Kommentti: Kääriikö Trump mellakoista lopulta hyödyn itselleen – samalla tavalla kuin Nixon? - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Kääriikö Trump mellakoista lopulta hyödyn itselleen – samalla tavalla kuin Nixon?

Minneapolisissa George Floydin kuolemaa vastaan protestoiva mielenosoittaja pitelee Martin Luther Kingin kuvaa. Kingin murha 52 vuotta sitten käynnisti mellakoiden aallon.

Julkaistu: 6.6. 12:04

Yhdysvaltain kaduilla taistellaan kuin 52 vuotta sitten. Samoista asioista, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Bostonin pormestari Kevin White oli hermostunut 5. huhtikuuta 1968, kuten pormestarit kautta Yhdysvaltain. Edellisenä iltana rotukiihkoilija James Earl Ray oli surmannut kansalaisoikeusjohtaja Martin Luther Kingin Memphisissä. Raivo muuttui pian mellakoiksi kautta maan. Bostonissakin pelättiin.

Lisämurheena oli illaksi suunniteltu konsertti. James Brown oli mustan yleisön suurin tähti, luomisvoimansa huipulla ja esiintyjänä kuin pantteri. Brown oli radikaalien mustien nuorten idoli, mutta ei itse kovin innoissaan mellakoista.

Tätä musta kaupunginvaltuutettu Tom Atkins selitti epäröivälle pormestarille, joka mietti, puhkeaisiko konsertissa mellakka. Atkins ehdotti, että konsertti pitäisi näyttää Bostonin paikallistelevisiossa, jotta mustat nuoret pysyisivät kotona. James Brown, bisnesmies, suostui tähän tuntuvaa korvausta vastaan.

Pormestari White kuulutti itse tähden lavalle. Aivan konsertin lopulla jotkut mustat nuoret yrittivät myös nousta sinne, mutta Brown keskeytti hetkeksi esiintymisensä ja haukkui riehujat.

Sinä iltana Boston ei ollut liekeissä kuten monet muut kaupungit. Kingin kuolemaa seuranneissa levottomuuksissa kuoli kymmeniä ja loukkaantui tuhansia ihmisiä, enimmäkseen mustia.

 Radikaalien kapina johti konservatiivi Nixonin valtaannousuun. Trumpin kannattajien ydin on sama kuin Nixonin.

Levottomuudet levisivät kautta Yhdysvaltain samalla tavalla vasta kesäkuun vaihteessa 2020. Nyt kuollut ei ole kansanjohtaja King vaan kadunmies George Floyd.

Liekit väreissä

Nyt televisiokuvat näyttävät liekit, ihmisjoukot, poliisit ja sotilaat väreissä toisin kuin vuonna 1968. Kuolleita on onneksi vielä vähemmän.

Kingin murhaa seuranneet rotumellakat eivät olleet 1960-luvun ainoita, mutta niiden merkitys oli suurin.

Kingin toiminta edisti paljon mustien asemaa Yhdysvaltojen etelässä, mutta pohjoisen slummien ongelmien edessä hän oli voimaton. Rasismia piiloteltiin, mutta se astui usein esiin, kun poliisi pysäytti autonsa mustan miehen viereen ja nousi siitä. Poliisin sana oli laki ja kertomus tapahtumista totta.

Mutta rauhatonta ei ollut vain mustien kaupunginosissa. Yliopistojen kampuksilla vastustettiin rotusorron lisäksi Vietnamin sotaa, joka uhkasi sinne lähetettyjen nuorten amerikkalaisten henkeä. Yliopistoillakin mielenosoituksista saattoi tulla rajuja.

Myrsky riehui läpi maan.

Obamakaan ei auttanut

Vuonna 2020 vertailukohdat ovat ilmeisiä. Yhteiskuntaa riepova koronaepidemia on tappavampi kuin Vietnamin sota, ja päättäjien virheet vielä selvempiä. Talousvaikutukset voivat tulla sotaa kalliimmiksi.

Mustien ongelmista on jäljellä suurin osa niistä, jotka tunnettiin jo vuonna 1968. Edes Barack Obaman presidenttiys ei ongelmia poistanut. Mutta nyt melkein jokaisella on taskussaan kännykkä, jolla voi kuvata vaikkapa poliisin väkivaltaa kadulla. Ja sosiaalisen median kautta videot leviävät nopeasti. Rötöstelevän poliisin on vaikeampi päästä kuin koira veräjästä.

1960-luvun lopulla Yhdysvallat jakautui kahteen leiriin. Hetken vaikutti siltä, että voitolla olisivat kumouksen voimat, militantit mustat ja radikaalit opiskelijat.

Presidentti Richard Nixon vuonna 1974.

Vuonna 1968 vallassa oli horjuva presidentti. Lyndon B. Johnson ajoi suurta yhteiskunnallista uudistusohjelmaa, jonka rahoitus katosi Vietnamin viidakoihin. Sinne katosi myös Johnsonin maine, opiskelijat pitivät häntä murhaajana.

Johnson oli noussut virkaan varapresidentin paikalta John F. Kennedyn murhan jälkeen. Hän olisi siksi saanut pyrkiä kolmannelle kaudelle vuonna 1968. Johnson jätti kisan väliin.

 Nixon osasi lukea ilmapiiriä ja ”hiljaista Amerikkaa”. Hän loi uudenlaisen koalition, jossa rikkaat liikemiehet ja valkoiset duunarit paiskasivat kättä.

Silloin demokraattien vahvimmalta kortilta tuntui murhatun presidentin veli Robert Kennedy. Hänet surmattiin kesäkuussa. Demokraattien puoluekokouksessa Chicagossa ehdokkaaksi valittiin varapresidentti Hubert Humphrey. Paikalle tulleet yliopistoradikaalit kannattivat Eugene McCarthya, joka vastusti Vietnamin sotaa. He purkivat vihaansa Chicagossa. Kokous muuttui katutaisteluksi, jota amerikkalaiset katsoivat kauhuissaan televisioidensa ääressä.

Vuoden 1968 opetukset radikaaleille olivat kovia. Erilaiset protestit ja mellakat pelästyttivät Yhdysvaltain keskiluokan ja valkoisen työväenluokan. Hipit, radikaalit ja mustat militantit olivat heille kaikki osa samaa uhkaa.

Republikaanien ehdokas Richard Nixon osasi lukea ilmapiiriä ja ”hiljaista Amerikkaa”. Hän loi uudenlaisen koalition, jossa rikkaat liikemiehet ja valkoiset duunarit paiskasivat kättä. Nixon oli kylmässä sodassa ja kommunistivainoissa parkkiintunut konservatiivinen kovanaama.

Nixon voitti vaalit myös vuonna 1972, ennen kuin sotkeutui oman vainoharhaisuutensa käynnistämään Watergate-skandaaliin. Hänen aikoinaan syntyivät jakolinjat, jotka kulkevat yhä halki yhdysvaltalaisten mielten.

Nixonin lapset

Donald Trumpin kannattajien ydin on sama kuin Nixonin. He ovat Nixonin äänestäjien lapsia ja lapsenlapsia. Toistuuko tarina siis?

Pelästyttävätkö radikalismi ja mellakat äänestäjät jälleen sen vaihtoehdon taakse, joka lupaa puolustaa valkoisten toimistotyöläisten ja duunarien asemaa?

Puolessa vuosisadassa asenteet ja arvot ovat kuitenkin muuttuneet, jonkin verran myös väestöpohja. Toistaiseksi George Floydin puolesta protestoivilla vaikuttaa olevan enemmistön tuki takanaan. Tilanne voi yhä muuttua suuntaan tai toiseen.

Hullusta vuodesta 1968 on vaikea tehdä ennustetta hulluun vuoteen 2020. Jos on opetus, se on, että jos ongelmia ei ratkaista, ne ovat lopulta edessä uudestaan.

Tämä ei koske vain Yhdysvaltoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?