Mika Aaltolan kolumni: Epävarmuus tuo esiin kiihkoilun - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mika Aaltolan kolumni: Epävarmuus tuo esiin kiihkoilun

Julkaistu: 27.6. 8:00

Antiikin kreikkalaisille poliittinen terveys, enkratia, oli valtion keskeinen voimavara. Hyveellinen yhteisö kykeni itsehillintään ja tyyneyteen. Liikaa kiihtymistä piti osata välttää ja kansankiihotusta hallita tolkulla. Enkratia on myös terveen demokratian merkki.

Nyt vaarana on kansalaisten poliittisen ystävyyden, itsehillinnän käytäntöjen ja ankkuroivien instituutioiden haurastuminen.

Demokratiat ovat jakautumassa monenkirjaviin identiteettijoukkioihin. Näiden äärinationalististen, ultraliberaalien, ääriuskonnollisten, kommunististen ja erilaisten kiihkoryhmien yhdistävä piirre on syvä kokemus oman ryhmän turvattomasta asemasta ja pelko lopullisesta oikeuksien menettämisestä.

Näissä ääriryhmissä vallankumous nähdään väistämättömänä ja siihen varaudutaan. Järjestäytyneen yhteiskunnan romahtamista ei pelätä, vaan uskotaan, että romahdusta voi seurata parempi tilanne.

Kun selailee puhdasuskoisten ryhmien keskusteluja esimerkiksi koronapandemiasta, asia on selvä. Mielettömissä puheenparsissa epidemian syinä vilisevät niin 5G, maskien käyttö, Bill Gates, pedofiilit, Clinton, syvävaltio, YK, suuryritykset kuin myös muut ”paholaiset”. Salaliittoteoreetikoiden mielissä tämä kielii asioiden olevan pahasti vialla ja suuren puhdistuksen olevan tarpeellinen.

Joukkioiden ydinryhmät ovat vielä pieniä, mutta digitalisoituneessa poliittisessa keskustelussa heillä on laajat verkostot ja kiihkeää seuraamista.

Aktiivisella ydinryhmällä on tukea, ja väkivaltafantasiat yhdistävät. Tietyiltä osin ilmiö on rinnastettavissa Isisin kaltaiseen terroristiseen kiihkoon. Ryhmää yhdistää ajattelu, että meitä vainotaan ja jonain päivänä koittaa lunastus, johon osallistuminen voi tuottaa oikeamielisen yhteisön – oli kyseessä sitten valkoinen valtio tai kalifaatin uudelleen perustaminen.

 Kansalaisystävyys on se liima-aines, jonka varassa avointa yhteiskuntaa voidaan turvata.

Esi-ideologinen väkivalta-ajattelu on tuttua myös Suomesta. Jokelan iskijä kirjoitti manifestissaan: ”Kun älykkäät ihmiset ovat vihdoinkin vapaita ja hallitsevat yhteiskuntia idiokraattisen enemmistön sijasta… Sinä suurena vapautuksen päivänä, tiedätte, mitä minä haluan.”

Norjalainen terroristi Anders Breivik kopioi Jokelan toveriaan oman iskunsa yhteydessä. Netistä löytyy sivustoja, joilla heidät nähdään tulevan lunastuksen esitaistelijoina, sankareina.

Epävarmuus maailmalla ja meillä on kasvamassa. Demokraattisessa lännessä kaduille ovat ilmaantuneet esimerkiksi amerikkalaisen äärioikeistolaisen boogaloo boisien kaltaisia ryhmiä, joille väkivallan lietsominen on päämäärä. Heille Yhdysvaltojen marraskuun vaalit ovat h-hetki. He eivät ole niinkään Trumpin vaan väkivaltaisen ratkaisun innoittamia.

Kreikkalainen ajattelija Aristoteles mainitsi hyvän elämän kaavassaan, että arjen ja politiikan rutiinien toistuvuus eilen ja tänään tekee arjen jatkumisesta huomenna hyvin todennäköistä. Sotien, pandemioiden ja ilmastomuutoksen aikakaudella luottamus huomiseen on vaarantunut, ja tätä tulevaisuuden haurautta on suhteellisen helppo valjastaa kiihkoiluun.

Holtittomaan poliittiseen väkivaltaan varautuminen esimerkiksi terrorismilainsäädäntöä muuttamalla ja tiedustelulainsäädäntöä kehittämällä voidaan osoittaa demokratian toimivuutta, tukea hyväksi koetun arjen jatkuvuutta.

Parantava poliittinen puhe on kuitenkin keskeistä. Kansalaisystävyys on se liima-aines, jonka varassa avointa yhteiskuntaa voidaan turvata, demokratiaa puolustaa ja haasteita voittaa.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?