Palme-tutkijat tunnustivat karun totuuden: Ei uusia todisteita

Tutkijat eivät kyenneet yhdistämään mitään tiettyä asetta murhapaikkaan eikä mitään tiettyä asetta epäiltyyn tekijään.

10.6.2020 13:01

Ei uusia teknisiä todisteita, ei uusia keskeisiä todistajanlausuntoja.

Siinä karu totuus, jonka eteen Ruotsin syyttäjävirasto ja poliisi joutuivat pääministeri Olof Palmen murhatutkinnassa. Tämä tunnustettiin avoimesti keskiviikon tiedotustilaisuudessa.

Uusien todisteiden puuttuminen ei kuitenkaan estänyt syyttäjä Krister Peterssonia ilmoittamasta keskiviikkona, että hän aikoo sulkea Palme-tutkinnan. Peterssonin mukaan kaikki viittaa siihen, että syyllinen oli Stig Engström, eli niin sanottu Skandiamannen, joka on jo kuollut.

Stig Engströmiä epäillään Olof Palmen murhasta.

Johtopäätökseen on tultu aiemmin murhapaikalta kerättyjen todisteiden ja varsinkin silminnäkijälausuntojen perusteella. Kaikki muut murhateoriat on myös syyttäjän mukaan onnistuttu sulkemaan pois.

Teknisiä todisteita ovat käytännössä vain luodit, jotka ovat vaurioituneet niin, että niitä ei voi yhdistää mihinkään aseeseen.

– Voimme todeta, että tekniset todisteet eivät auta meitä. Ne ovat mitä ovat, ja meidän on tehtävä johtopäätökset olemassaolevasta materiaalista, Petersson totesi.

– Olimme toivoneet, että saisimme rikostekniseltä tutkinnalta selviä tietoja, mutta tutkinta on todennut, että ei ole mahdollista yhdistää tiettyä asetta paikkaan.

Sama koskee epäiltyä.

– Meillä ei ole selkeitä tietoja, jotka asettaisivat aseen Stig Engströmin käteen, syyttäjä Petersson selitti.

Ja sama koskee myös sitä, saiko Engström jonkinlaista apua epäiltyyn tekoonsa.

– Emme ole löytäneet todisteita salaliitosta. Mutta emme voi myöskään täysin poissulkea sen mahdollisuutta.

Petersson käytti keskiviikkona noin tunnin Engströmia kohtaan esitettyjen epäilyjen todentamiseen. Heti ensimmäisissä asiantuntijoiden ja yleisön reaktioissa kävi kuitenkin, ilmi, että ruotsalaiset ovat pettyneitä uusien todisteiden puuttumiseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?