Tegnell seisoo sittenkin Ruotsin koronastrategian takana – kuittasi aiemmat uutiset ”ylitulkinnaksi” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tegnell seisoo sittenkin Ruotsin koronastrategian takana – kuittasi aiemmat uutiset ”ylitulkinnaksi”

Julkaistu: 3.6. 16:40

Ruotsin valtionepidemiologin mukaan maa ei ole hylkäämässä koronastrategiaansa, mutta sitä viilataan jatkuvasti muuttuvan tilanteen ja uusien tietojen myötä.

Ruotsin koronavirusstrategian keulakuva, valtionepidemiologi Anders Tegnell myönsi keskiviikkona Ruotsin radion Ekot-toimituksen haastattelussa, että maan olisi pitänyt ryhtyä epidemian alussa tiukempiin rajoitustoimiin viruksen torjumiseksi.

Tegnell sanoi, että toimet olisivat olleet Ruotsissa toisenlaisia, jos epidemian alussa olisi tiedetty koronasta kaikki se, mitä nyt tiedetään.

– Luulen, että olisimme tehneet jotakin sen väliltä, mitä olemme itse tehneet ja mitä muu maailma on tehnyt, Tegnell sanoi valitellen samalla Ruotsin korkeita kuolleisuuslukuja.

Tegnellin puheet on tulkittu Ruotsissa ja muualla itsekritiikiksi. Myöhemmin keskiviikkona järjestetyssä lehdistötilaisuudessa hän kuitenkin sanoi, että hänen puheitaan on ”ylitulkittu”.

Ympäri maailmaa tunnetuksi tullut valtionepidemiologi Anders Tegnell on antanut kasvot Ruotsin koronavirusstrategialle.

Tegnell painotti seisovansa edelleen Ruotsin koronastrategian takana.

– On ollut uutisia siitä, että minä, tai me virastossa, näkisimme strategian olevan väärä, ja että sitä pitäisi muuttaa. Uskomme edelleen, että strategia on hyvä, mutta tässä työssä voi aina tulla paremmaksi, hän sanoi Aftonbladetin mukaan.

Tegnellin mukaan Ruotsin strategiaa on viilattu tilanteen ja uusien tietojen perusteella jatkuvasti, mutta sitä ei ole muutettu eikä sitä olla hylkäämässä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?