Ruotsissa koronaan liittyviä kuolemia nyt yli 5 100, rekisteröityjä tartuntoja lähes 59 000 - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ruotsissa koronaan liittyviä kuolemia nyt yli 5 100, rekisteröityjä tartuntoja lähes 59 000

Julkaistu: 22.6. 21:54

Ulkoministeri Lindeä on arvosteltu hänen saksalaiselle Deutsche Wellelle antamastaan koronahaastattelusta.

Ruotsissa on tähän mennessä ollut koronaan liittyviä kuolemia 5 122, kertoivat terveysviranomaiset. Uusia kuolemia raportoitiin maanantain aikana 69.

Koronavirustartuntoja on rekisteröity Ruotsissa tähän mennessä yli 58 900. Torstaista tartuntojen määrä on kasvanut liki 2 900:lla.

Tehohoidossa on tai on ollut 2 354 ihmistä.

Ruotsin ulkoministeri Ann Linde antoi viime viikolla saksalaiselle Deutsche Wellelle haastattelun, jossa hän puolusti Ruotsin koronastrategiaa. Haastattelussa toimittaja oli muun muassa kysynyt, eikö tunnu häpeälliseltä, että niin monet vanhat ihmiset olivat kuolleet Ruotsissa. Linde oli vastannut, että tuntui siltä kuin toimittajan mukaan olisi "jonkinlainen maailmanmestaruuskilpailu" maiden välillä siitä, missä on vähiten tartuntoja.

Maltillisen kokoomuksen puheenjohtajan Ulf Kristerssonin mukaan Linde on vahingoittanut Ruotsin mainetta "ylimielisillä ja omahyväisillä vastauksilla muiden esittämiin kohtuullisiin kysymyksiin, jotka koskevat Ruotsin korkeita kuolinlukuja".

Linde ei kadu kritiikkiä herättänyttä esiintymistään haastattelussa. Hän kuitenkin sanoo, että olisi voinut käyttää joissakin kohdissa toisenlaisia ilmaisuja. Linden mukaan haastattelu ei vahingoittanut Ruotsin mainetta.

WHO varoittaa pandemian kiihtyvän

Koronaviruspandemia kiihtyy edelleen, ja sen vaikutukset ovat tuntuvia vielä vuosikymmenten ajan, Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kertoi verkkokonferenssissa maanantaina.

Tedros kertoi Dubain viranomaisten järjestämässä virtuaalisessa terveysfoorumissa, ettei virus ole merkittävin uhka maailmalle. Sen sijaan hänen mielestään merkittävin uhka on solidaarisuuden ja kansainvälisen johtajuuden puute.

– Emme voi voittaa tätä pandemiaa jakautuneella maailmalla, hän sanoi.

– Pandemian politisointi on kärjistänyt sitä. Kukaan meistä ei ole turvassa ennen kuin kaikki meistä ovat turvassa.

WHO varoitti viime viikolla koronapandemian uudesta vaarallisesta vaiheesta, kun ihmiset alkavat väsyä rajoituksiin siitä huolimatta, että tauti leviää edelleen nopeaa tahtia.

Koronavirukseen liittyviä kuolemia on kirjattu ympäri maailman yhteensä noin 470 000. Tartuntoja maailmassa on varmistettu yli yhdeksän miljoonaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?