Amerikan vihatuin vanki: George Floydin surmaamisesta syytetyn poliisin ura ja avioliitto vaihtuivat yksinäisyyteen eristyssellissä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Amerikan vihatuin vanki: George Floydin surmaamisesta syytetyn poliisin ura ja avioliitto vaihtuivat yksinäisyyteen eristyssellissä

Derek Chauvin siirrettiin sunnuntaina yhteen Yhdysvaltain tarkimmin vartioiduista vankiloista. Virallinen syy siirtoon oli koronaviruksen uhka, mutta vankilalähteiden mukaan kyse on Chauviniin kohdistuvasta hengenvaarasta.

4.6. 6:02 | Päivitetty 7.6. 13:16

Vielä kymmenen päivää sitten Derek Chauvin, 44, oli suurelle yleisölle tuntematon rivipoliisi, aviomies ja isäpuoli Minneapolisista. Nyt hän on eristysselliin suljettu, henkirikoksesta syytetty ja perheensä jättämä mies, jonka kasvot tunnetaan ympäri maailmaa.

Chauvinia on jo kutsuttu Yhdysvaltain vihatuimmaksi vangiksi.

Miehen elämän muuttanut käänne oli viime viikon maanantaina Minneapolisissa tapahtunut tummaihoisen George Floydin, 46, pidätys. Se johti Floydin kuolemaan ja sytytti ympäri Yhdysvaltoja mielenosoitusten ja mellakoiden aallon, joka on ehtinyt levitä myös muualle maailmaan.

Derek Chauvin sivullisen maanantaina kuvaamalla videolla. Kuvan alaosasta on rajattu pois George Floyd, jonka kaulaa Chauvin painoi polvellaan.­

Paikalla olleista poliiseista suurin viha on kohdistunut Chauviniin, jonka sivullinen kuvasi painamassa Floydin kaulaa polvellaan kahdeksan minuutin ja 46 sekunnin ajan, kohtalokkain seurauksin. Kaikki neljä poliisia erotettiin tehtävistään muutama päivä Floydin kuoleman jälkeen.

Keskiviikkoiltana kerrottiin, että myös muut poliisit olivat saaneet Chauvinin lisäksi syytteet Floydin kuolemaan liittyen. Lisäksi Chauvinin syytettä kovennettiin. Chauvinin syytettä aiottiin koventaa kolmannen asteen murhasta toisen asteen murhaksi. Toisen asteen murha voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun ihminen tapetaan tarkoituksellisesti, esimerkiksi tunnekuohussa, mutta ennalta suunnittelematta.

Kolme paikalla ollutta poliisia saa lisäksi syytteen avunannosta toisen asteen murhaan sekä kolmannen asteen murhaan.

Chauvinia säilytetään tällä hetkellä Minneapolisin itäpuolella sijaitsevassa Oak Park Heightsin vankilassa, jonka kerrotaan olevan yksi Yhdysvaltojen tarkimmin vartioiduista laitoksista. Syytetyn sijoittamisen tällaiseen laitokseen on kerrottu olevan äärimmäisen harvinaista siinä vaiheessa, kun oikeutta ei ole vielä käyty eikä tuomiota annettu.

Oak Park Heightsin vankilan kerrotaan kuuluvan Yhdysvaltain tarkimmin vartioituihin rangaistuslaitoksiin.­

Vankilaan sunnuntai-iltana siirretty Chauvin oli jo ehtinyt ennen sitä olla kahdessa muussa vankilassa. Siirron syyksi kerrottiin koronaviruksen aiheuttama uhka, jonka arvioitiin kasvavan vankilan täyttyessä kaduilla pidätetyistä mielenosoittajista.

Brittilehti Daily Mail kertoi kuitenkin vankilalähteisiinsä nojaten, että siirtoon ryhdyttiin, koska Chauvinin pelättiin päätyvän murhatuksi.

– Jos hän olisi muiden vankien joukossa, hän olisi todennäköisesti kuollut kahdessa minuutissa. Kyse on täysin turvallisuussyistä, nimetön vankilalähde kertoi lehdelle.

TMZ:n lähteiden mukaan Chauvinia vartioitiin herkeämättä myös kasvaneen itsemurhariskin vuoksi jo edellisessä vankilassa. Laitoksen turvajärjestelyitä jouduttiin miehen läsnäolon vuoksi vahvistamaan myös ulkopuolelta.

Oak Park Heightsin huippuvartioidussa vankilassa Chauvin on sijoitettu eristyksiin muista vangeista, joita on reilut 400.

Pääosin rauhallisesti sujuneet mielenosoitukset ovat paikoitellen kääntyneet mellakoinniksi ja tuhopoltoiksi.­

Chauvinin oli määrä astua oikeuden eteen ensimmäisen kerran jo maanantaina, mutta käsittelyä on siirretty viikolla eteenpäin. Syytä lykkäykselle ei ole kerrottu julkisuuteen.

Chauvinin puoliso Kellie Chauvin, 46, jätti avioerohakemuksen viime viikon torstaina. Hänellä on kaksi lasta edellisestä avioliitostaan, mutta ei yhteisiä lapsia Chauvinin kanssa.

– Hän on järkyttynyt herra Floydin kuolemasta ja tuntee äärimmäistä sympatiaa tämän perhettä, rakkaita sekä ketä tahansa tätä tragediaa surevaa kohtaan. Hän on hakenut purkua avioliitolleen Derek Chauvinin kanssa, Kellie Chauvinia edustava asianajajatoimisto kertoi lausunnossaan.

Kellie Chauvin valittiin Minnesotan kauneimmaksi rouvaksi vuonna 2018.­

Laosissa syntynyt ja pakolaisleirillä Thaimaassa lapsuudessaan elänyt radiologi Kellie Chauvin tunnetaan Minnesotassa myös naimisissa oleville naisille suunnatun kauneuskilpailun voittajana. Hän tapasi miehensä aikanaan terveyskeskuksessa, jonne tämä toi epäiltyä tarkastettavaksi ennen pidätystä.

Pariskunta avioitui vuonna 2010. Vielä vuoden 2018 kauneuskilpailuvoiton jälkeen Chauvineilla vaikutti olleen kaikki hyvin.

– Univormunsa alla hän on pehmo. Hän on niin herrasmies. Edelleen hän avaa minulle ovet ja pukee takin ylleni. Avioeroni jälkeen minulla oli lista piirteistä, joita miehellä pitäisi olla, jos joskus vielä ryhtyisin parisuhteeseen. Hän sopi kaikkiin niihin, osavaltion kauneimmaksi rouvaksi valittu Kellie Chauvin kertoi tuolloin paikallislehti St. Paul Pioneer Pressin haastattelussa.

CNN:n mukaan avioerohakemuksesta käy ilmi, että Kellie Chauvin haluaa muuttaa eron myötä sukunimensä. Hän ei vaadi mieheltään elatusapua, mutta haluaa sen sijaan osuutensa parin omaisuudesta sekä täyden oikeuden perheen Minnesotassa ja Floridassa sijaitseviin taloihin.

George Floydin kuoleman laukaisemat mielenosoitukset ovat levinneet ympäri maailmaa. Kuva Tukholmasta keskiviikolta.­

Miami Heraldin mukaan Floridan Windermeressä pidätettiin perjantaina 18- ja 20-vuotiaat naiset, jotka olivat heittäneet maalia Chauvinin talon etuoveen. Mielenosoittajat ovat ottaneet kohteekseen myös Chauvinin talon Minnesotan Oakdalen esikaupunkialueella, jossa he ovat töhrineet pihaa punaisella maalilla ja maalanneet seinään tekstin ”murhaaja”.

Floydin kuoleman jälkeen Chauvinin tausta on ollut suurennuslasin alla amerikkalaismediassa. 19-vuotisen uran Minnepolisin poliisivoimissa tehneellä miehellä on tilillään 18 valitusta, joista vain kaksi johti kurinpitomenettelyihin.

Washingtonissa mielenosoittajat protestoivat keskiviikkona asettumalla makaamaan samaan asentoon kuin se, jossa Floyd oli kuollessaan.­

Valitusten tarkka sisältö ei ole tiedossa, mutta Chauvinin kerrottiin saaneen suulliset nuhtelut muun muassa ”nöyryyttävän äänensävyn” sekä ”halventavan kielen” käyttämisestä.

Lisäksi yhdysvaltalaismediassa on kerrottu Chauvinin osallisuudesta aiempiin pidätystilanteisiin, jotka ovat johtaneet epäillyn kuolemaan tai loukkaantumiseen. Niistä hänelle ei koitunut seurauksia.

Juttua ja otsikkoa tarkennettu syytteiden ja siihen liittyevien termien osalta 7.6. klo 13.15.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?