjesti Helsingin keskustassa teeiltoja, joissa tarjottiin kahvia, pullaa ja limsaa Jeesus-viestien lomaan. Via Dolorosa ei kuulunut virallisesti mihinkään kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen, vaikka se leimattiin joskus helluntailaisuudeksi.

Jakkila osoittautui liikkeen perustamisesta lähtien energiseksi organisaattoriksi. Hän kokosi yhdistyksen toiminnanjohtajana ja perustamansa yhdistyksen lehden päätoimittajana varoja toimintaan yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä.

– Hän oli uskomattoman rohkea ja toimelias. Sellaista ovea ei ollut, mitä Lauri ei olisi uskaltanut avata. Hän kävi tapaamassa suurten firmojen korkeinta johtoa, kun keräsi varoja toimintaan, kertoo Jakkilan kanssa työskennellyt vapaaehtoinen.

Jakkilan Via Dolorosa toimitti 1990-luvun alussa useita avustuskuormia vaatteita ja ruokaa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen hädästä kärsivään Karjalaan.

Virossa tärkein avustuskohde oli Tarton kirurginen lastensairaala, jonne Jakkila toimitti Suomessa keräysvaroin hankittuja lääkkeitä ja hoitolaitteita. Lastensairaalan ylilääkäri professori Udo Reino, joka työskenteli aikoinaan presidentti Leonid Brezhnevin henkilääkärinä, kiitteli julkisuudessa Jakkilan panosta virolaislasten hoidossa.

Pohjois-Koreassa maaseudun tiet ammottivat lähes tyhjinä.

Pohjois-Korean kansa kärsi nälkää, samaan aikaan suomalaisvieraat nauttivat pöytien runsaista antimista.

Via Dolorosan aktiivisuus pääkaupunkiseudulla veti uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Teeilloissa istumapaikat loppuivat usein kesken, väkeä pakkautui paikalle 120–140 iltaa kohti.

Jakkilan toimeliaisuus sai syksyllä 1997 uuden suunnan. Kesken kiekonheittoharjoituksen tuli ”Jumalalta ilmoitus”, kuinka nälästä kärsivää Pohjois-Korean kansaa on autettava.

– Lauri tuli suoraan Eläintarhan kentältä eduskuntaan ja kertoi minulle saamastaan ilmoituksesta. Kyseli hämillään, mikä se Pohjois-Korea oikein on ja mitä se tarkoittaa. Yhdessä katsoimme kartalta, missä Pohjois-Korea sijaitsee, muistelee kansanedustaja Toimi Kankaanniemi.

Kankaanniemi oli ennestään tuttu. Hän oli eduskunnassa Jakkilan kansanedustajille järjestämien hengellisten tilaisuuksien yhteyshenkilö.

Helsingin Sanomat uutisoi 18. syyskuuta 1997, kuinka Via Dolorosa -yhdistys ryhtyy keräämään apua Pohjois-Koreaan. Jakkila oli jo neuvotellut Helsingissä sijainneen Pohjois-Korean suurlähetystön kanssa ja sopinut ruoka-avusta.

Miten Jakkila esitti asiansa, kun hän ei puhunut eikä osannut muuta kuin suomea?

Kulosaaressa Pohjois-Korean suurlähetystössä työskenteli useita suomea taitavia diplomaatteja, joista lähetystösihteeri Ri oli Jakkilan läheisin kumppani. Rin suhteet ulottuivat Pohjois-Korean ylimpään johtoon.

Jakkila ryhtyi ripeästi toimeen avustuserän kokoamiseksi. Hän sai lahjoituksena Huolintakeskukselta 150 tonnia ruokatarvikkeita, lähinnä nuudeleita ja kuivattuja banaaneja. Ruokatarvikkeet olivat olleet matkalla Venäjällä, mutta kuorma oli jäänyt Vaalimaan rajaterminaaliin maksuepäselvyyksien seurauksena.

Ruoka-apua Pohjois-Koreaan! Lauri Jakkila ikuisti suomalaisvieraat ja isännät sponsoriposeeraukseen.

Lokakuun lopulla uutisoitiin Suomessa 11 junavaunun avustuserän lähteneen kuukauden pituiselle matkalle Pohjois-Koreaan. Jakkila oli kerännyt kuljetuskustannuksiin vaaditut 350 000 markkaa yksityisiltä ja yrityksiltä.

Lähetystösihteeri Rin vetoomus julkaistiin Helsingin Sanomissa 3. marraskuuta 1997. Paradoksaalisesti maailman ateistisin valtio liputti Jakkilan myötä kristittyjä apuun.

Rin vetoomuksessa Pohjois-Korean johto oli pyytänyt Ristiretki Via Dolorosan toiminnanjohtajaa Lauri Jakkilaa välittämään avunpyynnön maailman kaikille kristityille tulla auttamaan Pohjois-Koreaa.

Jakkila kokosi eduskunnasta ryhmän, joka matkusti Pohjois-Koreaan valvomaan avustuserän saapumista.

Ryhmään kuuluivat Toimi Kankaanniemi (tuolloin kristilliset, nyt perussuomalaiset), keskustan Pauli Saapunki ja Pekka Leppänen vasemmistoliitosta.

– Olimme muistaakseni vajaan viikon Pohjois-Koreassa. Viimeisenä iltana, myöhään lauantai-iltana ennen paluulentoamme ruokatarvikkeita kuljettanut juna saapui Pjongjangiin. Olimme jo kiertäneet maata ja katsoneet paikkoja, joihin ruokaa toimitettaisiin, Kankaanniemi kertoo.

Huhtikuussa 1998 meille esiteltiin todennäköisesti samat sairaalat, lastentarhat ja koulut kuin kansanedustajien ryhmälle.

– Otimme kuormasta muutaman laatikon nuudeleita ja veimme ne lastenkotiin, Kankaannimi jatkaa.

Kankaanniemi koki kauhun hetkiä ennen saapumistaan Pjongjangiin. Hän halusi lahjoittaa koreankielisen Raamatun parlamentin puheenjohtajalle. Hieman ennen Raamatun luovuttamista Kankaanniemi tarkisti jostakin syystä etusivuja. Paljastui, että Raamattu oli painettu Soulissa.

– Repäisin siististi sivun pois. Kukaan ei huomannut, mitä tein, Kankaanniemi paljastaa.

Jakkila toimitti myöhemmin syksyllä toisen junallisen ruoka-apua Pohjois-Koreaan. Kokonaismääräksi kertyi 233 tonnia.

Diplomaattinen sukkulointi ei päättynyt Pohjois-Koreaan. Jakkila oli järjestänyt heinäkuussa 1999 matkan Irakiin, mutta hän ei päässyt enää itse mukaan. Vakava sairaus vei voimat.

Jakkila oli lämmitellyt suhteita myös Libyaan.

Oman pariviikkoisen Pohjois-Korean vierailuni yhdeksi mieleenpainuvaksi muistoksi Lauri Jakkilan mukana nousi vierailu Taekamin osuustilalle Pjongjangin ulkopuolella. Kuinka ollakaan, Pohjois-Korean television toimittaja halusi haastatella myös minua. Reportteri kyseli, mitä ajattelin Kim Il Sungin syntymäpäivästä, jota oli juhlittu edellispäivänä. Mita olin nähnyt ja kokenut Pohjois-Koreassa?

 Professori kuulostaa komeammalta ja sinähän opetat Helsingin yliopistossa

Seurueemme johtaja ilmoitti reportterille ammatikseni Helsingin yliopiston professori.

– Miksi ihmeessä, kysyin hämmästyneenä.

– Professori kuulostaa komeammalta ja sinähän opetat Helsingin yliopistossa, kulttuuriministeriön sihteeri perusteli.

Itsetuntoni pomppasi sen verran tappiin, etten korjannut virhettä.

– Olen yhtä paljon professori kuin Lauri Jakkila on Suomen presidentti, vastasin sanatarkasti.

Toimeliaan Lauri Jakkilan elämäntyö jäi kesken. Hän sai aivoverenvuodon kesällä 1999, juuri ennen Irakin matkaa. Sitä seurasi aivoinfarkti ja myöhemmin Jakkilalla todettin myös syöpä.

Hän eli loppuajat neliraajahalvaantuneena ja menehtyi sairastelukierteen jälkeen 59-vuotiaana, 1. elokuuta 2003.

Jakkila oli noussut kuutisen vuotta aikaisemmin tuntemattomuudesta kansainväliseen julkisuuteen. Hän hävisi sairastuttuaan yhtä nopeasti parrasvaloista.

Jakkilan sairastumisen ja kuoleman jälkeen Via Dolorosan toiminta hiipui vähitellen.

– Lauri oli loppuun saakka lempeä ja hyväntuulinen. Hänestä tuli sairauksien myötä entistä lempeämpi. Vaikka sairaus oli vakava ja hän oli liikuntakyvytön, hymy säilyi kasvoilla ja usko Jumalaa loppuun saakka, muistelee vaimo Minna Jakkila.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?